Anni Keränen.

Savonian ystäväkirja: YAMK-tutkinnon myötä toteutui isoja unelmia

Nimi: Anni Keränen

Anni Keränen.
Anni Keränen.

Valmistuin Savonia-ammattikorkeakoulusta ensihoitajaksi vuonna 2015, ja samassa oppilaitoksessa opiskelin myös ensihoidon johtamisen YAMK-tutkinnon, josta valmistuin keväällä 2024.

Työskentelin ensihoitajana Kainuussa 2014–2023, jonka jälkeen reilu vuosi sitten siirryin Pohjois-Savon pelastuslaitokselle ensihoidon vuoromestariksi Varkauteen.

Sittemmin on tapahtunut organisaatiomuutoksia, ja tällä hetkellä työnimikkeenä on ensihoidon asemaryhmävastaava ja työnantajana Pohjois-Savon hyvinvointialue. Asemaryhmävastaavilla on oman toiminta-alueensa, vuorokohtainen hajautettu työnjohdollinen vastuu ja osallistumme myös operatiiviseen ensihoitotyöhön.

Ensihoidon johtamisen YAMK-tutkinto-ohjelmaan hain, koska halusin laajentaa omaa ammatillista osaamista ja verkostoa.

Oli mukavaa päästä tutustumaan ryhmäämme, joka koostui ensihoidon ammattilaisista ympäri Suomen. Tavoittelin tutkinnolla tietysti myös uusia työmahdollisuuksia, joten olinkin todella iloinen, kun opintojen loppusuoralla sain uuden koulutusta vastaavan työn Pohjois-Savosta. Muutto takaisin Kuopioon oli ollut haaveissa jo pidemmän aikaa, joten uuden työpaikan lisäksi toteutui tämäkin unelma.

Tärkeimpinä opinnoista saatuina taitoina pidän tieteellisen tekstin tuottamisen ja tiedonhaun osaamista, sekä lukuisia uusia oppeja liittyen esihenkilötyöhön.

YAMK-tutkinnon opinnäytetyöni aihe oli ”FinnHEMS 60 -lääkäriyksikön kohtaamat potilaat 2019–2021”. Tutkimuksessa tarkasteltiin Kuopiossa sijaitsevan FinnHEMS 60 -lääkäriyksikön vuosien 2019–2021 ensihoitotehtäviä, ja tuotettiin tietoa lääkäriyksikön kohtaamista potilaista, kuljetusmenetelmistä, sekä ensihoitolääkäreiden kiinnittymisistä tehtäviin. Opinnäytetyöprosessi oli haastava, mutta aihe erittäin mielenkiintoinen, jonka vuoksi ison työn tutkimuksen kanssa jaksoi tehdä.

Paras ohje opinnäytetyötä aloittaessa on mielestäni se, että valitsee aiheen, joka oikeasti kiinnostaa.