HitTek – Teknologiamuutos hitsaavassa teollisuudessa

Suomen teknologiateollisuus on tilanteessa, missä uuden työvoiman tarve on arvion mukaan vuoteen 2021 mennessä yli 53 000. Alalle on tunnistettu valtakunnallisesti merkittävä osaajapula, johon nyt viimeistään pitää pystyä vaikuttamaan.

Suomen vahva osaaminen teknologioiden kehityksessä sekä tuotannon laadussa ovat avaintekijöitä ja siten myös tuotanto voi olla Suomessa kilpailukykyistä. Automaatiotason nostaminen, osaamisen lisääminen ja tuotannon toimintojen tehostaminen uusilla digitaalisilla ratkaisuilla ovat tärkeä keino vastata teollisuuden työvoiman tarpeeseen ja kilpailukyvyn vahvistamiseen.

Teknologioiden vaatima muutos toiminnassa tulee ottaa huomioon niin tuotekehityksessä, tuotannon suunnittelussa kuin valmistuksessakin. Tämä on tärkeää, että uusien teknologioiden potentiaali otetaan käyttöön koko laajuudessaan ja yrityksen sisäiset toiminnot tukevat prosessia. Näin voidaan lisätä tuottavuutta, varmistaa kilpailukyvyn kasvu ja mahdollistaa liiketoiminnan kehittymisen kansallisesti ja globaaleilla markkinoilla.

Savoniassa käynnissä olevan HitTek Teknologiamuutos hitsaavassa teollisuudessa -hankkeen taustalla on koko ajan kiihtyvä teknologiakehitys ja -muutos. HitTek-hankkeella luodaan yrityksille kilpailukykyä uusia teknologioita ja ratkaisumalleja hyödyntämällä.

Yhteistyökumppanin kommentit

”Yhteistyömme Savonian kanssa on edistänyt tuotantomme hienokuormituksen tehostamista. Näin olemme pystyneet virtaviivaistamaan tilaus-toimitusprosessi ja olemme saaneet siihen huomattava läpinäkyvyyttä läpiorganisaation.”

Aki Karvonen, tekninen johtaja, IWE

Aki Karvosen puolilähikuva, Aki katsoo kameraan ja hymyilee vienosti.
Simetek-yrityksen logo, jonka kirjaimet ovat sinisellä ja sanan edessä kuva rattaan kuva.

Fakta

Simetek toteuttaa teollisuuden laitetoimitukset avaimet käteen periaatteella. Toimitamme laitteet ja muut konepajatuotteet avaimet käteen -periaatteella: mittaamme, suunnittelemme, valmistamme ja asennamme. Lisäksi tarjoamme elinkaaripalvelut, kuten kunnossapidon ja varaosien valmistuksen. Teemme myös protosuunnittelua ja -valmistusta sekä tuotekehitystä. Hoidamme pienetkin työt laadukkaasti ja sovitussa aikataulussa. Simetek Works Oy on teollisuuden tilaus- ja alihankintakonepaja sekä kunnossapidon kumppanuusyritys.

Tavoite 8 - Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

8.2 ja 8.4

Korkeampi tuottavuus teknologian uudistamisen avulla.
Parantaa resurssitehokkuutta tuotannossa.


Uusimmat viikon vaikuttavimmat: