Työelämän ja aluetalouden edistäminen, alueen elinkeinorakenteen uudistaminen ja koulutuksen kansainvälisyyden edistäminen.
Koronaviruksen aiheuttama pandemia on pysäyttänyt inhimillisiä toimintoja kaikkialla maailmassa. Nyt etsitään kuumeisesti ratkaisuja, joilla estetään tai hidastetaan viruksen leviäminen väestöön ja silti voitaisiin pitää talouden rattaat pyörimässä. Erityisen raskaasti virus on iskenyt palveluelinkeinoihin kuten matkailuun. Voiko ICT-teknologia auttaa pidemmällä tähtäimellä?
Savonia on kehittänyt inhimillisen turvallisuuden ajatteluun perustuvan nopean vaikuttavuuden ennakkoarviointimenetelmän (Prospective Rapid Impact Assessment, PRIA), jonka avulla ihmiset voivat etsiä ratkaisuja jo tilanteen ollessa päällä. Savonian asiantuntijat fasilitoivat Suceavan alueella Romaniassa virtuaalisen PRIA-työpajan, jossa toistakymmentä alueen avainhenkilöä etsi ratkaisuja.
Yhteistyökumppanin kommentit
”Verkkotyöpajassa käytetyt menetelmät ja työkalut olivat optimaalisia paikallisella tasolla järjestettyyn koronaviruksen aiheuttamat haasteet ja uuden talouden 4.0 mahdollisuudet Suceavan alueella – työpajaan. Uskon, että suurin osa aivoriihessä tuotetuista ja valituista ideoista tuottavat hyviä ratkaisuja nykyisten ongelmien ratkaisemiseksi Suceavan alueella.”
Alina Butnariu, Siret Municipality, EU Funded Projects Department
Fakta
Siret on kunta Suceavan läänissä Koillis-Romaniassa. Se sijaitsee historiallisella Bukovinan alueella, ja sen väkiluku on noin 8 000 asukasta. Se on yksi Romanian vanhimmista kaupungeista ja oli Moldovan ruhtinaskunnan pääkaupunki 1400-luvun lopulla.
3.3
Lopettaa tarttuvien tautien leviäminen.
8.1
Ylläpitää kaikkia koskevaa talouskasvua.
Uusimmat viikon vaikuttavimmat:
- Asiantuntijan ääni kuuluviin – tervetuloa viestintäpolulle! osa 2
- Asiantuntijan ääni kuuluviin – tervetuloa viestintäpolulle! osa 1
- Olemme mukana Hyvä joulumieli -keräyksessä!
- Kokonaisturvallisuustyö etenee harppauksin
- Itä-Suomen ICT-osaajapulaa paikkaamassa – kansainvälisten opiskelijoiden potentiaali käyttöön
- Vastuullisuuden kirjastoa kehitetään kansainvälisessä yhteistyössä