
Vaihto-opiskelu avartaa mieltä: ”Kaikki auttavat sinua mielellään”

Vaihto-opiskelun mahdollisuudet olivat tänään torstaina esittelyssä Savonian Discover World -tapahtumassa.
Microkadun Kampussydämessä ja ympäri kampusta esiteltiin Savonian tarjoamia mahdollisuuksia vaihto-opiskeluun ulkomailla.
Maapisteitä olivat pitämässä Savonialla parhaillaan vierailevat vaihto-opiskelijat ja myös muutamia kyseisissä kohteissa jo vaihdossa olleita opiskelijoita.
Alankomaista Suomeen kevätlukukaudeksi saapuneet muotoilun opiskelijat Tijn ja Lotte ovat viihtyneet Suomessa hyvin ja päässeet tutustumaan sekä murtomaahiihtoon että lasketteluun.
He kannustavat kaikkia kiinnostuneita tuleman vaihtoon Alankomaihin, joka voi olla hyvä vaihtoehto esimerkiksi sellaiselle, joka ei halua kokea liian vahvaa kulttuurishokkia.
– Ihmiset ovat hyvin vapaita ja ehkä hiukan ulospäinsuuntautuneempia kuin suomalaiset. Maamme ovat kuitenkin monessa suhteessa samanlaisia. Alankomaissa on esimerkiksi hyvin turvallista, Tijn kertoo.

Opinnot tai harjoittelu ulkomailla ovat ainutlaatuinen keino kasvaa paitsi ammattilaisena, myös kerätä elämänkokemusta, jollaista ei mitenkään muuten saa.
Discover World -tapahtumassa opiskelijat keräsivät esittelypisteiltä leimoja, joita kerättyään he saivat järjestäjiltä tapahtuman oman haalarimerkin.
Mosambikin esittelypisteellä leimansa eteen piti tanssia mosambikilaista perinnetanssia.
Ernestina esitteli juuri eräälle pisteellä vierailijalle Marrabentaa, joka on mosambikilainen tapa juhlistaa tiettyjä tilaisuuksia.
– Mosambikissa on ystävällisiä ihmisiä, herkullista ruokaa ja upeita hiekkarantoja! Jos menet sinne vaihtoon, niin kaikki auttavat sinua mielellään. Hei, odota, niin näytän sinulle kuvia rannoistamme, Ernestina sanoo ja kaivaa puhelimensa.
Toden totta. Mosambik näyttää kuin näyttääkin erittäin kutsuvalta.