Savonian osavuosikatsaus: korkeakoulun talous ja toiminta oikealla kurssilla haastavista ajoista huolimatta

– Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta porskuttaa hyvällä tahdilla, mutta tehostettuja toimia tarvitaan tutkintotavoitteiden saavuttamiseksi, kiteyttää rehtori Mervi Vidgrén havainnot Savonia-ammattikorkeakoulun osavuosikatsauksesta.  

Kokonaisuutena Savonian 30.6.2021 taloustilanne näyttää talousarvion mukaiselta. Henkilöstökulujen, joka on talousarvion suurin menoerä, toteuma vastaa budjetoitua. Merkittävimmät koronatilanteesta johtuvat alitukset liittyvät liiketoiminnan tuottojen vähäisyyteen ja kulujen puolella vastaavasti matkustamisen määrän vähäisyyteen.  

Tehostettuja toimenpiteitä opiskeluhyvinvoinnin tukemiseksi

Savoniassa on kiinnitetty huomiota opiskeluhyvinvointiin ja opintojen etenemiseen. 

– Osa opiskelijoista on kokenut etäpainotteisen opetuksen hyvänä ja sopivana tapana opiskella.  Osalla opiskelijoista on ollut haasteita opiskelun etenemisessä ja korona-aikana on koettu yksinäisyyttä.  Kaikilla koulutusaloilla on ryhdytty tehostettuihin toimenpiteisiin opintojen etenemisen varmistamiseksi. Tärkeää on, että opiskelijat saavat myös harjoittelupaikan työelämästä opintojen etenemisen varmistamiseksi, Mervi Vidgrén korostaa.

Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen suosio on edelleen korkealla ja Savoniassa suoritettiin kesäkuun loppuun mennessä kaikkiaan 20 007 opintopistettä.

Korkeakouluarkea koronan kanssa

Great Place to Work ja henkilöstökyselyjen tulosten mukaan korona-aikanakin henkilöstö on kokenut työnsä merkitykselliseksi ja pitää Savoniaa hyvänä työnantajana.

Kansainvälinen korkeakoulu

Kevätlukukauden lopussa Savoniassa opiskeli 320 ulkomaalaista tutkinto-opiskelijaa. Hakijoita oli ennätyksellisen paljon: neljään kansainväliseen amk-tutkinto-ohjelmaan haki yhteensä 2160 hakijaa. Opiskelijoista suuri osa opiskeli etänä kotimaastaan käsin.

Koronatilanne aiheutti haasteita kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden maahantulolle ja laajemminkin opiskelijaliikkuvuudelle. Kevätlukukaudella Savonia ei lähettänyt vaihto-opiskelijoita ulkomaille, mutta otti alkuvuodesta vastaan 40 vaihto-opiskelijaa. Keväällä panostettiin virtuaalisen liikkuvuuden mallien kehittämiseen, jotta opiskelijoilla olisi monipuolisempia kansainvälistymismahdollisuuksia.

Tki-toiminta porskuttaa vahvasti

Savonian työelämän kanssa tehtävä TKI-toiminta on jatkunut korkealla volyymilla.

Ulkopuolisen TKI-hankerahoituksen toteuma ilman investointeja on noin 10 prosenttia korkeampi edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Vuoden alkupuoliskolla on käynnistynyt 22 uutta TKI-hanketta.         

Savonian toimintaa ohjaavat Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitesopimus sekä Savonian strategia vuosille 2021–2024, toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2021 sekä tavoitteiden toteuttamista tukevat tulosyksiköiden tulossopimukset vuosille 2021–2022.

Lisätietoja: 

Mervi Vidgrén

rehtori/toimitusjohtaja

044 785 5001