Opiskelijoita Kampussydämessä.

Savonia murskasi tutkintoennätykset – Suomen toiseksi paras tulos

Savonia-ammattikorkeakoulusta valmistui viime vuonna 1 374 AMK-tutkintoa ja 241 YAMK-tutkintoa. Savonialla tehtiin uudet tutkintoennätykset molempien tutkintojen osalta. Englanninkielisistä AMK-tutkinto-ohjelmista valmistui 141 opiskelijaa, mikä on niin ikään Savonian kaikkien aikojen korkein tutkintomäärä.

Savonian AMK-tutkinnoista 72,3% valmistui tutkinnon laajuutta vastaavassa ajassa. Luku on monialaisten ammattikorkeakoulujen vertailussa toiseksi korkein.

– Erinomaiseen tutkintomäärään vaikuttaa muun muassa se, että Savonian opiskelijamäärä on kasvanut tasaisesti viimeisten vuosien aikana, kertoo koulutusjohtaja Esa Viklund.

Kun opiskelija kokee opintonsa merkitykselliseksi, hän sitoutuu ja motivoituu myös opinnoissa etenemiseen. Jotta opiskelija kykenee suorittamaan opintonsa loppuun asti, myös ohjaukseen liittyvät asiat on huomioitava opintojen aikana.

Savonian tavoitteena on Suomen paras opiskelijakokemus.

– Tärkeä opintojen etenemiseen vaikuttava seikka on kokonaisvaltainen ja tarkoituksenmukainen opiskelijan ohjaus. Tähän olemme Savoniassa systemaattisesti panostaneet ja tulemme jatkossakin panostamaan. Myös se, että opiskelijat kertovat positiivisista oppimiskokemuksistaan muille edesauttaa sitä, että meillä on jatkossakin riittävästi hyviä hakijoita eri aloille.