Savonia

Paperinauhasta pilvipalveluihin – 43 vuotta tietohallintoa

Savonia-ammattikorkeakoulun tietoturvapäällikkö Matti Kuosmanen jäi eläkkeelle vuoden 2024 lopussa. Puhutaan mittavasta urasta, joka kesti liki 43 vuotta. Hän kuvaa uraansa kiteytettynä ”paperinauhasta pilvipalveluihin”.

Kuosmasen ura urkeni vuonna 1981, kun Oulun yliopiston ilmoitustaululla haettiin atk-opettajaa Kuopion teknillisen oppilaitoksen työvoimakoulutuksena järjestävälle Insinöörien ja teknikoiden kaupallishallinnolliselle -kurssille.

– En ollut koskaan aiemmin ollut opettajana, eikä se puoli edes kiinnostanut kovinkaan. Mutta mikä tärkeintä, tiesin opettajilla olevan suhteellisen hyvän palkan. Hakijoita oli parikymmentä ja tulin valituksi, koska minulla oli ainoana hakijana vaadittavaa kokemusta Cobol-ohjelmoinnista, joten aloitin päätoimisena opettajana 1982.  

Kuosmanen toimi pari vuotta opintojen ohella päätoimisena tuntiopettajana Kuopion Tekun pitkillä atk-kursseilla. Pian hän sai vastuulleen atk-labran kehittämisen ja johtamisen. Silloin käytössä oli Data Generalin Nova-keskustietokone, johon ohjelmat syötettiin paperisilla reikänauhoilla. Rikkoutuneet nauhat korjattiin kätevästi teipillä.

– 1985 saatiin käyttöön nykyaikaisempi Data Deneralin Eclipse-keskustietokone. Tekniset ohjelmat tehtiin pääosin itse Basicilla, myöhemmin Fortranilla ja Pascalilla. Samoihin aikoihin otettiin ensimmäiset PC-laitteistot käyttöön. Niitä käytettiin useita vuosia yksittäisinä laitteina ilman tietokoneverkkoa.

Opiskelua ja yrityselämää

Kuosmanen valmistui tietojenkäsittelytieteen maisteriksi vuonna 1986. Pohjois-Savon väliaikaisen ammattikorkeakoulun myötä vuonna 1995 hän sai vastuulleen koko Savonian tietojärjestelmät. Toiminta yhdistyi tietohallintokeskukseen ja nimeke vaihtui tietohallintokeskuksen johtajaksi.

Opiskelu kuitenkin jatkui. Vuonna 1991 Kuosmanen suoritti yliopettajan pätevyyteen vaadittavan lisensiaatin tutkinnon Kuopion yliopistossa. Yliopettajan virkaan nimityksen ehdoksi asetettiin vielä vuoden työelämäkokemuksen hankkiminen jossakin yrityksessä.

– Siispä otin vuoden virkavapaata ja aloitin vuonna 1999 johtavana konsulttina ja projektipäällikkönä SysOpenilla. SysOpen yhdistyi pian ATEA:aan ja teimme erilaisia projekteja Keskolle, Postille ja Finnairille. Yrityselämä oli niin mukavaa, että anoin vuosittain lisää virkavapautta vuoden kerrallaan aina 2003 saakka, jolloin piti valita, jatkanko ATEA:lla vai tulenko Savoniaan takaisin.

Kuosmasen päätöstä helpotti samaan aikaan ollut pieni lama atk-markkinoilla, joten hän tuli takaisin yliopettajan virkaan. Siinä postissa hän vastasi tietotekniikan koulutusohjelmasta sekä tietoverkkokoulutuksista että erilaisista tietotekniikan projekteista. Tutuksi tulivat Cisco Network -koulutusjärjestelmä ja erilaiset Open Source -koulutukset.

Pilveen ja taivaalle

Savonian tietohallintopäällikön paikka vapautui vuonna 2012 ja Kuosmanen valittiin siihen. Samalla hän sanoi hyvästit yliopettajuudelle. Seuraavat kymmenen vuotta menivätkin tietohallinnon parissa.

– Olennaista tänä aikana oli tietoturvallisuuden painotuksen voimakas kasvu ja lähes kaikkien käytettävissä olevien tietotekniikkapalvelujen siirtyminen pilveen. Viimeiset pari vuotta ennen eläkettä vietinkin vielä Savonian tietoturvapäällikkönä.

Eläkkeellä Kuosmanen ei jää laakereille lepäämään, vaan hän jatkaa jatkossakin harrasteilmailun lennonopettajana. Hän ylläpitää lentokuntoisena myös kahta lentokonetta, joista toinen on 81-vuotias museolentokone. Jos sade iskee, lenkille kiskoo kaksi setteriä.

– Parasta työssä on kuitenkin olleet hyvät työkaverit ja heiltä tarvittaessa saatu apu työtehtävien suorittamisessa. Siitä lämmin kiitos kaikille.

Miesnehkilö kuvassa lentokoneiden edessä lentokentän reunalla.

Eläkkeellä Matti Kuosmanen ei jää laakereille lepäämään, vaan hän jatkaa jatkossakin harrasteilmailun parissa. Kuva: Matti Kuosmanen