Ammattikorkeakoulut saivat rahoituksen sote-alan harjoitteluun
#SavoniaAMK
Ammattikorkeakoulut saivat budjettiriihestä hyviä uutisia sosiaali- ja terveysalalle.
Savonia on aiemmin maksanut sosiaali- ja terveysalan ohjatusta harjoittelusta työpaikoille yli 500 000 euroa vuodessa. Jatkossa harjoittelumaksu maksetaan valtion varoista.
Lisäksi Itäiseen Suomeen kohdennetaan 10 miljoonaa euroa kohdennettavaksi korkeakoulujen aloituspaikkoihin, tutkimusinfrastruktuurien vahvistamiseen ja korkeakoulujen kykyyn houkutella kansainvälisiä opiskelijoita. Tämä päätös vahvistaa Itä-Suomen elinvoimaa ja tukee Savoniaa niin koulutus kuin tutkimustehtävissäkin.
Savonialla on yli kaksituhatta sosiaali- ja terveysalan harjoittelusopimusta tulevan Pohjois-Savon hyvinvointialueen kanssa, mutta myös kuntien ja yksityisten sote-toimijoiden sekä kolmannen sektorin kanssa.
Uudet harjoittelusopimukset tulevat voimaan vuoden 2023 alusta lähtien. – Sosiaali- ja terveysala tarvitsee osaavaa työvoimaa ja muutostilanteessa on tärkeää varmistaa, että opiskelijan harjoittelun arki sujuu tulevaisuudessakin laadukkaasti. Harjoittelupaikkojen ja Savonian tiivis yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa, kertoo rehtori Mervi Vidgren.
Päätös harjoittelumaksujen poistumisesta ammattikorkeakoulujen budjetista helpottaa ammattikorkeakoulujen taloudellista tilannetta. Samalla se vapauttaa merkittävästi resurssia koulutukseen, kuten terveysalan simulaatiopedagogiikan kehittämiseen.
Savoniasta valmistuu noin 70 prosenttia hyvinvointialueiden työvoimasta. Hyvinvointialueen kehittämistyössä Savonia haluaa olla mukana vieläkin vahvemmin henkilöstön lisä- ja täydennyskoulutuksessa sekä käytännönläheisessä tutkimus- ja kehittämistyössä.
Lisätietoja:
Rehtori Mervi Vidgren, puh. 044-785 5001