Aliupseerista insinööriksi polkuopintojen kautta
Olen pienestä pojasta asti puuhastellut tietokoneiden parissa tavalla tai toisella. Lähes jokainen kesätyöpaikkanikin yläkoulusta lähtien on löytynyt IT-alalta. Jäin kuitenkin varusmiespalveluksen jälkeen muutamaksi vuodeksi johtamisjärjestelmäalalle puolustusvoimien leipiin, kunnes loppuvuodesta 2014 sain tiedon, että Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa järjestetään polkuopintoja tietotekniikan insinöörin opinnoissa.
Reittini tutkinto-opiskelijaksi kulki siis polkuopintojen kautta. Jätin päivätyöni opetusaliupseerina ja tammikuussa 2015 istuin jo ensimmäisillä tunneilla Savonian Opistotien kampuksella. Ensimmäisen vuoden aikana suoritettujen 60 opintopisteen ansiosta sain itselleni opiskeluoikeuden tammikuussa 2016. Opinnot hujahtivat hetkessä ja pian nautiskelimmekin jo koulukavereiden kesken suulliset ”yhden tähden leikattua” viimeisenä koulupäivänäni. Suoritin tietotekniikan insinöörin opinnot 3,5 vuodessa pääaineenani tietoverkkotekniikka.
Motivaatio ja asenne kohdillaan
Opiskelu Savoniassa oli antoisaa! Vaikkakin työ tekijäänsä opettaa, sain tietotekniikan insinöörin opinnoista todella hyvät eväät ja aloitusvalmiudet työelämään. Muutaman tietotekniikan opettajani väsymätön motivaatio opettaa ja opastaa meitä ”tulevia insinöörejä” erilaisissa haasteissa kurssien aikana teki minuun vaikutuksen ja motivoi myös minua opiskelemaan. Saattaa kuulostaa ”kliseeltä”, mutta lähtö polkuopintoihin oli oikeasti käänteentekevä hetki elämässäni.
Pääsin heti valmistuttuani töihin kotikaupunkiini Tampereelle ja olen onnellinen saadessani tehdä työtä, josta oikeasti pidän ja jossa jokainen päivä on erilainen. Olen vasta matkani alussa, mutta minulla on selkeät tavoitteet itseni ja ammattitaitoni kehittämiseen. Nöyränä mennään eteenpäin.
Aherra ja nauti
Tuleville opiskelijoille antaisin oman kokemukseni myötä sellaisen vinkin, että tehkää töitä koulun eteen ihan jokaisella kurssilla. Se jos mikä kantaa hedelmää elämässäsi kohti työelämää. Nauttikaa opiskeluajastanne. Minulla 3,5 vuotta meni yhdessä hetkessä ja ensimmäinen koulupäiväni on edelleen ihan kuin eilinen.
”Mieluummin muuttunu ku juuttunu”
Kimmo Saarni
Kiinnostuitko alasta?
Tutustu tekniikan opintotarjontaan!