Jennin löysi itsestään tilastonörtin ensihoidon YAMK-opinnoissa

Hei! Nimeni on Jonna ja olen aloittanut ensihoidon työt vuonna 2003. Kiinnostukseni toiminnan kehittämiseen heräsi, kun ensihoidon kentällä tapahtui merkittäviä muutoksia terveydenhuoltolain ja ensihoitoasetuksen myötä.

Päädyin hakemaan Savoniaan ja vuonna 2013 aloitin sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisen ja johtamisen YAMK-koulutusohjelmassa. Kyseinen koulutusohjelma oli itselleni juuri sitä mitä hain: laajaa tietoa nimensä mukaisesti kehittämisestä ja johtamisesta.

Ryhmämme koostui niin sosiaalipuolen kuin terveydenhuollon ammattilaisista. Kurssilaisilla oli kokemusta laaja-alaisesti esimerkiksi päiväkodin johtamisesta, ikäihmisten palveluasumisen johtamisesta ja toimintaterapian mielenterveyskuntoutujien yksiköstä. Erityisen laaja-alainen ammattilaisten verkosto ja ryhmässä syntyneet keskustelut tarjosivat äärimmäisen hyviä kehitysideoita.

Itselle mieluisia olivat taloushallintoon ja henkilöstön strategiseen kehittämiseen liittyvät luennot. Niistä poikineet keskustelut ja oppimistehtävät innostivat. Ilman noita opintoja minun olisi tuskin tullut perehdyttyä niin laaja-alaisesti lainsäädäntöön työ- ja virkasuhdeasioissa tai pohdittua organisaatioiden talousarvioita ja -toteutumia henkilöstön ja päättäjienkin näkökulmasta.

Kehittämistä käytiin läpi laaja-alaisesti sekä tutkimuksen teon näkökulmasta, että niistä saatujen tilastojen ja datan hyödyntämisen johtamisessa ja päätöksenteossa. Nämä asiat ovat itselleen konkretisoituneet myöhemmin työelämässä muun muassa palvelutasopäätösten toteutumisen analysoinnissa.

Mikäli ylempi korkeakoulututkinto kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti tutustua koulutuksen sisältöihin ja hakeutua siihen, mikä itselleen kuulostaa mielenkiintoiselle!

Pääasiassa koulutus oli itsenäistä opiskelua ja lähipäiviä oli muutamia parin kuukauden välein. Voin myöntää, että vuorotyön ohella, reilu 160 kilometrin matka lähipäiviin ajoittain kysyi motivaatiota. Väliajoille määritettyjen tehtävien kirjo ja laajuus oli huomattavasti työläämpi verrattuna aiempiin tutkintoihin, mutta niistä selviää, kun vaan tekee.

Tässä korostuu itsensä johtaminen: vastuu opinnoista, niiden etenemisestä ja niissä menestymisessä on vain sinulla itselläsi.

Mitä koulutuksesta jäi sitten käteen?

Ylempi korkeakoulututkinto antoi paljon uutta tietoa. Osaamisen lisääntymisen myötä sain myös rohkeutta hakeutua uusiin haasteisiin. Opintojen osalta päädyin myöhemmin jatkamaan ensihoidon johtamisen YAMK-koulutuksessa, suoritin ammatillisen opettajakoulutuksen ja lisäksi yksittäisiä avoimen ammattikorkeakoulun kursseja. Kaikkien näiden opintojen ansiosta olen päässyt ”kenttätyön” lisäksi tekemään töitä alueellisen varautumisen ja valmiussuunnittelun parissa sekä nykyisin ensihoidon opettajan työssä Pelastusopistolla. Opinnot eivät siis ole menneet hukkaan!


Kiinnostuitko alasta?

Tutustu sosiaali- ja terveysalan opintotarjontaan!