Savonia-artikkeli: Sote-alan osaaminen nyt ja tulevaisuudessa –työpajojen tuloksia osaamisen kehittämisestä

Millaista osaamista sote-alan arjessa tarvitaan tällä hetkellä ja millaisia tulevaisuuden tarpeita on nähtävissä? Näitä kysymyksiä pohdimme yhdessä työelämän edustajien kanssa Jatkuva oppiminen osana sotealan arkea (JOPPI)-hankkeessa järjestetyissä työpajoissa. Työelämän edustajista koostuva kehittäjäryhmä toimii koko hankkeen ajan tiiviissä yhteistyössä hanketoimijoiden kanssa. Työpajojen tavoitteena oli tunnistaa työelämän ja hyvinvointialueen kehittämisen kannalta keskeisiä tulevaisuuden osaamisalueita.

Kehittäjäryhmän jäsenet ovat Pohjois-Savon hyvinvointialueen ja yksityisten pk-yritysten esihenkilöitä ja työtekijöitä. Kehittäjäryhmä kehittää muun muassa ketteriä menetelmiä ja tapoja työssä opitun osaamisen tunnistamiseen osana työntekemisen arkea ja oman osaamisen näkyväksi tekemiseen.

Ensimmäisessä tulevaisuuden osaamisen työpajassa kartoitettiin, millaista osaamista tarvitaan sote-alalla tänä päivänä ja millaisia tulevaisuuden osaamistarpeet ovat vuonna 2030. Kehittäjäryhmän jäsenet visioivat pienryhmissä tulevaisuuden osaamista ja osaamistarpeita ja näiden tuotosten pohjalta hanketoimijat teemoittelivat työpajassa esille tulleet tulevaisuuden osaamistarpeet.

Kehittämisryhmän työpajatyöskentelyä.

Osaamisteemoiksi muodostuivat seuraavat aiheet: teknologiaosaaminen, monikulttuurisuusosaaminen, tiimityö- ja muutososaaminen ja viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, työhyvinvointiosaaminen, palvelujärjestelmäosaaminen sekä asiakaspalvelu- ja ohjausosaaminen.

Kuvio 1. Työpajoissa tuotettujen sotealan osaamisten teemat

Toisessa tulevaisuuden osaamisen työpajassa kehittäjäryhmän jäsenet pohtivat ensimmäisessä työpajassa muodostettuja osaamisteemoja ja konkretisoivat, mitä ne heidän työssään konkreettisesti tarkoittavat ja millaista konkreettista osaamistarvetta osaamisteemoihin tulevaisuudessa tarvitaan. Teknologiaosaamisen kautta muun muassa virtuaalitodellisuus tuo mahdollisuuksia työhön perehdyttämiseen sekä kuntoutukseen ja virkistystoimintaan. Monikulttuurisuusosaamisesta selkeäkielisyys, erilaisuuden hyväksyminen ja suvaitsevaisuus koettiin tärkeiksi tulevaisuuden taidoiksi. Tiimityö- ja muutososaamisessa ovat tärkeitä muun muassa oman työn arvostus ja ammattiylpeys, kokonaiskuvan ymmärtäminen, motivaatio, sitoutuminen sekä paineensietokyky. Viestintä- ja vuorovaikutusosaamisessa yksilöllisyyden huomiointi sekä suvaitsevaisuuden huomiointi sekä aito kohtaaminen nostettiin tärkeiksi asioiksi. Työhyvinvointiosaamisessa työyhteisön ilmapiirin merkitys on olennainen. Palvelujärjestelmäosaamisessa asiakas- ja perheiden ohjaus sekä palvelujärjestelmän tuntemus on tärkeää. Asiakaspalvelu- ja ohjausosaaminen tunnistettiin keskeiseksi osaamiseksi, jossa yksilölliset ohjausmenetelmät ovat olennaisia.

Tunnistamalla työelämän osaamisen tarpeita ja uudistamalla osaamista voimme vastata työn murrokseen ja kääntää se tukemaan työhyvinvointia. Tähän tarvitaan oppimista tukevan kulttuurin luomista sekä ketteriä ja kohdennettuja toimia vastata osaamisen vahvistamisen tarpeeseen. Työkulttuurin on oltava oppimista vahvistava ja oppimisen paikkoja on oltava tarjolla jatkuvasti. Osaamisen kehittämisen on oltava organisaatioille mahdollista koosta riippumatta, jota tukevat avoimet ja joustavat tavat tuottaa yksilöllistä osaamista. (Sitra 2019.)

JOPPI-hankkeessa kehittäminen jatkuu yhdessä kehittäjäryhmän kanssa luomalla osaamismerkkejä työpajoissa tunnistetuista tulevaisuuden osaamistarpeista. Tämän myötä hankkeessa yhtenä lopputuotoksena muodostuu osaamismerkkikirjasto. Yhteiskehittämisen kautta työelämätoimijat pystyvät tarkastelemaan osaamista ja osaamistarpeita sekä täydentämään tarvittavaa osaamista muun muassa mikrokursseilla. Näin työelämätoimijoiden välinen arjen osaamispuhe työpaikoilla lisääntyy.

Kirjoittajat:

Anna-Leena Ruotsalainen, projektityöntekijä, Savonia-ammattikorkeakoulu

Anu Kinnunen, projektityöntekijä, Savonia-ammattikorkeakoulu

Heli Kekäläinen, projektipäällikkö, Savonia-ammattikorkeakoulu

Varpu Hämäläinen, projektiasiantuntija, Savon koulutuskuntayhtymä

Katja Juntunen, projektipäällikkö, Savon koulutuskuntayhtymä

Lähteet:

Sitra. 2019. Kohti elinikäistä oppimista. Yhteinen tahtotila, rahoituksen periaatteet ja muutoshaasteet. Sitran selvityksiä 150. Erweko, Helsinki.