”Hyvän elämän tavoittelun tavat ovat kulutuskeskeistyneet ja samalla yksilökeskeistyneet”

Näillä sanoilla aloitti professori Arto O. Salonen kestävyysviestinnän teemavuoteen kuuluvan Pohjois-Savon ympäristödialogit -sarjan. Ensimmäisen dialogin teemana oli oikeudenmukainen kestävyysmurros.

Hyvän tavoittelu on muuttanut planeetan menoa niin, että luonto on muuttunut kulttuuriksi, eli ihmisen toiminnaksi ja ihmisen toiminnasta jääväksi jäljeksi, Salonen jatkaa. Meneillään oleva ilmastonmuutos on pääasiassa ihmisen aiheuttama toisin kuin aikaisemmat ilmastonmuutokset. Vain me ihmiset voimme myös korjata jälkemme. Mitä se sitten vaatii? Isossa kuvassa se vaatii sitä, että ihmiskunta alkaa käyttäytyä toisin ja muuttamaan toimintaa hyvän tavoittelussa. Muutos on jopa niin suuri, että kestävyysmurroksen sijaan voisimme puhua hyvinvoinnin murroksesta.

”Olemme kiivenneet teollistumisen, teknologistumisen ja talouskasvun turvin tikkaiden ylimmille portaille, mutta lisääntyvä tieto viittaa siihen, että tikkaat nojaavat huteraan seinää vasten. Ihmisen vastuu planeetasta on ennen näkemätön.”

Laaja-alaisetkin ja suuret muutokset ovat mahdollisia jos on näkemystä, tahtoa ja päättäväisyyttä. Salonen heittää ajatuksen, että mitäs jos muuttaisimme hyvinvoinnin tavoittelemisen tavat? Esimerkiksi ihmiskunnalla on vaatteita seitsemän kertaa enemmän kuin mitä se tarvitsisi. Vaatteita riittäisi 30 vuodeksi, jos vaatetuotanto lopetettaisiin tänään. Mitä siitä seuraisi? Seurauksena voisi olla, että itse vaate ei olekaan tavoiteltu päämäärä, vaan tunne siitä, että olen arvokas sellaisena kuin olen. Hän jatkaa, että voisimmeko jopa haastaa itseämme kokemaan 5% enemmän tuntumaa, etten ole mikään mitätön ”tyhjykkä”, vaan arvokas ihminen. Olisiko tämä mahdollista? Kyllä, kun aletaan vaan puhua näin.

Aineettomat asiat ovat ehtymätön mahdollisuus hyvinvoinnille

Tieto, luottamus, yhteenkuuluminen, tyytyväisyys, kauneuden ja esteettisyyden kokeminen, elämänilo ja merkitykselliseksi ja arvokkaaksi koettu elämä, eivät kuluta luonnonvaroja eivätkä ole poissa keneltäkään. Ne ovat ehtymätön mahdollisuus ja resurssi hyvinvoinnin parantamiseen, eivätkä ne luokittele ihmisiä koska ne ovat kaikkien saatavilla. Syyt, miksi ne eivät nouse kahvipöytäkeskusteluihin tai muillekaan foorumeille on siinä, että käsityksemme hyvinvoinnista perustuu paljolti rahatalouden piirissä oleviin asioihin.

”Miten olemme ajautuneet tällaiseen rautahäkkiin, joka vie paitsi tulevaisuuden planeetalta, riistää mieltä elämän täydellistymisen mahdollisuuksia ja hyvän elämän kokemuksellista rikkautta?”

Dialogi ruokkii sivistystä

Lopuksi vielä dialogin ja sivistyksen suhteesta. Salonen summaa, että dialogin päämäärä on sivistyminen, joka tapahtuu vuorovaikutuksessa itsen ja ympäristön välillä. Dialogi on keino saada tuntuma siihen, mikä on luovuttamatonta ja josta kannattaa pitää kiinni. Sillä pyritään saamaan parempi ymmärrys maailmasta ja tunnistaa todellisuus sellaisena kuin se on. Lopuksi hän heittää keskustelijoille ajatuksen, että sivistyminen on uuden oppimista, missä kiivetään ennakkoluulojen yli, vältetään pelkistettyjä ja lukkoon lyötyjä määritelmiä, sekä avarretaan käsityksiä itsestä ja osana muuta todellisuutta.

”Käytännössä sivistyminen on sitä, että kokeillaan, olisiko tuo noin kuitenkin. Onko minulla omassa ajattelussa jokin ristiriita? Ja kun sen tunnistan, pitäisikö minun muuttaa se, että minun maailmankäsitys ja todellisuuden tulkinta olisi pitävämpi kuin aikaisemmin.”

Mittakaavaharhat hyvän tavoittelussa

Dialogi alkoi pohdinnoilla pienuuden ja suuruuden välisyydestä. Esimerkiksi ilmavirrat eivät tunne maiden rajoja ja silti ne vaikuttavat meillä paikallisiin olosuhteisiin ja meidän paikalliset toimenpiteet vaikuttavat globaaliin ilmastoon. Samoin rautahäkki vertauskuvana rahataloudelle, jatkuvalle kasvulle ja jatkuvasti kiihtyvälle vauhdille hyvän tavoittelussa, puhututti myös.

Hyvinvoinnin murros ja hyvinvoinnin kokemus ilman kuluttamista herätti kysymään: onko hyvinvoinnin kokeminen ilman kuluttamista ylipäätään mahdollista. Saisimmeko sen sijaan yhteisöllisyyden ja luontoyhteyden kautta lisää hyvinvoinnin rakennusaineksia. Keskeistä kestävyysmurroksessa on hyödyt, eli mitä kukakin saa muutoksessa: kuka pääsee osallistumaan päätöksentekoon ja millaisia päätöksentekotavat ovat. Oppia voisi ottaa konfliktien ratkaisun logiikasta, jossa ensin keskitytään tunnistamaan ydintarve, jota ollaan tavoittelemassa ja sitten päätetään keinot, miten tavoite saavutetaan.

Rakenteet esteenä oikeudenmukaisuuden toteutumiselle

Esimerkiksi maankäytössä ristiriidat tunnistetaan ja konflikteja syntyy. Kompromisseja on vaikea löytää, kun ei ole ohjauskeinoja tai työvälineitä niiden aikaansaamiseksi. Tarve luonnon monimuotoisuuden parantamiselle tunnistetaan, mutta asian liittäminen maankäyttösuunnitelmiin nostaa pintaan pelkoja rajoituksista. Kenen arvoilla ohjataan tämänhetkistä kaavasuunnittelua ja investointeja? Ratkaisua haasteeseen esitettiin arvosensitiivisestä suunnittelusta, jossa arvot kulkevat suunnittelussa mukana koko prosessin ajan. Toinen tapa voisi olla onnellisuuden optimointimalli, jolla optimoidaan keskinäisriippuvuuksia ja vaikutusketjuja asukkaiden onnellisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi. Itse päätöksentekoprosessit tarvitsisivat uskallusmurrosta, jotta tämänkaltaiset työkalut tulisivat julkisesti käyttöön, totesivat keskustelijat.

Murrosten päällekkäisyys

Vielä ennen seuraavaa teemaa dialogissa keskusteltiin alustajan esittämästä murrosten kerroksellisuudesta: puhumme vihreästä siirtymästä, puhtaasta siirtymästä, kestävyysmurroksesta tai energiamurroksesta. Murroksissa on pohjimmiltaan kyse polkuriippuvuuksista ja tarpeista toisintekemiseen kestävillä tavoilla. Salosen mukaan oikeudenmukaisen siirtymän juuret johtavat ammattiliittojen huoleen siitä, miten työntekijät pysyvät mukana teollisessa murroksessa, kun toimialat muuttavat muotoaan.

Dialogissa nousi edellisten rinnalle myös ympäristöoikeudenmukaisuus. Siinä tutkitaan muutoksen vaikutuksia, niiden hyötyjä ja haittoja ja mitä muutos kullekin tuottaa. Mitä vaikkapa kaupunki tai kyläyhteisö muutoksesta saa, onko erityisryhmien ääntä kuultu tai miten huomioidaan paikallinen kulttuuri ja tavat elää? Esimerkkinä hajautettu energiatuotanto.

”Vaikka rationaalisesti tiedämme, että energiatuotannon omavaraisuutta tulee vahvistaa ja sähköistämistä lisätä fossiilista eroon pääsemiseksi, käymme keskustelua tunnetasolla. Miten tällainen ilmapiiri sitten vaikuttaa päätöksentekoon, kun tarvitaan lisää maapinta-alaa energian tuotantoon?”

Oikeudenmukaista siirtymää vai ”vihreää kolonialismia”?

Tällä kysymyksenasettelulla aloitettiin dialogin jälkimmäinen osio. Amnesty ja Saamelaisneuvosto julkaisivat tammikuussa 2025 tutkimusraportin saamelaisiin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista. Ilmastokriisi uhkaa saamelaisten kulttuuria ja elinkeinoja, jotka ovat vahvasti sidoksissa luontoon. Uusia uhkia on noussut maankäyttöhankkeiden kautta.

Keskustelijat kokivat saamelaisalueita laajemminkin huolta elinympäristöjen, paikalliskulttuurien ja elinkeinojen häviämisestä, kun suojelluille tai herkille alueille kaavaillaan rakentamista. Luonnonvarojen käyttöön liittyy pitkä historia, jota voidaan tarkastella myös kolonialismina. Siihen liittyy myös kysymykset paikkojen ja alueiden oikeudenmukaisuuden tunnustamisesta.

Paikallisuus-kolonialismikeskustelu nosti esiin myös keskusperiferia-ajatteluun, mikä on näkymättömissä, mutta vaikuttaa taustalla. Tällä tarkoitetaan keskuslähtöistä ajattelumallia, jossa periferiasta haalitaan resurssit, mutta ei huomioida haittoja joita periferiat joutuvat kantamaa. Ajattelumalli johtaa helposti vastakkainasetteluun, jossa syrjäseutujen ihmiset kokevat tulleensa hyväksikäytetyiksi. Toisaalta esimerkiksi tuulivoiman kohdalla periferiaan rakentamista perustellaan sillä, että se ei aiheuta haittaa asutukselle. Pahimmillaan tästä seuraa, että esimerkiksi tuulivoimaa sijoitetaan yhä koskemattomimmille alueille ja yhä pohjoisemmaksi.

Kestävyysmurroksen tulee sisältää se ajatus, kuinka osalliset pidetään keskustelussa ja päätöksenteossa mukana tasavertaisesti, jotta konflikteja ei syntyisi. Ympäristökeskusteluissa paikallisuus muuttuu usein vastakkainasetteluksi sen sijaan, että paikallisuus nähtäisiinkin voimavara muutokselle.

Kuka pitää luonnon puolta?

Elämme monimuotoisuuden kadon aikaa. Monet lajit ja luototyypit ovat uhanalaisia paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. YK:n alainen ja hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC tulee ottamaan uudessa tutkimusraportissaan mukaan luonnon monimuotoisuuden ulottuvuudet. Se on uusi ja positiivinen lisä, sillä ilmastotoimien tarkastelussa olisi arvioitava sekä hyödyt, että haitat useista eri näkökulmista. Monimuotoisuuskato on viheliäisempi ongelma kuin ilmastomuutos, johon vaikuttavia asioita voidaan korjata. Keskustelussa pohdittiin, onko edes mahdollista löytää sellaisia ratkaisuja ja rakenteita, joilla säilytetään luonnon monimuotoisuus ja samalla kasvatetaan taloutta turvallisella nopeudella. Dialogin lopuksi nostettiin esille planetaarinen terveys. Se tarkoittaa sitä, että huomioidaan miten ympäristö vaikuttaa ihmisten terveyteen ja miten turvataan sekä ympäristö, että ihmiset. Planetaarinen terveys tulisikin huomioida myös muissa arviointiprosesseissa ja ottaa mukaan myös hyvinvoinnin näkökulmat.

Vuonna 2050 on käytössä planetaarinen vala

Lopuksi keskustelijoilta kysyttiin, minkälainen tulevaisuus meillä on, kun oikeudenmukainen kestävyysmurros on toteutunut? Ja tällaisia näkymiä siellä nähtiin:

– Tulevaisuudessa hillintä ja sopeutumistoimet ovat sosiaalisesti oikeudenmukaisia, eivät tuhoa ympäristöä eivätkä vaaranna terveyttä.

– Tutkimustiedolla on luotu monihyötyisiä ratkaisuja ja niitä käytetään enemmän päätöksenteon taustalla.

– Verotuksen kautta syntyvää hyötyä kanavoidaan sosiaalisesti oikeudenmukaisemmin ja ympäristön hyväksi.

– Vuonna 2050 meillä on radikaalisti uusia energiaratkaisuja kestävyysmurrokseen. Globaali vastuu ilmastopakolaisista on kasvanut.

– Olemme päässeet lähes kokonaan fossiilisista eroon. Itä-Suomen kestävyysmurros on selätetty ja alueen yhtenäisyys vahvistunut.

– Vuonna 2050 meillä on käytössä planetaarinen vala kaikilla toimialoilla maailmanlaajuisesti. Siinä vannotaan, että toiminta ei tuota yhteiselle planeetalle vahinkoa.

Lisätiedot ja tulevat ympäristödialogit löydät klikkaamalla tästä.

Kirjoittaja:

Raisa Leinonen, TKI-asiantuntija, Kestävä yhteiskunta -tutkimusala, Savonia-ammattikorkeakoulu