Linnea opiskelee röntgenhoitajaksi.

”Pelkäsin ensin hakea, koska en ole matikkanero, mutta onneksi hain” – Linnea opiskelee röntgenhoitajaksi

Olen Linnea 20v ja opiskelen Savonialla ensimmäistä vuotta röntgenhoitajaksi. Aloitin opinnot syksyllä 2022 ja pääsin ammattikoulun todistuksella Savonialle.

Löysin röntgenhoitaja ammatin jo 9. luokalla, kun pääsin TET-jaksolla viikoksi Mikkelin keskussairaalaan kuvantamisen yksikköön. Pääsin katsomaan vierestä monia eri kuvauksia ja toimenpiteitä, kuten röntgenkuvia, ultraäänikuvausta, magneettikuvausta, isotooppitutkimusta jne. Innostuin jo silloin siitä, että kuinka laajaa osaamista röntgenhoitaja tarvitsee ja kuinka pääsee tekemään monin tavoin erilaisia toimenpiteitä. Silloin jo päätin, että tämä on se mitä haluan tehdä työkseni.

Joten opiskelin ensin ammattikoulussa lähihoitajaksi, jotta olisi hoitoalan taustaa ja varmuutta ihmisten kohtaamiseen sekä hoitamiseen. Ja olen todella kiitollinen tällä hetkellä siitä, että valmistuin lähihoitajaksi, koska nyt on jo jonkun verran pohjaa ja tietoa esimerkiksi perushoidosta, lääkkeistä, lääkehoidosta, ihmisen kohtaamisesta ja vähän jo käsitystä sairaalamaailmasta. Lähihoitajana sain skipata nyt keväällä alkavan hoitotaidonharjoittelun ja voin sillä ajalla keskittyä valinnaiseen kurssiin.

Nyt ensimmäisellä syksyllä olemme opiskelleet fysiikkaa, matikkaa, kuvantamisenperusteita, säteilysuojelua, hoitotaitoa, anatomiaa ja fysiologiaa, suomen kieltä ja viestintää, ergonomiaa ja lääkehoitoa. Olemme päässeen tutkimaan sian sydämiä, toisemme vitaalielintoimintoja, harjoittelemaan ensiapua ja paljon kaikkea muuta mielenkiintoista. Opiskelu on ollut huomattavasti helpompaa ja itselle mukavampaa, kun ottaa kouluun mukaan oman tietokoneen ja kirjoittaa luennoilta itselle selkeät muistiinpanot, joista on hyvä kerrata tentteihin.

Savonialla Micronkadun kampuksella on ihana kirjasto, jossa hyvä tehdä porukalla tehtäviä tai hieman istua tuntien välissä. Opiskelu on ollut käytännönläheistä, joka ainakin omasta mielestä on paras tapa oppia.

Vinkkeinä tälle alalle aikovalle voisin sanoa, että avoimella mielellä, kourallisella opiskeluintoa ja positiivisella asenteella pääsee jo pitkälle. Ei tarvitse olla mikään matikkanero tai fyysikko, itse pelkäsin ensin hakea, koska en ole kummaakaan aineessa hyvä mutta onneksi hain. Hae sinäkin, jos yhtään kiinnostaa!

Linnea opiskelee röntgenhoitajaksi.
Linnea

Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!