Olen 58-vuotias Päivi. Tavallaan ikuinen opiskelija. Opiskelen nyt Savoniassa polkuopiskelijana sosionomiksi.
Olen valmistunut 1984 jouluna sairaanhoitajaksi ja 1988 keväällä terveydenhoitajaksi. Työpaikaksi vakiintui lähes kahdeksikymmeneksi vuodeksi työterveyshuolto. Työhön oli ensin saatava pätevöitymiskoulutus Kuopion aluetyöterveyslaitoksella. Myöhemmin kouluttauduin maatalousyrittäjien ja pienyrittäjien työterveyshuoltoon niin ikään Kuopion aluetyöterveyslaitoksen järjestämissä koulutuksissa. Työvuodet työterveyshoitajana olivat jatkuvaa uuden oppimista, sillä työssä elettiin muutoksessa. Jollei muutosta ollut omassa organisaatiossa, niin muutosta oli asiakasorganisaatioissa. Tietojärjestelmät ja ohjelmat muuttuivat ja päivittyivät koko ajan tai muuten vain tuli uusia käytänteitä johonkin työn osa-alueeseen. Kouluttauduin myös ensiapuopettajaksi, jotta voisin hoitaa asiakasorganisaatioiden ensiapukoulutukset. Vähin erin kävi selväksi, että reagoin työpaikan sisäilmalle niin, että sain tulehduskierteen ja lopulta astman. Jouduin suureksi surukseni luopumaan tästä mielenkiintoisesta työstä.
Vaihdoin saman organisaation sisällä varhaiskasvatuksen perhepäivähoitajaksi omaan kotiini omasta toivomuksestani. En tarvinnut siinä kohtaa lisäkoulutusta. Terveydenhoitaja katsottiin päteväksi perhepäivähoitajan työhön. Työn aikana sain sisäistä koulutusta lasten liikunnan lisäämiseen hoitopäivien aikana. Koulutus sisälsi myös perheiden kannustamista lasten liikuntaan panostamiseen kotona. Kouluttauduimme myös kasvatuskumppaneiksi, eli vuorovaikutukseen vanhempien kanssa. Samoin kouluttauduimme Lapset puheeksi -menetelmään. Pidin työstäni. Erityisesti nautin siitä, että työympäristöni oli maatila. Luonto ja eläimet tulevat lähelle, kun pihassa on koiria, kissoja, kaneja ja suuri lauma hevosia. Lapset nauttivat eläimistä ja pihapiiristä sai monta aihetta erilaisiin pedagogisiin tuokioihin. Sitten vaan selkäsairaus teki mahdottomaksi tässäkin työssä toimimisen.
Vanhempikin voi opiskella
Viime talvena aloitin opiskeluja taas vähän tavoitteellisemmin. Olen toiminut kymmenen vuotta kansalaisopistolla tuntiopettajana joogaa opettaen. Joogan opettajan pätevyyden sain 2018. Opisto suositteli aikuiskasvatuksen perusopintojen suorittamista tuntiopettajilleen. Viime vuosi menikin avoimessa yliopistossa työn ohessa niitä suorittaen. Pääsin taas vähän opiskelun makuun.
Nyt pitkällä sairauslomalla on ollut aikaa miettiä, mitä minusta tulisi isona. Sosiaalipuoli on kiinnostanut jo pidempään ja olen tehnytkin vapaaehtoistyötä. Olen mm. ollut vammaisen lapsen omaishoitajan loma- ja vapaapäivien tuuraajana. Olemme toimineet loma- ja tukiperhekotina Pelastakaa Lapset Ry:n kautta ja meillä on ollut sijaislapsi. Aluksi ajattelin, että Pihtiputaalla tapahtuvat sosionomin polkuopinnot eivät koskisi minua, vaan olisivat nuoremmille. Mitä enemmän asiaa mietin, sen enemmän se kuitenkin alkoi minua kiinnostaa. Koskaan aikaisemmin ei myöskään koulutusta ole tuotu näin lähelle minua. Viime vuoden aikuiskasvatuksen perusopinnotkin olivat Viitasaarella, n. 40 kilometrin päässä. Niinpä sitten hain ja pääsin, vaikka hakijoita oli varmasti paljon.
En ikävä kyllä tai selkäsairaan astmaatikon sanoin onneksi sitten päässyt Iisalmeen tutustumaan enempää kuin kolmen päivän verran. Kaupunki on kyllä tuttu omien lasten
jääkiekkoilun vuosilta. Monet hotelliyöt on vietetty ja jännitetty perinteikästä IS-turnausta.
Työelämältä toivon, että työllistyn vielä tämän ikäisenä jollekin sosiaalityön alalle. Joka tapauksessa työn pitäisi olla kevyempää kuin lasten hoitamisen ja työpaikan olisi oltava sisäilmaltaan terve. Siinä niitä vaatimuksia jo on. Varhaiskasvatus on siis osaltani nyt poissuljettu. Vanhustyö ei ehkä tällä hetkellä kiinnosta. Syynä lienee se, että omia ja miehen vanhempia on viime vuosina saanut ohjata vanhustyön eri palveluihin ja toimia heille avustajana. Ehkä vammaispalvelu tai siihen liittyvät erilaiset päiväkeskuspalvelut tai muut vastaavat voisivat kiinnostaa. Sitä ennen kyllä täytyy kovasti ahertaa opiskelujen parissa, jotka ovat omasta mielestäni alkaneet hyvin. Ensi viikon ensimmäinen kokoontuminen Pihtiputaan campuksella muuttui ikävä kyllä Zoomin välillä tapahtuvaksi koulutukseksi, mistä johtuen tapaaminen koko ryhmän kanssa siirtyy vielä.
