Lauri Väisänen, Wellness-tradenomi (AMK)

Opiskelen Wellness-tradenomiksi Savoniassa. Päätös hakea kyseiselle alalle syntyi keväällä kirjoitusten jälkeen tutkittuani mahdollisia hakukohteita. Kuopio kaupunkina kiinnosti minua sijaintinsa ja opiskelutovereiden kokemusten perusteella. 

Hyvinvointi yleisesti on kiinnostanut minua aina ja samalla ajattelin voivani kehittää kaupan alan osaamistani. 

Opiskelu Savonia-ammattikorkeakoulussa on ollut erityisen mukavaa. En tuntenut oppilaitoksesta tänne muuttaessani ketään, mutta jo ensimmäisenä päivänä tutustuin uusiin ihmisiin ja sain opiskelukavereita. Korona on vaikeuttanut esimerkiksi tekemistä vapaa-ajalla ja erilaiset vapaa-ajan aktiviteetit eivät ole olleet mahdollisia. Mutta tylsää ei kuitenkaan ole ollut! 

Kuopiossa on loistavat mahdollisuudet erilaiseen harrastamiseen ja tekemiseen – yksin tai yhdessä. Tahkon laskettelurinteet, ravintolapalvelut, padel-kentät, yöelämä ja kaunis ympäristö ovat loistavia aktiviteettimahdollisuuksia.

En ole vielä täysin varma, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä työkseni, mutta yrittäjyys, johtaminen ja hyvä palkka kiinnostavat minua. Ajatukset varmasti selkeytyvät opiskelujen edetessä. 

Tuleville opiskelijoille vinkiksi: tulkaa Savoniaan avoimin mielin, jos minä pärjään opinnoissani, niin pärjäätte varmasti tekin.


Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!