Hevonen ja varsa juoksevat laitumella

”Ilman erinomaista monimuotototeutusta en olisi opinnoista suoriutunut” – Terhi opiskelee agrologiksi ja työskentelee samalla yrittäjänä

Hei, olen Terhi, 53-vuotias kolmannen vuoden agrologiopiskelija.

Työskentelen omassa  kotihoitoyrityksessä ja mietin hakiessani, pystynkö mitenkään yhdistämään opiskeluja työhöni. Työtä en voinut enkä halunnutkaan lopettaa, vaan etsin mahdollisuutta opiskella luonnonvara-alaa niin, että pystyn samalla hoitamaan työni.

Oman yritystoiminnan antama vapaus on tietysti auttanut paljon, mutta ilman Savonian erinomaista monimuotototeutusta en olisi opinnoista suoriutunut, ainakaan näin hyvin.

Teen päivät hoitotyötä ja illalla sekä viikonloppuisin kuuntelen tallenteet luennoista ja teen tehtäviä. Kuulostaa tiukalta, mutta vapaa-aikaakin on jäänyt yllättävän hyvin. Toki auttaa paljon, että on itseohjautuva ja pitää aikatauluista huolen. Kun palauttaa tehtävät hyvissä ajoin, jää enemmän myös vapaa-aikaa.

Matematiikka on ollut heikko kohta aiemmissa opinnoissani, mutta Savonia kursseilla pääsi nauhoitteiden, etätyön suoman oman rauhan sekä selkeän opetuksen avulla yli lukion aiheuttamasta matikka-möröstä. Vaikeat asiat pystyi kertaamaan nauhoitteilta niin monta kertaa, että asia aukesi.

Introverttina olen arvostanut yli kaiken opiskelurauhaa, minkä etäopiskelu on mahdollistanut. Omassa kodissa pystyy keskittymään paremmin opetukseen, kuin hälisevän ihmisjoukon keskellä. He ketkä ovat kaivanneet luokkatovereiden tukea enemmän, ovat voineet osallistua Iisalmessa tapahtuville tunneille satelliittikampuksilla.

Asun Lappeenrannassa ja meidän lähin satelliittimme on Virolahdella Harjun oppimiskeskuksessa. Usea luokkakaveri on hyödyntänyt mahdollisuutta ajaa Harjuun ja ottaa sieltä yhteinen Zoom-yhteys Iisalmeen.

Itse olen käynyt Harjussa vain ns. pakolliset päivät, eli peltopäivät ja läsnäoloa vaativat tentit. Osalla kursseista tentin pystyi suorittamaan myös Lappeenrannan yliopiston tenttitilassa.

Vaikka kolme ensimmäistä vuotta menivät hienosti ja ensimmäiset harjoittelujaksot kasvinviljelytilalla sekä robottinavetassa sain suoritettua hyvin oman työni ohella, oli 70 työpäivää kestävä asiantuntijatyöharjoittelu jonkinlainen musta aukko edessäni. En tiennyt miten ihmeessä saan suoritettua 70 työpäivää virastoaikana esimerkiksi Ely-keskuksessa, tai muussa agrologiopiskelijoiden yleensä suosimassa harjoittelupaikassa, missä työaika on joka arkipäivä klo 8-16. En voinut hylätä oman yritykseni asiakkaitani niin pitkäksi aikaa.

Olin jo asennoitunut siihen, että erinomaisesti sujuneet opinnot täytyy varmaan lopettaa kesken, mutta Savoniassa tämäkin harjoittelu järjestyi joustavan opetuksen suunnittelun ansiosta. Pystyin sittenkin tekemään harjoittelun oman kotihoitotyöni ohella niin, että osan harjoittelusta suoritin Lappeen raviradalla ravipäivinä iltaisin ja viikonloppuisin.

Tämä harjoittelu on sisältänyt paljon tapahtumien toteuttamista, ravien lisäksi mm. Nuorisogaala, Tractor Pulling ja Lappeenranta Cruising. Osan harjoittelusta suoritan Suomen Hippoksen kasvatuksen ja omistamisen osastolla tiistaisin ja keskiviikkoisin, missä työni on sisältänyt omistajanvaihdosten ja hallinnansiirtojen tekemistä, asiakaspalvelua ja sisäisen ohjeen laatimista omistajanvaihdoksien tekemiseen. Kolme päivää viikossa jäi siis omalle kotihoitotyölle.

Työ Hippoksessa on ollut hyvin antoisa ja kiinnostava kokemus. Myös tästä työstä osan pystyi tekemään etänä, mikä auttoi paljon pitkästä matkasta ajavaa. Agrologiopiskelijalla on siis paljon muitakin mahdollisia harjoittelupaikkoja, kuin Ely-keskus tai ProAgria. Itse kannattaa olla aktiivinen ja etsiä juuri omaan tilanteeseen sopivaa paikkaa. Koen, että satuin löytämään parhaan mahdollisen paikan Hippoksesta. Olin jo ottanut valinnaisina kaikki hevosaiheiset kurssit, ja hevoset ovat lähellä sydäntä harrastusten kautta.

Myös opinnäytetyön aiheen sain valita 35 vuotta kestäneen rakkaan harrastuksen kautta. Lappalaiskoirat paimennustyössä on niin itselle sopiva aihe, ettei opinnäytetyön tekeminen ole vielä tuntunut edes työltä.

Oppari on kirjoitettu tuloksia vaille melkein valmiiksi, ja lisäksi kirjoitan kolmen artikkelin sarjan Lapinkoira-lehteen, artikkelin Poromies-lehteen ja myös Kennelliitto on pyytänyt artikkelia nettisivuilleen. Työn mielekkyyttä lisää se, että tutkimuskyselyn tulokset jäävät palvelemaan sekä rotujärjestöä, rodun harrastajia ja kasvattajia, että myös työkoirien käyttäjiä.

Jos siis mietit, pystytkö yhdistämään työn ja opiskelun sanoisin, että pystyt kyllä, joustavan monimuoto-opetuksen ansiosta ja olemalla itse aktiivinen. Neljä vuotta menee hujauksessa, mutta opit, uudet kokemukset ja kontaktit hyödyttävät mahdollisesti loppuelämän ajan.

-Terhi

Agrologiopiskelija Terhi ja lampaita.
Terhi

Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!