Sosionomi (AMK), monimuoto-
toteutus lähihoitajille ja ohjaajille
Ihmisläheistä asiakkaiden kohtaamista ja tukemista!
Koulutuspaikkakunta: Kuopio
Laajuus: 210 op, 3,5 vuotta
Sosionomina olet hyvinvoinnin, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edistäjä.
Savonia-ammattikorkeakoulun sosionomikoulutuksessa saat asiantuntevan ja työelämäläheisen osaamisen. Tunnet hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta tuottavan palvelujärjestelmän, sosiaali- ja terveysalan palveluiden tuottamisen muodot ja varhaiskasvatuksen toimintaympäristöt. Osaat toimia moniammatillisessa yhteistyössä sosiaaliohjauksen asiantuntijana.
Työssäsi sosionomina olet elämänkaaren vaiheiden sekä eri asiakasryhmien ja työmenetelmien osaaja. Toimit eri ikäisten asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa ja tuet heitä muuttuvissa elämäntilanteissa sekä arjen haasteissa.
Sosiaalialan palveluja tuotetaan asiakaslähtöisesti ja moniammatillisesti. Asiakkaiden tarpeet huomioivat palvelut edellyttävät toimintojen yhteensovittamista, työnjaon tehokkuutta ja vaikuttavuuden huomioimista.
Valmistuttuasi osaat uudistaa sosiaali- ja hyvinvointipalveluja sekä kehittää yhteisöllisiä ja osallistavia toiminta- ja työmuotoja eri väestöryhmien tarpeisiin – ihmisläheisesti, eettiset seikat ja asiakkaan tarpeet huomioiden!
Koulutus on tarkoitettu sinulle:
- jolla on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) tai kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (nuoriso- ja yhteisöohjaaja, kommunikaatio ja viittomakielen ohjaaja, lastenohjaaja)
- haluat opiskella sosionomiksi tehokkaasti hyödyntäen koko lukuvuoden – myös kesäajat – ja näin nopeuttaa valmistumista
- sinulla on kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja omatoimiseen ammatillisuuden vahvistamiseen sosiaalialan vaativan työkentän mahdollisuudet ja haasteet tiedostaen
Opinnot on mahdollista suorittaa 2,5 lukuvuodessa, mikäli sinulla on riittävä osaaminen ja työkokemusta sosiaalialan / varhaiskasvatusalan töistä. Osa tutkinnon harjoitteluista on mahdollista tehdä omassa työpaikassa sosionomin työtehtävissä.
Koulutuksen sisältö
Savonian sosionomikoulutuksesta saat sosionomin työssä tarvittavan tietotaidon. Koulutuksen opetussuunnitelma rakentuu vuositeemoista.
Ensimmäisinä opiskeluvuosina hankit perusosaamisen sosiaalialan tietoperustasta asiakastyössä, perehdyt alan ammattietiikkaan, syvennät osaamistasi asiakaslähtöiseen työhön ja perehdyt sosiaalialan työmenetelmiin erilaisissa työympäristöissä.
Opintojen loppupuolella vahvistat ammatillista osaamistasi sosiaalipedagogisen lapsi-, nuoriso- ja perhetyön tai sosiaaliohjauksen hyvinvointi- ja sosiaalipalveluissa. Lisäksi hankit, sovellat ja syvennät tutkimuksellista kehittämis-, yhteiskunta- sekä johtamisosaamistasi.
Anna-Kaisan tarina
”Savoniassa opiskellessa mielestäni parasta on ollut opintojen joustavuus. Olen pystynyt työskentelemään opintojen ohella muun muassa iltaisin ja satunnaisesti etäopiskelupäivinä. Opintojen joustavuus on näkynyt myös siinä, että olen pystynyt tekemään opintoja omaan tahtiini. Opintojaksoja on ollut mahdollista suorittaa myös kesäopintoina joko Savonian omasta valikoimasta tai suorittamalla vastaavia kursseja toisten ammattikorkeakoulujen valikoimista.”
Opiskelu sosiaali- ja terveysalalla
Sosiaali- ja terveysala tarvitsee aina osaajia ja tarjoaa elinikäisiä mahdollisuuksia uralla kehittymiseen. Sosionomikoulutuksen kotipesänä toimii Microkadun kampus Kuopiossa.
Tutustu opetussuunnitelmaan
Koulutuksen laajuus on 210 opintopistettä. Koulutuksen sisältöä pääset tutkailemaan opetussuunnitelman avulla.
Uramahdollisuudet
Sosionomi voi työskennellä sosiaaliohjauksen ja kasvatuksen asiantuntijana kuntien, hyvinvointialueiden, yritysten ja järjestöjen palveluksessa. Työpaikkasi voi olla esimerkiksi: koulu, nuorisotyö, palvelu- tai päiväkeskus, kotipalvelu, lastensuojelun toimipiste, työvoiman palvelukeskus, Kansaneläkelaitos, kriminaalihuolto, järjestö, vakuutuslaitos tai hoiva- ja palveluyritys.
Sosionomi voi toimia myös asiantuntijana tai kehittämis- ja esimiestehtävissä moniammatillisesti verkostoituneissa varhaiskasvatus- sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Kevät 2025, 2. yhteishaku
Hakuaika
11.03.2025 – 25.03.2025Hakeminen
Koulutukseen haetaan kevään 2025 toisessa yhteishaussa, hakuaika päättyy 25.3.2025 klo 15.00.
Hakulomakkeen löydät Opintopolusta www.opintopolku.fi.
Lisätietoja yhteishausta ja hakemisesta löydät Hakeminen-sivulta.
Kysyttävää hakemisesta? Ota yhteyttä
hakijapalvelut@savonia.fi
Puh. 044 785 7002
Kysyttävää koulutuksesta? Ota yhteyttä
Mirja Halonen
etunimi.sukunimi@savonia.fi
Puh: 044 785 6412
Opiskelijavalinta
Aloituspaikat: 40
Aloituspaikoista ensikertalaisille: 38
Hakukelpoisuusvaatimukset: Hakukelpoisuuden antaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja tai perustason ensihoitaja) tai kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (nuoriso- ja yhteisöohjaaja, kommunikaation ja viittomakielen ohjaaja, lastenohjaaja). Tutkinnon on oltava valmis viimeistään 10.7.2025 mennessä.
Opiskelijat valitaan valintakurssin perusteella.
Valintakurssi on tutkintoon kuuluva viiden opintopisteen laajuinen opintojakso, joka vastaa noin 135 tunnin työpanosta. Valintakurssi toteutetaan Savonia-ammattikorkeakoulun verkko-oppimisympäristössä. Hakijoille lähetetään hakuajan jälkeen sähköpostilla ohjeet valintakurssille kirjautumista varten.
Valintakurssi avautuu 9.4.2025 klo 10.00 ja sulkeutuu 14.5.2025 klo 23.59.
Valintakurssin maksimipistemäärä on 100 pistettä. Hakijan on suoritettava valintakurssi hyväksytysti voidakseen tulla valituksi. Valintakurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää, että hakija saa jokaisesta valintakurssin osiosta vähintään 40 % osion maksimipisteistä.
Hakukohde ei ole mukana valtakunnallisessa valintakoeyhteistyössä. Avoimen ammattikorkeakoulun suorituksen saavat kaikki hakijat, jotka ovat suorittaneet valintakurssin hyväksytysti.
Voit tutustua opiskelijavalinnan yleisperiaatteisiin tarkemmin Hakeminen-sivulla.
Yksilölliset järjestelyt
Valintakurssi voi sisältää mm. monivalintatehtäviä, kirjoitustehtäviä ja aikarajallisia tenttejä. Jos tarvitset vamman, sairauden, lukivaikeuden tai jonkin muun erityisen syyn vuoksi yksilöllisiä järjestelyjä (esim. lisäaika), niitä tulee hakea viimeistään 1.4.2025 klo 15.00 mennessä. Katso ohjeet Hakeminen-sivulta kohdasta Yksilölliset järjestelyt.
Kielitaitovaatimukset
Jos olet suorittanut aiemman tutkintosi muulla kuin suomen kielellä,sinun täytyy osoittaa suomen kielen taitosi erikseen määritellyllä aiemmalla tutkinnolla/tutkinnon osalla tai erillisellä kielitestillä.
Kielitaitovaatimukset ja kielitaidon osoittamisen tavat (pdf)
Terveydelliset vaatimukset
Sosiaali- ja terveysalan, humanistisen alan ja kasvatusalan, liikunnan sekä merenkulun ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen sovelletaan ns. SORA-lainsäädäntöä. Näillä aloilla on alaikäisten turvallisuutta, potilas- ja asiakasturvallisuutta tai liikenteen turvallisuutta koskevia vaatimuksia, jotka rajoittavat opiskelijaksi ottamista. Tällöin edellytetään, että opiskelijaksi otettava on terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai harjoitteluun.
Perehdy huolellisesti alakohtaisiin terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyviin vaatimuksiin.
Suuntautumisen valinta
Sosiaalipedagoginen lapsi-, nuoriso- ja perhetyön osaaja valitsee opintojaksoja, jotka syventävät lasten, nuorten ja perheiden kanssa tehtävää kasvatuksellista ohjausosaamista. Valmiuksia tarvitaan työskenneltäessä varhaiskasvatustyössä, nuorten kanssa tehtävässä työssä ja perhetyössä. Opiskelijan on suoritettava varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opintoja vähintään 60 op saadakseen kelpoisuuden varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäviin.
Sosiaaliohjauksen hyvinvointi- ja sosiaalipalveluiden osaaja valitsee opintojaksoja, jotka syventävät sosiaaliohjauksellista ohjausosaamista eri elämäntilanteissa olevien ihmisten hyvinvoinnin, elämänhallinnan ja toimintakyvyn tukemiseen sekä syrjäytymisen ehkäisyyn. Opinnot antavat valmiudet ehkäisevän työotteen sekä monialaisten ja -ammatillisten työmenetelmien käyttöön. Valmiuksia tarvitaan työskenneltäessä muun muassa lapsi- ja perhepalveluissa, kuntouttavassa työtoiminnassa, päihde- ja kriminaalityössä, mielenterveystyössä, työllisyyspalveluissa, lastensuojelussa, maahanmuuttajatyössä, vammaistyössä tai ikääntyneiden palveluissa.
Opintojen rakenne
Sosionomin opintojen laajuus on 210 opintopistettä. Opintojen kesto on noin 2,5–3,5 vuotta.
Opintojen rakenne:
- perusopinnot 45 op
- ammattiopinnot:
- kaikille pakolliset ammattiopinnot 90 op
- valinnaiset ammattiopinnot 15 op: sosiaalipedagoginen lapsi-, nuoriso- ja perhetyön osaaja ja sosiaaliohjauksen hyvinvointi- ja sosiaalipalveluissa osaaja
- ammatillinen harjoittelu 45 op: kolme 15 op harjoittelua toteutetaan kiinteässä yhteistyössä työelämän kanssa. Harjoittelupaikka voi olla sosiaalialan palvelu-, kuntoutus- ja toimintayksiköissä, kehittämisprojektissa tai ammatillisen kasvatustyön toimintaympäristöissä. Harjoittelun voi suorittaa myös ulkomailla.
- opinnäytetyö 15 op
Opetuksen toteutus
Koulutus järjestetään monimuotototeutuksena Kuopion kampuksella.
Yksi lukuvuosi on laajuudeltaan noin 60-90 opintopistettä ja sen suorittamiseen vaaditaan keskimäärin 1600 tunnin työpanos. Opetusta on myös kesäisin.
Opiskelu on päätoimista, mutta etäopiskelu luo sinulle ajoittaisen mahdollisuuden paikasta ja ajasta riippumattomaan opiskeluun. Etäopiskelussa hyödynnetään digitaalisia opiskelumenetelmiä.
Tutkinnon aikana suoritettavien opintojen määrä riippuu aiemmin hankkimastasi osaamisesta. Opintojen alkaessa laadit opettajatuutorin kanssa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, jossa huomioidaan aiemmin hankittu osaaminen.
Opinnot alkavat elokuussa 2025. Koulutuksen lähiviikot syksyllä 2025 ovat viikot 35, 39, 43, 46 ja 49.
Viikolla 35 lähiopetusta on ma-pe. Muilla lähiviikoilla lähiopetusta on ke-pe.
Lähiviikot keväällä 2026 (ke-pe) ovat viikot 3, 7, 11, 16 ja 21. Lähiopetus järjestetään Kuopiossa Microkadun kampuksella. Lähiopetuspäivien lisäksi on itsenäistä opiskelua ja ryhmätöitä.
Kesälukukauden 2026 opinnot sisältävät itsenäisiä verkko-opintoja ja käytännön harjoittelujakson.
Opintoihin kuuluu kolme 15 op laajuista ammatillista harjoittelua. Harjoittelua voi olla eripuolilla Suomea tai opiskelijan valinnan mukaan ulkomailla. Harjoittelujaksot ovat päätoimista opiskelua ja edellyttävät läsnäoloa. Harjoitteluista voi koitua matka- ja asumiskustannuksia.