Kaksi ensihoitajaopiskelijaa ja potilas.

Ensihoitaja (AMK), päivä-
toteutus

Vaihtuvia tilanteita, vastuuta ja päätöksentekoa! 

Koulutuspaikkakunta: Kuopio
Laajuus: 240 op, 4 vuotta

Ensihoitajakoulutuksessa saat laaja-alaisen osaamisen sairaalan ulkopuoliseen ensihoitotyöhön sekä sairaanhoitajan osaamisen hoitotyöhön. Opit ensi- ja hoitotyössä tarvittavat menetelmät ja hankit tietotaidon, jonka avulla pystyt tekemään päätöksiä nopeasti muuttuvissa tilanteissa. 

Työssäsi ensihoitajana arvioit äkillisesti sairastuneen tai vammautuneen henkilön tilan, käynnistät ja ylläpidät potilaan elintoimintoja ja näin parannat potilaan ennustetta. Jos potilaan tila sitä vaatii, kuljetat potilaan jatkohoitoon ja tarkkailet potilaan vointia sekä hoidat häntä kuljetuksen ajan.

Suurin osa hätäkeskuksen välittämistä ensihoitotehtävistä on kiireettömiä tehtäviä, ja pääosa asiakkaista on iäkkäitä monisairaita henkilöitä.  

Sairaanhoitajana ja ensihoitajana toteutat terveyttä edistävää ja sairauksia ehkäisevää hoitotyötä. Osaat myös parantavan ja kuntouttavan hoitotyön, joihin kuuluvat esimerkiksi erilaiset toimenpiteet, haavojen hoitaminen ja yksilön omaa toimintaa tukevat menetelmät. Sinulla on hyvä tietoperusta, jota käytät ensi- ja hoitotyön suunnittelussa, toteuttamisessa, arvioinnissa ja kehittämisessä.  

Valmistuttuasi olet ensi- ja hoitotyön asiantuntija monialaisissa työryhmissä. Teet ihmisläheistä työtä ja osaat hoitaa eri ikäisiä ja erilaisia sairauksia sairastavia potilaita. 

Koulutuksen sisältö

Savonian ensihoitajakoulutuksessa käytäntö ja teoriaopetus täydentävät toisiaan. Opintosi etenevät vuositeemojen mukaisesti kohti ensihoidon ja hoitotyön asiantuntijuutta.

Ensimmäisenä opiskeluvuotena kehität opiskelutaitojasi ja perehdyt hoitamiseen, ensi- ja hoitotyön arvoihin, lääkehoitoon sekä sosiaali- ja terveysalan palveluihin. Opit ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa, diagnostisia tutkimuksia, terveyden ja toimintakyvyn edistämistä, sisätautia sairastavan ja gerontologisen potilaan hoitamista. Harjoittelet ensi- ja hoitotyötä myös käytännössä terveydenhuollon organisaatioissa.

Toisena opiskeluvuotena laajennat hoitotyön osaamista lääkehoidossa, mielenterveys- ja päihdehoitotyössä, leikkauspotilaan sekä lasten, nuorten ja perheiden hoitotyössä. Harjoitteluissa opit soveltamaan tietoja. Lisäksi opit käyttämään englannin ja ruotsin kieliä ensi- ja hoitotyössä.
Kolmantena opiskeluvuotena syvennät osaamistasi opiskelemalla perus- ja hoitotason ensihoitotyötä. Lisäksi opit erilaisia tutkimus- ja kehittämistyön menetelmiä ja käytät tätä osaamista opinnäytetyön tekemisessä. Harjoittelet päivystyspoliklinikalla, teho-osastolla ja ambulanssissa perustasoista ensihoitotyötä.

Viimeisenä opiskeluvuotena osaat soveltaa ja analysoida ensihoidon ja hoitotyön osaamistasi sekä koordinoida ensi- ja hoitotyötä. Ensihoitajan tutkinto-ohjelman tavoitteena on, että sinusta kehittyy ensi- ja hoitotyön asiantuntija, joka on sisäistänyt ensi- ja hoitotyön arvo-, tieto- ja taitoperustan. Harjoittelet ambulanssissa hoitotasoista ensihoitotyötä. Valintasi mukaan voit olla harjoittelussa myös sydänvalvontayksikössä, synnytyssalissa ja leikkaussalissa.

Sairaanhoitajaopiskelija ja vuodepotilas.

Opiskelu sosiaali- ja terveysalalla

Koulutus tapahtuu Microkadun kehittyvällä kampuksella ja simulaatiokeskuksen upeissa tiloissa. Kuopiossa monialaisuus mahdollistaa terveysalan opiskelijoille yhteistyön eri alojen tulevien ammattilaisten kanssa.

Ensihoidon opiskelija.

Työelämäläheistä tekemistä

Savonian koulutusta ohjaa OIS-ajattelu (Open Innovation Space). Siinä yhdistyvät laadukas oppiminen ja opetus sekä työelämäläheinen tutkimus- ja kehittämistoiminta. Todellisissa toimeksiannoissa saat onnistumisen kokemuksia ja ammattitaitoa.

Kaksi ensihoitajaopiskelijaa.

Tutustu opetussuunnitelmaan

Koulutuksen laajuus on 240 opintopistettä ja opiskeluaika noin 4 vuotta. Koulutuksen sisältöä pääset tutkimaan tarkemmin opetussuunnitelman avulla.

Uramahdollisuudet

Ensihoitaja (AMK) voi työskennellä sairaalaan ulkopuolisessa ensihoitopalvelussa hoitotasoisena ensihoitajana. Ensihoitopalvelussa saadun työkokemuksen jälkeen on mahdollista suorittaa lisäopintoja ja työllistyä erilaisiin johtotehtäviin, esimerkiksi ensihoidon kenttäjohtajaksi tai esihenkilötehtäviin.

Sairaanhoitaja (AMK) voi työskennellä sosiaali- ja terveysalalla eri tehtävänimikkeillä erilaisissa toimintaympäristöissä, esimerkiksi terveyskeskusten vastaanotoilla ja vuodeosastoilla, sairaaloiden poliklinikoilla, teho- ja leikkausosastoilla, päivystysyksiköissä, kotisairaalassa, projekti- ja tutkimustehtävissä sekä järjestöissä. Mahdollisia tehtävänimikkeitä ovat sairaanhoitaja, palveluvastaava, ohjaaja (sosiaaliala), yrittäjä.



Kevät 2025, 2. yhteishaku

Hakuaika

11.03.2025 – 25.03.2025

Hakeminen

Koulutukseen haetaan kevään 2025 toisessa yhteishaussa, hakuaika päättyy 25.3.2025 klo 15.00.

Hakulomakkeen löydät Opintopolusta www.opintopolku.fi.

Lisätietoja yhteishausta ja hakemisesta löydät Hakeminen-sivulta.

Kysyttävää hakemisesta? Ota yhteyttä

hakijapalvelut@savonia.fi
Puh. 044 785 7002

Kysyttävää koulutuksesta? Ota yhteyttä

Mirja Halonen
etunimi.sukunimi@savonia.fi
Puh: 044 785 6412

Opiskelijavalinta

Aloituspaikat: 35
Aloituspaikoista ensikertalaisille: 30 (merkitty sulkuihin)
Hakukelpoisuusvaatimukset: Yleinen hakukelpoisuus

Koulutukseen valitaan opiskelijoita seuraavasti:

  • 5 (4) ylioppilastutkintotodistuksen perusteella
  • 5 (4) ammatillisen tutkinnon tutkintotodistuksen perusteella
  • 25 (22) AMK-valintakokeen perusteella

AMK-VALINTAKOE

Hakukohde käyttää AMK-valintakoetta, joka on ammattikorkeakoulujen yhteinen digitaalinen valintakoe. AMK-valintakoe järjestetään 26. – 30.5.2025 välisenä aikana ja osallistut valintakokeeseen yhtenä päivänä.

Ilmoittautuminen

Valintakokeeseen ilmoittaudutaan yhteishaun hakulomakkeella. Voit valita AMK-valintakokeen suorituspaikan ja suoritusajan hakulomakkeella ammattikorkeakoulujen ilmoittamista vaihtoehdoista. Valinta on sitova eikä sitä voi muuttaa hakulomakkeen lähettämisen jälkeen.

Valintakokeeseen valmistautuminen

Valintakokeen teet omalla kannettavalla tietokoneellasi. Tarvitset kokeessa vaatimukset täyttävän tietokoneen. Tutustu ennen koetta ohjeisiin sivulla www.ammattikorkeakouluun.fi. Jos tarvitset yksilöllisiä järjestelyjä kokeeseen, löydät ohjeet samalta sivustolta.

 

TODISTUSVALINTA

Tähän hakukohteeseen voit tulla valituksi toisen asteen tutkintotodistuksen perusteella ilman valintakokeeseen osallistumista. Ammattikorkeakouluilla on käytössä yhteiset todistusvalinnan pisteytysmallit ylioppilastutkinnolle, ammatilliselle perustutkinnolle (1.8.2015 alkaen suoritetut ammatilliset perustutkinnot) ja kansainvälisille EB- ja IB-tutkinnoille sekä Suomessa suoritetulle RP/DIA-tutkinnolle.

Katso tarkemmat tiedot todistusvalinnasta ja suomen kielen taidon osoittamisesta www.ammattikorkeakouluun.fi -sivustolta.

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteisiin voit tutustua tarkemmin Hakeminen-sivulla.

 

TERVEYDELLISET VAATIMUKSET

Sosiaali- ja terveysalan, humanistisen alan ja kasvatusalan, liikunnan sekä merenkulun ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen sovelletaan ns. SORA-lainsäädäntöä. Näillä aloilla on alaikäisten turvallisuutta, potilas- ja asiakasturvallisuutta tai liikenteen turvallisuutta koskevia vaatimuksia, jotka rajoittavat opiskelijaksi ottamista. Tällöin edellytetään, että opiskelijaksi otettava on terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai harjoitteluun.

Perehdy huolellisesti alakohtaisiin terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyviin vaatimuksiin.

Suuntautumisen valinta

Ensihoitajakoulutuksessa ei tehdä suuntautumisen valintaa.

Opintojen rakenne

Ensihoitajan opintojen laajuus on 240 opintopistettä. Opintojen kesto on noin neljä vuotta.

Ensihoitajan tutkinto-ohjelma sisältää sairaanhoitajan (AMK) pätevyyden.

Opintojen rakenne:

  • perusopinnot 30 op
  • ammattiopinnot:
    • teoria 110 op
    • harjoittelu 75 op
  • opinnäytetyö 15 op
  • valinnaiset opinnot 10 op

Opintoihin voit sisällyttää vieraskielisiä opintoja ja yrittäjyysopintoja. Voit kehittää yrittäjyysosaamista myös harjoittelujaksojen aikana.

Opiskelun tueksi laadit opettajatuutorin avulla henkilökohtaisen opiskelu- ja urasuunnitelman, jossa aiemmin hankittua osaamista voit hyödyntää opiskelussa. Osaaminen voidaan osittain todentaa yksilöllisesti osaamisen näytöillä.

Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat opiskelusuunnitelmasi tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa. Opiskelijana olet itse aktiivinen toimija ja oppija ja vastaat opintojesi etenemisestä.

Opetuksen toteutus

Opiskelu on päätoimista päiväopiskelua ja toteutuu pääsääntöisesti klo 8–18 välillä. Opinnot sisältävät lähiopetusta, etä- ja itsenäistä opiskelua, verkko-opiskelua ja ammattitaitoa edistävää harjoittelua.

Lähiopiskelu koostuu luennoista, seminaareista, taitopajoista ja simulaatioista.  Etäopiskelussa käytetään digitaalisia opiskelumenetelmiä. Tämä luo sinulle ajoittaisen mahdollisuuden paikasta ja ajasta riippumattomaan opiskeluun. Osa opiskelusta on läsnäolovelvoitteista.

Ammattitaitoa edistävä harjoittelu voi olla osin kolmivuorotyötä. Harjoittelua voi olla eripuolilla Suomea tai valintasi mukaan ulkomailla. Harjoittelujaksot ovat päätoimista opiskelua ja edellyttävät läsnäoloa.