
Savonia-artikkeli: Tekoäly, missä mennään Savonia – osa 1
This work is licensed under CC BY-SA 4.0
Kyselyn taustaa
Tässä artikkelissa kerrotaan Savonia-ammattikorkeakoulussa (jatkossa Savonia) toteutetusta kyselystä, jolla selvitettiin, miten henkilöstö on käyttänyt tekoälyä (AI, artificial intelligence). Kysely on osa Savonian tekoälytiekartan laadintaa. Kyselyllä selvitetään organisaation nykytila. Kyselyn vastausprosentti oli 36% (230 / 633). Kyselyyn vastanneet kuuluivat 45 tiimiin. Vastanneista 93 (35%) toimii TKI-hankkeissa, 119 (45%) opettajana, 40 (15%) korkeakoulupalveluissa ja 11 (4%) jossakin muussa roolissa. Muun roolin henkilöitä olivat mm. esihenkilöt/päälliköt, harjoittelijat, koordinaattorit ja opetushoitajat.
Savonian nykytilanne

Tuloksissa oli odotettavissa, että ChatGPT ja Copilot tulevat olemaan ne tutuimmat. Hakukoneena tunnettu Bing ei ole Savonian henkilöstölle kovin tuttu. Generatiivisista tekoäly-palveluista Googlen Gemini ja uutukainen DeepSeek eivät ole yleisessä käytössä. Oletettavaa oli myös se, että kuvien ja videoiden luonti tekoälyn avulla on harvinaista. Kuvien ja videoiden laatijat liittyvät tietyille koulutusaloille, esim. muotoiluun. Vastaajat kirjoittivat, mitä muita välineitä he ovat käyttäneet. Vastauksissa kerrottiin käytettävän muitakin kuvien luontiin liittyviä tuotteita (mm. Adobe ja Leonardo.ai), käännöstyökaluja (esim. Deepl) ja ohjelmoinnissa käytettäviä välineitä.

Kun vastaajille keskustelevan tekoälyn käyttö on tuttua, niin kyseisen palvelun käyttöön liittyen kehotteen luontikin onnistuu. Samoin tekoälyn toimintaperiaate tunnetaan hyvin. Savonian tekoälyn käytön linjauksista on olemassa henkilökunnan intrassa tiedotteet ja ohjeet sekä niistä on puhuttu eri yhteyksissä, niin ne tunnetaan myös kohtuullisen hyvin. Oletettavaa oli se, että kuvien ja videoiden luontiin liittyvien kehotteiden laadinta, tekijänoikeuksien tunteminen, tietosuojan tunteminen AI-palveluita käytettäessä ja AI-palveluiden lisenssiehdot eivät enää olleet tuttuja. Muina tekoälyn käyttötaitoina tuli esille mm. AI-ohjelmointi, tilastollinen tiedon analysointi AI:n avulla sekä AI:n käyttö markkinoinnissa ja myynnissä.

Kun opettajilta kysyttiin tekoälyn käyttöä heidän keskeisimmissä työtehtävissänsä, niin tässä korostuu tekoälyn käytön vähyys. Opetussuunnitelman laadintaan liittyvässä työssä ei ole käytetty tekoälyä ideointiapuna kuin vähän. Kun vastaavasti luodaan yksittäiseen opintojaksoon, toteutukseen liittyvää materiaalia ja tehtäviä, niin siellä on jo AI-palveluita hyödynnetty paremmin. Oppimisen arvioinnissa tekoälyn käyttö on osin haasteellista, sillä esimerkiksi kaikkea opiskelijan laatimaa tehtäväratkaisuun liittyvää tietoa ei voi antaa julkiselle tekoälylle lähteeksi. Tämä voi olla yksi syy, miksi tekoälyä ei ole hyödynnetty kovinkaan paljoa. Tekoälyn käyttö erilaisissa oppimistilanteissa ei ole vielä yleistynyt.
Opettajilta kysyttiin, että miten hyvin heidän opiskelijansa osaavat käyttää tekoälyä. Vastauksia tuli 78, osa vastauksista sisältää useita eri vaihtoehtoja. Kommenteissa nousee esille se, että osaaminen on hyvin vaihtelevaa: osaamista on hyvin, osaamista ei ole kuin vähän tai AI:n käyttöä edes haluta oppia. Opettajien kokemusten perusteella opiskelijat käyttävä tekoälyä luovien ratkaisujen korvaajana, esim. kuvien luonnissa. Tekoälyä käytetään tehtävien ratkaisussa, mutta monesti käyttö on pinnallista. Opiskelija kopioi tekoälyn antaman vastauksen opettajan kysymykseen jopa ilman vastaukseen kriittisesti suhtautumista, luottaen tekoälyn antamaan vastaukseen. Tekoälyn kuvitellaan olevan ”superäly”, joka osaa antaa oikean ja puolueettoman vastauksen kaikkiin kysymyksiin. Tekoälyn käytössä ei huomioida tekijänoikeudellisia asioita. Yhtenä huomion kohteena nousi myös se, että tekoälylle laadittavan kehotteen laadintaa ei ole vielä opittu tekemään hyvin tai laadukkaasti.
Tekoälyn käyttöön suhtaudutaan jopa arkaillen, vaikka opettaja on antanut luvan käyttää tekoälyä tehtävien ratkaisuun. Jotkut opettajat kertovat käyttävänsä tekoälyä heidän tunneillaan säännöllisesti. Joissakin kommenteissa tuli myös tieto, että tekoälyä ei saa opiskelijat käyttää heidän kurssillaan ollenkaan. Kommenteissa mainittiin myös, että tekoäly haittaa tai on jopa este oppimisella, jotkut taas kokivat tekoälyn olevan mahdollisuus oppimiselle.
Arene suosittelee tekoälyn käyttöä oppimisessa ja opetuksessa. Arene on laatinut liikennevalomallin, jolla opettaja voi kuvata, miten opiskelijan tulee käyttää tekoälyä kyseisten oppisisältöjen opiskelussa (Arene 2025). Savonian linjaus tekoälyn käytöstä opiskelussa mukailee Arenen suositusta.

TKI-henkilöstö käyttää tekoälyä eniten hanketyöskentelyssä hankkeen aikana sekä hanke-viestinnässä. Hankkeiden ideointivaiheessa, hankesisällön laadinnassa ennen hanketta ja hanketulosten käsittelyssä tekoälyn käyttö ei ole kovinkaan yleistä. TKI-henkilöstölle muita AI-palveluiden käyttökohteita ovat olleet mm. kielen käännökset, hankkeissa tarvittavat koodaustyöt, matemaattisten mallien laadinnat, tekstimassojen koonnat useista lähteistä, somepostaukset, valmiiden tutkimusartikkeleiden tiivistelmien laadinnat sekä esitysmateriaalien laadinnat.

Savonian hallintoon kuuluvat esimerkiksi korkeakoulupalveluiden työntekijät. Hallintohenkilöstölle tekoälyn käyttö on ylipäätään harvinaisempaa. Taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon järjestelmissä on upotettuna tekoälyyn liittyviä toiminnallisuuksia, joten näiltä osin AI:n käyttö voi osin hämärtyä. Tälle henkilöryhmälle tutuin tapa käyttää tekoälyä on työhön liittyvä viestintä. Ihan vierain kohde on oman alan lainsäädännön tulkitseminen tekoälyn avulla. Tekoälyä on käytetty myös kielen käännöstehtäviin, ohjelmakoodaukseen, tekstin muokkaukseen ja ideointiin.
Yhteenveto
Tätä raporttia tullaan käyttämään osana Savonian tekoälytiekartan laadintaa. Tästä saadaan hyvin selville se taso, missä olemme nyt menossa. Tekoälyn käytön tavoitetilan määrittelyn jälkeen on hyvä laatia suunnitelma, millä päästään nykytilasta tavoitetilaan.
Kyselyn loppupuolella haluttiin selvittää vastaajien kokemuksia, millaista hyötyä ja miten paljon vastaaja on saanut tekoälyn käytöstä, mitkä ovat tekoälyn mahdollisuudet oman työnsä kannalta, millaisia haasteita tai esteitä vastaajat näkevät oman työnsä kannalta, millaisia eettisiä ongelmia käyttäjät kokevat sekä millaista koulutusta tekoälyn käyttöön liittyen he kaipaavat. Näiden sanallisten tulosten tarkempi sisällöllinen analyysi raportoi-daan ”Tekoäly, missä mennään Savonia – osa 2” -nimisessä artikkelissa.
Kyselyn vastausten perusteella voi tulkita, että tekoälyä ei käytetä vielä kovinkaan laajasti. Osa henkilöstöstä on jo käyttänyt enemmän, ehken omaan alaansa liittyen, mutta monille AI-palvelut ovat sinällään lähes vieraita.
Kyselyn perusteella osaamistaso ja tekoälypalveluiden käyttämisen taso vaihtelee suuresti. Tässä Savonialla on iso haaste, sillä mitä asioita tulee henkilöstön osata eri työtehtävissä. Tekoäly nähdään monesti rutiinitöiden apurina. Sitä se toki on, mutta sillä voi olla muitakin työtä tehostavia ominaisuuksia, joita organisaatiossa tulisi huomioida ja tuoda esille vaikkapa hyvien käytänteiden kautta.
Opetuksessa ja oppimisessa vastausten perusteella voi päätellä sen, että oppimistilanteissa ei käytetä vielä kovinkaan paljoa tai tehokkaasti tekoälypalveluita. Tekoäly on tietotyötä tekevien työelämässä yksi työväline kaikkien muiden joukossa, joten sitä tulisi käyttää jokaisella opintojaksolla kunkin aihepiirin mukaisella tavalla. Jos emme opiskelijoiden kanssa käytä kyseisiä palveluita, niin teemme karhunpalveluksen opiskelijoillemme. Kun opiskelijat siirtyvä työelämään ja heiltä odotetaan tehokasta tekoälyn käyttöä kaikkine hyvyyksineen ja heikkouksineen. Toinen näkökulma oppimisessa ja opetuksessa voisi olla se, että miten valjastetaan tekoäly osaksi oppimisprosessia, välineeksi, jolla oppimista tehostetaan. Tämä on helppo todeta, mutta eri aloilla jo haastavampi toteuttaa. Tämä vaatii sekä organisaatiotasolla että tiimeissä mietintää. Tekoälyn käyttö tulisi edetä jouhevasti jokaisella opintojaksolla sille kuuluvalla tavalla, eikä pelkästään yksittäisillä opintojaksoilla kokonaisuudesta irrallisina kokeiluina.
Kirjoittaja:
Seppo Räsänen, digipedagogiikan erityisasiantuntija, seppo.rasanen@savonia.fi
Lähteet:
Arenen suositukset tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluille