Digitalisaatio tarjoaa monia mahdollisuuksia resurssi viisaan ja vastuullisen suunnittelun ja tuotannon näkökulmasta muoti- ja vaatetusalalle. Parhaimmillaan koko suunnittelu- ja tuotantoprosessi voidaan tehdä paikallisesti yhdessä huoneessa, muutamissa tunneissa, asiakkaan tarpeet ja toiveet huomioiden. Ketterä tuottaminen vaatii kuitenkin uudenlaista konseptisuunnittelua, teknologiaa, palvelu- ja liiketoimintamalleja.

Digital & Circular Fashion House -hankkeen toimenpiteinä on ollut oppia digitaalisia teknologioita ja selvittää uusia paikallisia toimintamalleja tuotantoyhteistyön mahdollistamiseksi. Miten mikrofaktorit voisivat toimia alueellisesti? Tällaisia tulevaisuuden visioita kehitettiin hankkeen ketterän kehittämisen Design Sprintissä ja Luova Farmi -työpajoissa. Tämän lisäksi Digital & Circular Fashion House –hanke matkusti Saksaan 9.-13.5.2023. Tutustumismatkan ansiosta paikallisen mikrofaktortoiminnan kehittäminen sai uusia ulottuvuuksi ja näkökulmia. Matkaan kuuluivat vierailut Deutsche Institute für Textil- und Faserforschung (DITF) Denkendorfissa ja Hochschule Albstadt-Sigmaringeniin Albstadtin kampuksella. Molemmat ovat rakentaneet ja testanneet useita mikrofaktoreita.

Mitä ketterällä tuottamisella tarkoitetaan?

Ketterän tuotannon mikrofaktori on pienen mittakaavan tiettyyn asiakastarpeeseen räätälöity ja älykäs tehdas (smart production), joka tarjoaa maassakustomoituja (made-to-measure) palvelukokonaisuuksia. Asikaslähtöisyyteen perustuva mikrofaktori rakennetaan palveluksi: digitaaliseksi suunnittelu- ja tuotantolinjaksi, jossa hyödynnetään mm. 3D-simulaatiota ja vaatteen virtuaalista sovittamista asiakkaan scavatarelle. Kiertotalouden mukaisesti suunnitellun ja minimalistisen vaatteen valmistus tapahtuu automaatioon perustuvilla teknologiolla.

Pientehtaat voidaan sijoittaa maantieteellisesti lähelle, jolloin toimitusajat pysyvät kohtuullisina ja logistiikasta aiheutuvat päästöt pienenevät. Lyhyemmät välimatkat auttavat myös minimoimaan tuotantoketjuihin liittyviä haasteita, kuten tuotantokatkoksia ja nopeasti kasvavia rahtikustannuksia. Mikrofaktorien tuotantomäärät ovat tavallisesti pieniä, jolloin tuotteita voidaan myös kustomoida. Kohtuulliset tuotantoerät mahdollistavat keskittymisen tuotteiden laatuun. Tämän lisäksi kustomoiduilla tuotteilla on oletettavasti pidempi käyttöikä, kun merkityksellisyys ja tuotteiden toiminnallisuus paranee. Tämä lisää sitoutumista sekä tuotteeseen että lokaaliin yhteisöön.

Dr.-Ing. Thomas Fischer, Deputy Head of Center of Management Research, DIFT kertoo, että ”erityisesti pienet ja ketterät yritykset voivat hyötyä mikrofaktoreista.” ISPO 2020 Digital Factory of Albstadt UAS, professori Christian Kaiser kuvaa toimintamallia hyppynä tulevaisuuteen – ”Like instant coffee”. hänen mukaan (ISPO 2020 messupresentaatio) mikrofaktoreiden etuja ovat muiden muassa:

• Turvallisuuden ja sosiaalisen kestävyyden lisääntyminen: ihmisoikeuskysymysten ja viherpesun hallinta
• Tuotanto- ja toimitusaikojen lyhentäminen & ketterä logistiikka, hiilijalanjäljen pienentäminen, tuotantominimiongelmien ja ylituotannon hillitseminen
• Inklusiivisuus: tuotetaan vain tarpeeseen ja tuotteiden kustomointi vähentää rahan sitomista varastoihin.

Ketterällä tuotannolla kohti vastuullista kuluttamista

Kestävä muotoilu tähtää vastuulliseen kuluttamiseen ja hyvinvoivaan yhteisöön. Kuluttamisen ja kulttuurin muutos nähdään keskeisenä ratkaisevana tekijänä vihreän siirtymän vauhdittajana ja mahdollistajana. Voisiko yhteisöllinen ketterä tuottaminen pidentää palveluiden ja tuotteiden elinkaarta? Millaisia ovat tulevaisuuden smart-tuotteet smart-tuotannossa Itä-Suomessa? Mitä asiakas tämä muutoksen kokee ja muuttaisiko sen kuluttamisen kulttuuria?

Mikrofaktoritoimintamallia on tutkittu ja pilotoitu kansainvälisesti, mutta näkökulma on ollut usein teknologialähtöinen. DITF on tehtyt mikrofaktoreista perusteellista LCA-laskentaa, mutta sosiaalisen vaikuttavuuden näkökulmaa ei ole otettu huomioon. Myöskään asiakaskokemuksen, vastuullisuuden ja kestävän muotoilun näkökulmia ei ole huomioitu. Käyttäjän kokemusta tulisikin tutkia lisää.

Taija Kokkonen (2023) perehtyi digitaaliseen vaatetussuunnitteluun ja ketterään tuotekehitykseen opinnäytetyössään

Taijan opinnäytetyön tavoitteena oli tarkastella vaatetusalan digitalisaatiota, sekä pohtia kuinka digitaaliset teknologiat kuten 2D-kaavoitus sekä 3D-suunnittelu sekä tuotteiden 3D-simulaatio vaikuttavat vaatetussuunnittelu- ja tuotekehitysprosessiin ja kysyntään perustuvaan tuotantoon mikrofaktorissa.

Sirpa Ryynäsen (2023) arvoin mukaan opinnäytetyö on ajankohtainen ja tulevaisuuteen katsova. Suomen Tekstiili & Muoti ry:n teettämän kyselyn mukaan suuri osa alan yrityksistä tarvitsee koulutusta vaatetuksen ja muodin uusissa digitaalisissa teknologioissa, sekä vastuullisuudessa. Taija Kokkonen yhdistää opinnäytetyössään molemmat koulutustarpeet. Taija tarkastelee työssään prosesseja ja menetelmiä kriittisesti ja esittelee niiden mahdollisuuksia ja haasteita kestävän suunnittelun strategioiden näkökulmasta:

Perinteinen vaatteen suunnittelu-ja tuotekehitysprosessi voi kestää kuukausia, koska yhdestä vaatemallista saatetaan ommella useitakin mallikappaleita ennen kuin haluttu lopputulos on saavutettu. Tavallisesti myös vaatteen suunnittelu tehdään eri paikassa kuin vaatteen tuotanto. Digitaalinen prototypointi eli vaatteen 3d-simulaatio on nopeampaa kuin fyysisten vaatteiden ompelu, ja 3D-mallinnusten avulla voidaankin tehdä paljon kokeiluja ja päätöksiä lyhyessä ajassa. 3D-ympäristössä voidaan testata vaatteelle esimerkiksi eri värivaihtoehtoja tai materiaaleja, kokeilla erilaisia printtejä tai kuoseja sekä tehdä nopeita kaavamuutoksia.

Digitaaliset vaatteet yhdessä digitaalisten tekstiilimateriaalien ja avatarien kanssa mahdollistavat vaatteen digitaalisen sovittamisen. Tällöin fyysisiä mallikappaleita ei tarvitse ommella, eikä materiaalihukkaa synny. Tilanteen mukaan vaate voi jäädä myös digitaaliseksi, jolloin tuotteeseen ei tarvitse käyttää lainkaan fyysisiä materiaaleja ja logistiikan hiilipäästöt jäävät syntymättä.

Digitaalisessa suunnitteluprosessissa on vielä haasteita

Kehon 3D-skannaus ei ole vielä niin kehittynyttä, että digitaalisesta avataresta saataisiin täysin skannattavaa kehoa vastaava scavatar. Avatar ja ihmiskeho eivät myöskään käyttäydy vaatteen sovituksessa samalla tavalla, sillä digitaalinen avatar on pinnaltaan kova objekti, joka ei reagoi ulkoiseen rasitukseen. Ihmiskeho puolestaan on pehmeä ja muokkautuu myös vaatteiden ja materiaalien vaikutuksesta. Yksi iso haaste on myös liikkuva keho. Pehmeitä kudoksia scavatarille on kuitenkin kehitteillä, sekä vartalon liikkeen taltioivia kehoscannereita.

3D-sovitustulosten tulkinta vaatii taitoja sekä tietoja kaavoituksesta ja tekstiilimateriaalien ominaisuuksista. Digitaalisen vaatetussuunnittelun yleistymistä hidastaa myös osaajien puute. Digitaalisten teknologioiden hyödyntäminen (digital work flow) vaatii uuden opettelua. Lisäksi ohjelmistolisenssit ja tarvittavat laitteistot voivat olla yrityksille suuria investointeja.

Lue koko työ täällä: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/793633/Kokkonen_Taija.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Kirjoittajat:

Laura Pakarinen ja Taija Kokkonen, Savonia-ammattikorkeakoulu

Artikkeli on aiemmin julkastu Digital & Circular Fashion House -hankkeen blogissa: https://blogi.savonia.fi/digitalcircularfashionhouse/2023/05/22/vaatteiden-digitaalisen-suunnittelun-ja-ketteran-tuotannon-mahdollisuuksia-ja-haasteita/