Ammattikorkeakoulut Savonia ja Karelia sekä Itä-Suomen yliopisto toteuttivat kolmen korkeakoulun yhteistyönä MOKOMA-hankkeen, jossa syntyi KAVA-koulutus. KAVA eli asiantuntijatehtäviin valmentava koulutus kansainvälisille osaajille sisälsi urasuunnittelua, työelämätaitoja, suomen kieltä ja työharjoittelun, ja sen tarkoituksena oli madaltaa korkeakoulutettujen maahanmuuttajien kynnystä saada osaamistaan vastaavaa työtä Suomessa.

KAVA-koulutus toteutettiin korkeakoulujen yhteistyönä, joten myös yhteisopettajuus tuntui luontevalta valinnalta koulutuksessa käytettäväksi työtavaksi. Tässä artikkelissa kerromme kokemuksiamme yhteisopettajuudesta ja yhteissuunnittelusta koulutuksen aikana.

Yhteinen opetussuunnitelmatyö

KAVA-koulutus muodostui kuudesta viiden opintopisteen opintojaksosta, joista kolme keskittyi uraohjaukseen ja työelämätaitoihin ja kolme suomen kieleen ja viestintään. Opetussuunnitelmatyö eteni yhteissuunnitteluna. Hanketyöntekijät kolmesta korkeakoulusta kokoontuivat yhdessä laatimaan opetussuunnitelmalle rungon. Yksittäisten opintojaksojen suunnittelua jatkettiin pienemmissä ryhmissä, mutta kaikilla oli kuitenkin koko ajan pääsy jokaiseen opintojaksokuvaukseen ja dokumentteihin.

Yhteissuunnittelulla pystyttiin välttämään opintojaksojen päällekkäisyydet. Yhteinen opetussuunnitelmarungon laatiminen myös takasi, että työryhmällämme oli yhteisesti jaetut tavoitteet ja näkemys siitä, mitä me tällä koulutuksella tavoittelemme. Yhteissuunnittelu vei aikaa, mutta samalla hitsasi hanketyöntekijät toimivaksi tiimiksi ja nopeutti työskentelyä jatkossa.

Koulutuksen ensimmäisen toteutuksen aikana opettajat kokoontuivat myös viikkopalavereihin, joissa sovittiin seuraavien viikkojen lukujärjestykset. Viikoittaisilla kokoontumisilla varmistettiin sekä uraohjauksen että suomen kielen kurssien eteneminen kaikkia opintojaksoja leikkaavien yhteisten teemojen mukaisesti. Lisäksi ensimmäisen toteutuksen kulkua reflektoitiin yhteisten palaverien aikana ja kirjattiin ylös tarvittavia muutoksia toista toteutusta varten. Toisella toteutuksella viikkosuunnitteluun käytetty aika väheni huomattavasti, koska koulutuksen ajoitukselle oli saatu jo muodostettua toimiva pohja.

Yhteisopettajuuden käytännöt KAVA-koulutuksessa

Monipaikkaiseen koulutukseen kuului sekä lähi- että etäpäiviä. Rinnakkaisluennot pidettiin samaan aikaan Kuopion ja Joensuun kampuksilla. Korkeakoulujen koronarajoitusten vuoksi lähipäivien määrää jouduttiin vähentämään, joten suurin osa koulutuksesta tapahtui verkkovälitteisesti. Alustana käytimme Moodlen Collaboratea ja Teamsiä. Koulutuksen verkkopainotteinen luonne vaikutti siihen, millaiseksi yhteisopettajuuden käytänteet koulutuksen aikana muodostuivat.

Esimerkiksi Lock ym. (2016, 23–24) erottavat kuusi erilaista yhteisopettajuuden tyyppiä 1) yksi opettaa, yhdessä suunnitellaan ja analysoidaan, 2) teemaopettajuus eli kukin opettaja vastaa omasta aihekokonaisuudestaan, 3) rinnakkaisopettajuus eli samaa aihetta opetetaan ryhmille erikseen, 4) vaihtoehtoinen opetus eli toinen opettaa isompaa ryhmää ja toinen opettaa tai ohjaa pienempää, 5) tiimiopettajuus eli kouluttajat opettavat samaa kokonaisuutta yhdessä nostaen erilaisia näkökulmia esille ja 6) toinen opettaa, toinen avustaa. KAVA-koulutuksessa käytettiin näitä eri vaihtoehtoja joustavasti eikä sitouduttu vain yhteen yhteisopettajuuden muotoon.

Suomen kielen etätuntien toimintatavaksi muodostui, että sisällöt suunniteltiin yhdessä, mutta vetovastuu vaihteli tunnin aikana. Vetovastuut oli sovittu etukäteen, mutta niitä voitiin myös tarvittaessa vaihtaa. Toisen puhuessa toinen voi hoitaa chatin: esimerkiksi selittää termejä, esittää tarkennuksia ja vastata opiskelijoiden kysymyksiin.

Opetus oli myös dialogista. Opetuksen aikainen dialogi oli mielipiteen kysymistä käsillä olevasta teemasta, kielioppifaktojen tarkistusta toiselta, luontaista aukkojen täydentämistä sekä suullisen kielitaidon malleina olemista, kun esimerkiksi erilaiset dialogit voitiin esittää ennen opiskelijoiden omaa harjoittelua. Opettajien välinen vuorovaikutus toimi kielenkäyttömallina opiskelijoille.

Opintojaksoilla oli paljon pienryhmätyöskentelyä, jossa kahden opettajan läsnäolo oli korvaamatonta. Collaboratessa opiskelijat jaettiin pienryhmähuoneisiin, joissa opettajat kävivät seuraamassa keskustelua ja neuvomassa. Opiskelijat saivat näin enemmän ohjausta ja omaa vuoroa ei joutunut odottelemaan.

Yhteisopettajuus KAVA-koulutuksessa sisälsi muutakin kuin konkreettisen opettamisen yhdessä, sillä toteutuksen lisäksi myös suunnittelu ja arviointi hoidettiin kahden opettajan yhteistyöllä. Jokaiselle opintojaksolle nimettiin kuitenkin vastaava opettaja, jonka vastuulla oli arviointien tekninen kirjaaminen. Koska opintojaksokuvaukset oli tehty yhdessä, molemmat kokivat opintojaksojen sisällöt omikseen. Opintojaksokuvausten ja sisältöjen pohtiminen oli myös vaihe, jossa luontevasti nousivat esille yhteisopettajuutta toteuttavien opettajien käsitykset pedagogiikasta ja yhteiset linjaukset. Opetuksen alkaessa molemmilla oli samanlainen näkemys tavoitteista, sisällöistä ja menetelmistä: mitä opetamme, kenelle, miten ja miksi?

Opintojaksojen tehtävien arviointikriteereistä keskusteltiin, ja opettajapari jakoi tehtävien tarkastuksen ja kommentoinnin. Yhteisopettajuus vähentää selvästi arviointiin käytettävää työmäärää, ja etuna oli myös, että epäselviä tapauksia voidaan pohtia yhdessä. Kahden opettajan yhteistyö myös lisää arvioinnin luotettavuutta, etenkin jatkuvassa arvioinnissa.

Miten yhteisopettajuus onnistuu?

Onnistuneen yhteisopettajuuden tärkein edellytys on yhteinen suunnitteluaika. Tähän panostettiin etenkin hankkeen ensimmäisessä toteutuksessa. Huomasimme myös, että yhtenäinen pedagogiikka edistää yhteisopettajuuden onnistumista. Jaettu pedagoginen näkemys takaa, että tuntien suunnittelu ja toteutus on luontevaa. Luottamus työparin samankaltaiseen näkemykseen oppimisesta, opettamisesta sekä opettajan ja opiskelijan rooleista sujuvoittaa työtä, ja molemmat ovat inspiroituneet toistensa ideoista.

Vahva luottamus opettajaparin ammattitaitoon edistää yhteisopettajuuden onnistumista. Yhteisopettajuuden myötä kunnioitus toisen tapaan tehdä työtä on kasvanut ja samalla on oppinut uusia tapoja suunnitella opetusta, toteuttaa sitä ja antaa palautetta opiskelijoille. Sekä mokat että onnistumiset ovat olleet yhteisiä.

Yhteisopettajuus tuntuu mielekkäältä, kun siihen osallistuvilla on halukkuus aitoon yhteistyöhön. Toinen ei ole vain kopioija, järjestyksen pitäjä tai “pääopen pikku apuri”, vaan opetuksen suunnittelussa, arvioinnissa ja toteutuksessa korostuu tasapuolisuus. Yhteisopettajuuden etuna on myös se, että työnjakoa voidaan tehdä vahvuuksien mukaan. Suurena hyötynä on, että työparilta saa toimivia malleja osa-alueista, joissa itse ei ole yhtä vahva.

Yhteisopettajuus haastaa itsenäiseen työotteeseen tottuneen. Moni opettaja toimii orkesterinsa johtajana yksinään, mutta yhteisopettajuudessa tilaa tulee antaa myös toiselle. Omat työtavat tulevat toisen ammattilaisen arvioinnin kohteiksi, mutta luottamuksellisessa ja toimivassa työparisuhteessa tämä on ehdottomasti etu. Opetuksellisten valintojen näkyväksi tekeminen ja niiden perusteleminen on reflektointia, joka parhaimmillaan edistää myös opiskelijoiden oppimista. Reflektointi on luonteva osa yhteisopettajuutta: pohdin ja avaan omaa toimintaani, mutta peilaan sitä myös työparini toimintaan ja hänen tekemiinsä pedagogisiin valintoihin, ja reflektoin etenkin sitä, mitä teemme yhdessä.

Laatua ja hyvinvointia yhteisopettajuudesta

Opettajan kannalta yhteisopettajuus tarkoittaa oppimismahdollisuutta. Erilaisten strategioiden omaksuminen edellyttää reflektointia ja dialogia sekä kollegan että opiskelijoiden kanssa. Onnistuneen työn tuloksena opintojaksojen sisällöt rikastuvat ja opettajien ammattitaito kehittyy. (Lock ym. 2016, 25.)

Opiskelijoille onnistunut yhteisopettajuus näyttäytyy laadukkaana opetuksena. Kaksi opettajaa ehtii auttaa opiskelijoita paremmin kuin yksi, joten tukea ja neuvoja on saatavilla enemmän. Lisäksi opiskelija saa kirjallista palautetta tehtävistään oppimista tukevaan aikaan eli pian palautuksen jälkeen. Opiskelijoille tarjotaan monipuoliseen kokemukseen perustuvaa kahden opettajan osaamista (Bacharach ym. 2007, 22). Laatunäkökulmaa voidaan tarkastella myös pedagogisten valintojen kautta: erilaisista vaihtoehdoista toteutuu molempien mielestä paras. Lisäksi myös opiskelijoiden tuntemus on syvempää ja monipuolisempaa.

Lock ym. (2016, 24) korostavat, että yhteisopettajuus mahdollistaa myös opetusmenetelmien moninaisuuden ja näkökulmien vaihtelevuuden, mikä lisää opiskelijoiden kiinnostusta ja vaikuttaa myönteisesti luennoille osallistumiseen. Onnistunut yhteisopettajuus KAVA-koulutuksessa ilmeni myös opiskelijoiden palautteista. Opiskelijat hahmottivat opettajat tiiminä eivätkä yksilöinä, kun he kiittivät laadukkaasta opetuksesta ja monipuolisesta tuesta.

Mielestämme yhteisopettajuus lisää merkittävästi opettajan työhyvinvointia. Opiskelijoiden kanssa tulee vastaan monenlaista tilanteita, ja kaksin ongelmien ratkominen on helpompaa. Opettajien välisissä keskusteluissa on vahva työnohjauksellinen näkökulma. Yhteisopettajuus myös pienentää arviointitaakkaa ja vähentää suunnitteluun ja materiaalien tekemiseen käytettävää aikaa. Yhteisopettajuus toki vaatii aikaa ja siten vie myös resursseja, mutta ajankäyttö vähenee, kun selkeät rutiinit ja yhteiset toimintatavat ovat löytyneet.

Kirjoittajat: MOKOMA-hanke / suomen kielen ja viestinnän lehtorit Johanna Järveläinen (Karelia) ja Veronika Mysheva (Savonia), suomi toisena kielenä -kouluttaja Virpi Moilanen (UEF)

Lähteet:
Bacharach, N. & Heck, T. W. 2007: Co-Teaching In Higher Education. Journal of CollegeTeaching & Learning, 4 (10), 19–26.
Lock, C., Lisella, R. & Ferreira, R. 2016: The Lived Experiences of Instructors Co-teaching in Higher Education. Brock Education Journal, 26 (1), 22–35.