Kirjasto Opus.

Savonia-artikkeli: Savonian julkaisumäärä kasvoi roimasti

#SavoniaAMK

Julkaisutiedonkeruu vuoden 2021 osalta on tehty ja viralliset luvut on nyt julkaistu Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisutietopalvelussa Vipusessa. Savonian julkaisumäärät kasvoivat vuonna 2021 jopa 23% aiempaan vuoteen verrattuna. Vuonna 2020 Savonialla oli 561 julkaisua ja vuonna 2021 julkaisuja oli peräti 712!

Julkaisumäärät ovat kasvaneet lähes kaikissa muissakin ammattikorkeakouluissa. Julkaisutiedonkeruun perusteella sijoitumme muiden ammattikorkeakoulujen keskuudessa nyt sijalle 8. Vuonna 2020 sijoituksemme oli 10.

10 eniten julkaissutta ammattikorkeakoulua 2021

Kirkkaasti kovimmat julkaisumäärät olivat vuonna 2021 LAB-ammattikorkeakoulussa, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMKissa sekä Turun ammattikorkeakoulussa. Myös Metropolian, Tampereen ja Haaga-Helian ammattikorkeakoulut ovat edellämme julkaisumäärissä. Seinäjoen ammattikorkeakoulu on hiukan edellämme.

Julkaisujen jakautuminen eri julkaisutyyppeihin

Suurinta savonialaisten julkaisujen kasvu oli julkaisutyypissä suurelle yleisölle suunnatut julkaisut, johon kirjautuivat myös kaikki Savonia-artikkelit. Yleistajuisia julkaisuja julkaistiin yhteensä 385 kpl eli 54 % kaikista julkaisuista.
Taiteellisten ja taideteollisten julkaisujen osuus on Savoniassa ollut perinteisesti suuri. Viime vuonna osuus kaikista julkaisuista oli 22 % (158 kpl).

Savonian julkaisut julkaisutyypeittäin 2021

Ammattikorkeakoulun toiminnan luonteelle tyypillisesti Savoniassa tuotetaan paljon myös ammattiyhteisölle suunnattuja julkaisuja. Tähän luokkaan kuuluvat mm. artikkelit ammattilehdissä ja tutkimus- ja kehittämisraportit. Näiden julkaisujen osuus oli 17 % (121 kpl) kaikista julkaisuista.

Savoniassa tuotetaan myös vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja. Niiden vaikuttavuus varsinkin kansainvälisten hankekumppanuuksien solmimisessa on korvaamatonta. Vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja oli vuonna 2021 yhteensä 26 kpl eli 4 % kaikista savonialaisten tekemistä julkaisuista. Tieteellisiä ei-vertaisarvioituja julkaisuja tehtiin 4 kpl.

Julkaisutiedonkeruusen hyväksyttiin myös 17 audiovisuaalista julkaisua ja 2 tieto- ja viestintäteknistä sovellusta. Audiovisuaalisiin julkaisuihin kuuluvat esimerkiksi toimitetut podcastit tai avoimet oppimateriaalit.

Kaikki nämä julkaisut ovat siis tuoneet Savonialle rahoitusta, joka osaltaan vie korkeakouluamme kasvun portailla eteenpäin. Yksittäisen artikkelin rahallinen arvo ei ole kuitenkaan vielä selvillä. Se määrittyy suhteessa kaikkien ammattikorkeakoulujen julkaisumäärään ja siinä Savonia on osuuttaan siis kasvattanut.

Tyypillinen savonialainen julkaisu

Tyypillinen Savoniassa tehty julkaisu on avoin, suomenkielinen, yhden ihmisen suurelle yleisölle kirjoittama artikkeli.
Savonian julkaisupolitiikka linjaa, että Savoniassa julkaistaan ensisijaisesti avoimesti ja jos se ei onnistu, julkaisut rinnakkaistallennetaan. Savonian tekstijulkaisuista (tieteelliset, ammatilliset ja yleistajuiset julkaisut) välittömästi avoimesti saatavilla oli 83 % julkaisuista. Viivästetysti avoimet (embargo), rinnakkaistallenteet (kustantaja sallii tekijän oman version tallentamisen erikseen Theseukseen) tai muuten avoimet mukaan laskien avoimia julkaisuja oli yli 90 % kaikista tekstijulkaisuista. Alle 10 % julkaisuista jäi maksumuurin taakse tai muuten lukijan tavoittamattomiin.

Savoniasta julkaisutiedonkeruuseen päätyneistä tekstijulkaisuista valtaosa on suomenkielisiä ja englanninkielisiä on alle 10 %. Suurin osa tekstijulkaisuista oli kirjoitettu yksin 56%. Kahdestaan oli tehty 23 % julkaisuista ja useamman hengen voimin 21 %. Eri organisaatioiden yhteisjulkaisuja oli 35 kpl, ja niistä 18 julkaisua oli kansainvälisiä yhteisjulkaisuja. Yhteisjulkaisujen osuus kaikista tekstijulkaisuista oli 7 %.

Julkaisemisessa on tekemisen meininki

Julkaisuja tehtiin Savoniassa lähes jokaisessa tiimissä ja monella tiimillä julkaisujen tuottaminen oli osa tiimin tavoitteita. Uusittu julkaisemiskonsepti Savonian artikkelit – otettiin omaksi ja se osoittautui vaivattomaksi tavaksi julkaista.

Savonian julkaisutoimintaa edistävä julkaisutyöryhmä kiersi tiimeissä syksystä 2021 alkaen ja kiertue jatkuu yhä. Nyt verkkosivu-uudistukseen ja Savonian tapaan julkaista on tutustuttu jo 30 tiimissä, eli valtaosassa Savonian tiimejä.

Julkaisutyöryhmän saaman palautteen perusteella kiertue on onnistunut lisäämään tietoa julkaisemisen tavoista ja madaltamaan kynnystä kirjoittaa se ensimmäinen Savonia-artikkeli. On ollut ilo kohdata innostusta ja huomata myöhemmin, että innostus on kanavoitunut valmiiksi julkaisuksi.

Julkaisutyöryhmä jatkaa julkaisutoiminnan kehittämistä. Savonian julkaisusarjan pohja on juuri uusittu ja muiden kuin tekstijulkaisujen julkaisemista pyritään helpottamaan. Myös avointen oppimateriaalien julkaisemiseen tullaan kannustamaan.

Lähde:
Julkaisut. 2021. Opetushallituksen tilastopalvelu Vipunen. https://vipunen.fi/fi-fi/kkyhteiset/Sivut/Julkaisut.aspx

Kirjoittajat:
Mira Juppi, tietopalvelupäällikkö, Savonia-ammattikorkeakoulu
Anu Räty-Härkönen, informaatikko, Savonia-ammattikorkeakoulu