Näköpiirissä oleva valtiontalouden niukkuus on jälleen kirvoittanut keskustelua korkeakoulutuksen tuottavuudesta. Asetetut tavoitteet, kuten korkeakoulutettujen suhteellisen osuuden kasvattaminen yli 50 prosentin, ovat kunnianhimoisia. Vastaavia resursseja tähän ei kuitenkaan olla osoittamassa. Ratkaisua haetaan siis tuottavuuden parantamisella, samoilla tuotantopanoksilla tulisi saada entistä enemmän tuloksia.

Puhtaasti määrällisestä näkökulmasta tarkasteltaessa tuottavuuden parantamisessa kyse on varsin yksinkertaisesta asiasta. Tällöin mittareina voidaan käyttää esimerkiksi suoritettujen opintopisteiden tai tutkintojen määriä. Esimerkiksi kasvattamalla ryhmäkokoja resursseja lisäämättä parannetaan tuottavuutta. Vuonna 2021 ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävässä koulutuksessa aloitti vuoteen 2016 verrattuna 23% enemmän opiskelijoita, tuottavuusloikka on siis vääjäämättä ollut melkoinen. Keskeinen kysymys onkin se, voiko tämä kehitys jatkua kuinka pitkään?

Korkeakoulutuksen tuottavuutta tulee kuitenkin arvioida myös laadullisten tekijöiden avulla. Siinä missä tutkinnon suorittaneiden määrä on helposti todennettavissa, on merkittävästi haastavampaa arvioida valmistuvien taitoja, osaamista tai asenteita. Vaikuttavuuden näkökulmasta olisi myös perusteltua arvioida sitä, kuinka innovatiivisia yritysten ja oman työn kehittäjiä työelämään siirtyvät aloittelevat asiantuntijat ovat. Korkeakoulutukseen liittyen ei voida siis puhua tuottavuudesta ilman laadullista ulottuvuutta.

Rahoitusmallin suoraviivaisuus ja määrällisten indikaattoreiden korostuminen haastavat korkeakoulujen johtamisen. Laadun näkökulmasta olisi keskeistä löytää keinoja henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamiseen. Ilman motivoituneita ja sitoutuneita opettajia ja opiskelijoita ei lopputuloksena voi olla myöskään korkeaa laatua. Toisaalta resursseja laadun tekemiseen saadaan ainoastaan määrällisten tulosten kautta.

Uskallan väittää, että korkeakoulut ovat määrällisillä mittareilla mitattuna tuottavampia kuin koskaan historiansa aikana. Kokonaan toinen kysymys sitten onkin se, ohjaako rahoitusmalli tällä hetkellä tuotantopanoksia kokonaiskansantaloudellisesti parhaalla mahdollisella tavalla. Korkeakoulutuksen kestävän kasvun ohjelma, osaamistason nosto, jatkuvan oppimisen tarjonnan vahvistaminen, koulutusperustaisen maahanmuuton lisääminen, kaikki tavoitteita joihin korkeakoulut sitoutetaan osana tulevaa strategiakautta. Samalla vaateet tuottavuuden edelleen parantamista kasvavat vääjäämättä. Korkeakoulupoliittisista tavoitteista yksi on kuitenkin vahvasti laadullinen, nimittäin tavoite tehdä korkeakouluista parhaita työpaikkoja. Tässäpä korkeakoulujen johdoille pähkinää purtavaksi.

Kirjoittaja:

Esa Viklund, koulutusjohtaja, Savonia-ammattikorkeakoulu