Savonian kirjasto.

Savonia-artikkeli: Kirjailijasta yrittäjäkirjailijaksi

#SavoniaAMK

Kirjailijan työ on hyvin haluttu ammatti. Harva kirjailija kuitenkaan saa Suomen kokoisessa maassa ja verrattain pienellä kielialueella tulonsa pelkästään kirjojen myynnistä. Usein kirjailijalla on jokin toinen ammatti kirjailijan työn ohella.

Kirjailijan työ on tänä päivänä paljon muutakin kuin kirjojen ja artikkelien kirjoittamista. Kirjailijan työhön liittyy useita yrittäjämäisiä piirteitä, joista vasta viime aikoina on alettu puhumaan enemmän, mutta joihin kirjailijan työssä ja kirjailijoille suunnatussa koulutuksessa on turhan vähän kiinnitetty huomiota.

Moni kirjailija kokee kirjoittamisen intohimokseen. Kirjailijat usein esittelevät ja mieltävät itsensä kirjailijaksi yrittäjäidentiteetin sijaan. Monella kirjailijalla onkin opettelemista yrittäjäidentiteetin omaksumisessa. Kirjailijoilla on usein paljon osaamista kirjoittamisesta sekä kirjoitettavasta aiheesta, mutta yrittämiseen liittyvä osaaminen saattaa olla vähäistä. Kirjailijan markkinointi-, henkilöbrändin ja yrittäjä-asenteen kehittämiseen vaikuttavat olennaisella tavalla sidosryhmiltä, kuten kustantamolta ja kollegoilta, saatava tuki.

Kirjailijan keinot yrittäjän ammatti-identiteetin sekä yrittäjämäisen toimintatavan vahvistamiseen ja kehittämiseen vaativat kirjailijalta oikeanlaisen tahtotilan, asenteen ja motivaation löytämistä. Yrittäjämäisen toimintatavan kehittämisen ja vahvistamisen lähtökohtina ovat kirjailijuuden ammatillisen muutoksen hyväksyminen, sillä kirjailijuus on vuosien saatossa muuttunut merkittävällä tavalla moniulotteisemmaksi ammatiksi. Tekninen kehitys on mahdollistanut uusia markkinoinnin tapoja ja samaan aikaan luonut erottautumisen haasteen monien kirjailijoiden ja kirjojen joukosta.

Markkinointi osana kirjailijan työtä

Kirjailijuuden muuttunut toimintaympäristö asettaa kirjailijan haasteen eteen: on otettava itse aiempaa suurempaa roolia kirjojen markkinoinnista, mutta myös oman henkilöbrändin tunnettuuden edistämisestä. Kirjan kustantamot ohjaavat usein markkinoinnissaan pääfokusta menestyskirjailijoiden kirjojen markkinointiin. Suurimmassa osassa tapauksista kirjojen markkinoinnillinen vastuu jää kirjailijoille itselleen. Kirjailijan oma aktiivisuus ja persoona ovat lähtökohtia kirjan markkinoinnille.

Kirjailijan soveltamat markkinoinnin keinot vaativat kirjailijalta hyvää itsetuntemusta ja omaan persoonaan soveltuvien markkinoinnin keinojen hyödyntämistä. Oman persoonan korostaminen markkinoinnissa ja omaan persoonaan sopivien markkinointikanavien ja markkinoinnin keinojen pohdinta ovat tätä päivää – joukosta erottautumisen haaste on läsnä myös kirjailijan ammatissa. Markkinoinnin suunnittelu ja ymmärrys markkinoinnin kohderyhmästä vaativat kirjailijalta liiketaloudellisiin teemoihin tutustumista, sekä uusien välineiden, kuten it-työkalujen, hallintaa.

Kustantamon rooli on edelleen tärkeä kirjailijalle monine eri tukemisen kokonaisuuksineen. Kustantamon laaja sidosryhmäyhteistyö, valmentava henkinen tuki sekä taloudellinen tuki kirjailijan näkyvyyden edistämiseksi esimerkiksi tapahtumissa ovat tärkeimpiä tukemisen muotoja niin kirjan kuin kirjailijankin markkinoinnissa. Kustantamon tuki tulisi kuitenkin nykypäivänä nähdä kirjan ja kirjailijan markkinoinnissa entistä kirjailijakohtaisempana kohdennettuine markkinoinnin suunnitelmineen ja toimenpiteineen.

Henkilöbrändin tunnettuuden edistäminen on osa kirjailijan työn murrosta, jossa korostuu oman aidon persoonan korostaminen markkinoinnin keinona. On kirjailijoita, jotka aktiivisesti ja monikanavaisesti edistävät omaa ja kirjojensa tunnettuutta, mutta on edelleen myös niitä, jotka vannovat perinteisemmän markkinoinnin voimaan. Kirjailijan henkilöbrändiin ja sen tunnettuuteen liittyvän toiminnan lähtökohtana on kirkas henkilöbrändi. Tämä edellyttää kirjailijalta hyvää itsetuntemusta ja ymmärrystä siitä, mikä on hänen henkilöbrändinsä. Henkilöbrändin tunnettuuden edistäminen edellyttää kirjailijalta vahvaa sitoutumista, suunnitelmallisuutta ja halua oman henkilöbrändinsä aktiiviseen ylläpitämiseen ja kehittämiseen pitkäjänteisesti markkinoinnin monissa kanavissa.

Kirjailijan moniulotteinen työ

Kirjailijan kyky nähdä liiketoimintansa monipuolisena ja moniulotteisena kokonaisuutena on tärkeää, jos tavoitteena on saada aikaan taloudellisesti tuottavaa liiketoimintaa. Kirjan laaja-alainen hyödyntäminen tukee niin kirjan markkinointia kuin yrittäjämäistä toimintatapaa. Vuorovaikutukselliset tavat markkinoida kirjoja niin sosiaalisessa mediassa kuin fyysisissä tapahtumissa kohderyhmät huomioiden ovat olennaisia seikkoja tunnettuuden ja näkyvyyden kasvattamisessa.

Monella kirjailijalla toimentulo ei tule pelkästään kirjojen myynnistä. Kirjojen pohjalta kirjailija saattaa toimia sivutoimisena luennoitsijana tai toteuttaa verkkokurssin kirjojen aiheista. Useimmille kirjailijoille perinteisen kirjailijan ammatin monipuolistaminen sekä yrittäjäidentiteetin vahvistaminen ovatkin keinoja harjoittaa kirjailijan ammattia työkseen.

Kirjoittajat:

Enni Räsänen
Harri Virolainen, lehtori, wellness liiketalous, Savonia ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Henriksson, Saara 2021. Sinä julkaiset kirjan. Mikkeli: Penelope-kustannus.

Räsänen, E. 2022. Opinnäytetyö: Yrittäjyyttä kirjailijana – kirjailijan keinot kirjan markkinoinnin, henkilöbrändin ja yrittäjäasenteen kehittämiseksi. Savonia-ammattikorkeakoulu. Liiketoiminnan kehittämisen tutkinto-ohjelma, YAMK.

Vahtola, Marina 2020. Intohimona brändit. Kolme vuosikymmentä brändien parissa. Ellibs e-kirjat. https://www.ellibslibrary.com/reader/9789522917959. Viitattu 14.2.2022.