Korkeakoulujen rahoitusmalleja uudistettiin rankalla kädellä meneillään olevalle rahoituskaudelle 2021-2024. Nyt kun rahoituskauden viimeisenkin vuoden rahoitukseen vaikuttavat indikaattoritiedot ovat vahvistuneet, on hyvä aika muistella mitä rahoitusmallin uudistamisella tavoiteltiin sekä arvioida sitä, kuinka hyvin noihin tavoitteisiin on päästy.

Nykyisen rahoitusmallin julkaisun yhteydessä silloinen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi (Opetus-ja kulttuuriministeriön tiedote 17.1.2019) seuraavasti:

”Suomen tavoitteena on oltava, että olemme maailman osaavin kansakunta. Tulevaisuus vaatii enemmän osaamista. Siksi korkeakoulujen rahoituksen korkea taso on turvattava. Rahoitusmalli on työkalu tuon rahoituksen jakamiseen laadun ja vaikuttavuuden perusteella. Uusissa rahoitusmalleissa myös jatkuvan oppimisen painoarvo vahvistuu merkittävästi.”

Missä määrin sitten neljässä vuodessa on osaamista, laatua ja vaikuttavuutta kyetty ammattikorkeakoulukentässä vahvistamaan?

Tarkasteltaessa keskeisiä rahoitusmallin indikaattoreita, voidaan todeta, että ainakin määrällisen kehityksen perusteella tavoiteltavaa vaikuttavuutta on saavutettu. Vertailtaessa vuoden 2022 tuloksia vuoden 2018 vastaaviin, on avoimen ammattikorkeakoulun opintopisteiden määrä kasvanut yli kaksinkertaiseksi ja yhteistyöopintojen yli kolminkertaiseksi. Samana ajanjaksona TKI-volyymi on kasvanut lähes 50%, kuten myös YAMK-tutkintojen ja julkaisujen määrät. Ainoa poikkeus on amk-tutkintojen määrä, jossa vuoden 2022 kokonaismäärä jäi 4,4% vuoden 2018 tutkintomäärää alhaisemmaksi.

Kuinka paljon sitten tuloskehitystä voidaan selittää rahoitusmallin ohjauksella? Lähes varmasti voidaan todeta, että ainakin avoimen ammattikorkeakoulun, yhteistyöopintojen ja julkaisujen osalta rahoitusmalli on toiminut vahvana ajurina ja ohjannut korkeakoulujen resursseja ja ratkaisuja rahoitusaseman vahvistamiseksi. Olisiko sitten jotain jäänyt toteutumatta ilman rahoitusmallin ohjausta? Todennäköisesti esimerkiksi julkaisujen määrä olisi jäänyt merkittävästi pienemmäksi. Tässä sitten jokainen voi arvioida sitä, tuottaako julkaisuihin neljän vuoden aikana ohjattava yhteensä noin 60M€ vastaavaa vaikuttavuutta?

Varmasti huolestuttavinta osaamistavoitteen osalta on ammattikorkeakoulututkintojen määrän heikko kehitys. Verrattuna avoimen ammattikorkeakoulun tai yhteistyöopintojen opintopisteisiin, vaatii tutkintoon johtava koulutus merkittävästi enemmän resursseja sekä pitkäjänteisyyttä. Ongelmana on myös rahoitusmallin rakenteellinen nurinkurisuus. Mikäli jokainen ammattikorkeakoulu kasvattaisi tutkintomääriä esimerkiksi 10%, laskisi tutkintokohtainen rahoitus noin 9%. Tällöin ainoa tapa ammattikorkeakoululle lisätä rahoitusta olisi kasvattaa tutkintojen määrää suhteessa toisia ammattikorkeakouluja enemmän. Onkin luonnollista, että ammattikorkeakoulut ovat panostaneet rahoitusmallissa helpompiin, nopeampiin ja riskittömämpiin indikaattoreihin ja tällä tavalla pyrkineet maksimoimaan kokonaisrahoituksen.

Korkeakoulujen rahoitusmalleja ollaan jälleen uudistamassa tulevalle rahoituskaudelle 2025-2028. Viimeisimmän remontin jäljiltä voidaan ainakin todeta, että rahoitusmalli todellakin ohjaa korkeakoulujen päätöksentekoa. Vaikka asiaan liittyy paljon intohimoa ja moninaisia näkemyksiä, olisi toivottavaa, että jyrkkien suunnan muutosten sijaan pyrittäisiin tutkittuun tietoon ja analyyseihin perustuvaan pitkäjänteiseen kehittämiseen.

Uusi hallitus on parhaillaan aloittamassa kautensa ja kuten aina, myös poliittisella ohjaukselle on suuri merkitys korkeakoulupolitiikassa rahoitus mukaan lukien. Nykyisen rahoitusmallin lanseeranneen ministerin jälkeen tiede-ja kulttuuriministerin tehtävää hoiti edellisessä hallituksessa neljä eri henkilöä ja tulevassakin hallituksessa ministeriä on tarkoitus vaihtaa kahden vuoden jälkeen. Vaikka vaihtelu väitetysti virkistää niin tässä tapauksessa myös jatkuvuudella lienee puolesta puhujansa.

Kirjoittaja:

Esa Viklund, koulutusjohtaja, Savonia-ammattikorkeakoulu