Minulla oli ilo ja kunnia saada kutsu Naton päämajaan Brysseliin ja WHOn päämajaan Geneveen. Näiden vierailujen yhteydessä sain käydä uskomattoman hienoja dialogeja suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten turvallisuusalan asiantuntijoiden kanssa. Keskustelujen teemat olivat moninaiset, mutta niiden keskiössä oli pitkälti pohdinta siitä, millaisessa turvallisuusilmastossa elämme nyt ja tulevaisuudessa, ja mikä voisi olla korkeakoulutuksen rooli resilienssin ja arjen varautumisen edistämisessä.

Keskusteluissa nousi esiin muun muassa seuraavia kysymyksiä: Miten voisimme vahvistaa valmiuden ja varautumisen peruskivijalkaa yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmista ilman, että arkeamme täyttää lisääntyvä pelko ja huoli? Miten riskienhallinta ymmärrettäisiin nykyistä paremmin hyvää ja järkevää toimintaa edistävänä ”arkisena ja normaalina” menetelmänä, eikä (karrikoiden sanottuna) negatiivisuuteen taipuvaisten ihmisten haluna torpata hyviä ideoita ja järkevää toimintaa? Miten osaamisesta ja tiedosta tulisi meille henkinen vahvuus, jonka avulla voimme elää entistä turvallisempaa ja onnellisempaa arkea? Näiden kaikkien teemojen keskeltä keskustelujen ytimeksi muodostui käsite metakriisi.

Mitä ovat metakriisit?

Metakriisit ovat ainakin osittain näkymättömiä, mielissämme ja toimintatavoissa tapahtuvia muutoksia. Ne ovat enemmän kuin ekologisia tai sotilaallisia kriisejä – ne ovat psykologisia, henkisiä, kulttuurisia ja hallinnollisia kriisejä, joiden taustalla ovat inhimilliset, osittain syvällekin juurtuneet ajattelumallit ja uskomukset. Ne voivat olla myös digiglobaalisia, identiteettiämme muuttavia ja maantieteellisiä rajoja rikkovia kriisejä. Metakriisit ovat tekijöitä, jotka löytyvät näkyvien kriisien taustalta; ne ovat näkyvien kriisien juurisyitä. Siksi niiden ymmärtämiseen ja analysoimiseen sekä niiden ympärillä käytävään dialogiin pitää panostaa. (Patten 2019; Henriques & Görtz 2022; Stein 2022.)

Koska metakriisien ymmärtäminen ja hallinta on haastavaa, on esimerkiksi Zachary Stein (2022) tarkastellut niitä seuraavien neljän ulottuvuuteen avulla:

SENSE-MAKING CRISIS (WHAT IS THE CASE?):

“Jokaisella tasolla on haastavaa ymmärtää maailman luonnetta ja alati kasvavaa monimutkaistumista.”

CAPABILITY CRISIS (HOW CAN IT BE DONE?):

”Kaikissa sosiaalisissa asemissa ja kaikissa erilaisissa työtehtävissä yksilöt ovat yhä kykenemättömämpiä osallistumaan ongelmanratkaisuun siinä määrin, kuin jatkuva sosiaalinen integraatio edellyttäisi.”

LEGITIMACY CRISIS (WHO SHOULD DO IT?):

”Poliittiset ja hallinnolliset valtamallit eivät pysty tarjoamaan riittävän vakuuttavia perusteluja luottamukselle.”

MEANING CRISIS (WHY DO IT?):

” Yksilöt kyseenalaistavat olemassaolonsa tarkoituksen, maailman hyvyyden sekä etiikan, kauneuden ja totuuden arvon.”

Koulutus osana ratkaisua?

Huolestuttavana voidaan pitää – tai ainakin itse pidän – sitä, että esihenkilöiden ja johdon kyky ratkaista työntekijöiden välisiä konflikteja on noussut sekä Harward Business Reviewn että tutkimuslaitos Gartnerin julkaisuissa yhdeksi keskeiseksi työelämää muokkaavaksi trendiksi vuonna 2024. Tätä kykyä kuvataan jopa esihenkilöiden ”must-have” kyvyksi siksi, että jo tänä vuonna hyvin moninaisten globaalien, kansallisten sekä yksilöiden omaa elämää ja arvomaailmaa heilauttavien kriisien aiheuttamat erimielisyydet johtavat myös työntekijöiden välisten konfliktien lisääntymiseen. (McRae, Aykens, Lowmaster ja Shepp 2024; Turner 2024.) Ei hyvältä vaikuta ei. Mutta olisiko kuitenkin jotain tehtävissä parempaa tulevaisuutta silmällä pitäen?

Koulutuksen rooli ja merkitys metakriisien ymmärtämisessä ja ehkä jopa niiden hallinnassa on nähty ensiarvioisen tärkeänä. Kaikilla mailla on vastuu ja mahdollisuus rakentaa oppimisesta entistä tehokkaampaa, vaikuttavampaa ja yhdenvertaisempaa lisäten samalla sekä yksilöiden että yhteiskuntien resilienssiä. Koulutuksessa olisi myös mahdollista huomioida paremmin metakriisien ulottuvuuksia. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että koulutuksen pitäisi edistää verkostoitumista, dialogeja ja kuratointia eli uuden sisällön tuottamista olemassa olevasta tiedosta. Meidän pitäisi myös pystyä tukemaan sellaisia koulutusympäristöjä ja toteutusmalleja, jotka valmistavat oppijoita käsittelemään metakriisien ulottuvuuksia sekä yksilöinä että yhteiskuntien jäseninä. (Rowson 2020; The World Bank, UNESCO and UNICEF 2021; Stein 2022.)

Johnathan Rowson (2019) näkee koulutuksen koko elämän läpileikkaavana tarkoituksena, ei pelkästään yksittäisenä poliittishallinnollisena yhteiskunnan osana. Oppimista tapahtuu kaikilla, kaikkialla ja koko ajan. Tarvitsemme tietoa, ymmärrystä ja keskustelua siitä, miten suhtautua luontoon, teknologiaan ja tunteisiin aikana, jolloin kykymme ohjata ja hallita elämäämme ja tulevaisuuttamme on päivä päivältä kompleksisempi. Teorian ja käytännön yhdistävä eheä oppimiskokonaisuus, jonka toteutustapa mahdollistaa erilaisten näkemysten ja dialogien esittämistä, on vaativa, mutta välttämätön tehtävä kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. (Rowson 2019.)

Edellä kuvattujen näkemysten valossa voisi ehkä ajatella, että metakriisien ymmärtäminen ja niihin vaikuttaminen voi tapahtua sekä tiedon, mutta ennen kaikkea käytännön harjoittelun kautta. Käytännön harjoittelu voi tarkoittaa monenlaisia pedagogisia ratkaisuja, joiden avulla mahdollistetaan oppijoille tilanteita, joissa he pääsevät ratkomaan haastavia ongelmia, esittämään erilaisia mielipiteitä, perustelemaan niitä, kuuntelemaan ja käymään arvostavaa keskustelua. Joskus dialogit ja dialogimainen oppiminen tapahtuu itsestään, joskus sitä täytyy ohjata. Dialogi tarvitsee kuitenkin aina tuekseen psykologisesti turvallisen ilmapiirin.

Entä se zen koan?

Entä miten zen koan liittyy tähän aiheeseen? Zen koan tarkoittaa sellaisten kysymysten esittämistä, joihin vastaaminen on käytännössä mahdotonta. Ovatko siis metakriiseihin liittyvät kysymykset = zen koan? Voi olla, että ovat. Mutta haluan itse uskoa, että meistä jokainen omalla tavallaan voi edistää metakriisien ymmärtämistä ja jopa ehkä vähentää niiden syntymistä. Haluan uskoa, että pystyn itse omalla vaatimattomalla tavallani edistämään oppijoiden ajattelun avartumista ja heidän valmiuksiaan käydä dialogeja myös erimielisyyttä sisältävistä asioista. Samalla myös oma ajatteluni avartuu ja rikastuu. Tämä on itse asiassa yksi keskeinen syy siihen, miksi haluan tehdä juuri tätä työtä. Ehkä tällaiset dialogit ovat niitä pieniä puroja, joista voi syntyä joskus myös suurempia vesimassoja, joilla on mahdollisuus muuttaa maailmaa. Ja ehkä nämä purot myös vahvistavat resilienssiämme, kykyä ja voimaa selviytyä haastavista tilanteista.

Kirjoittaja:

Pia Viklund, HTT

Projektipäällikkö EU4DUAL, eurooppalainen yliopistoallianssi

lehtori

Savonia ammattikorkeakoulu

pia.viklund@savonia.fi

Lähteet:

Henriques, G. ja Görtz, D. (2020). What is Metamodernism? Psychology Today. April 17. https://www. psychologytoday.com/us/blog/theory-knowledge/202004/what-is-metamodernism.

McRae, E.R., Aykens, P., Lowmaster, K. ja Shepp, J. (2024). 9 Trends That Will Shape Work in 2024 and Beyond. Harward Business Review. January 23. https://hbr.org/2024/01/9-trends-that-will-shape-work-in-2024-and-beyond

Rowson, J. (2019). Bildung in the 21st Century —Why sustainable prosperity depends upon reimagining education. CUSP Essey Series on the Morality of Sustainable Prosperity, No. 9. Guildford: Centre for the Understanding Sustainable prosperity.

Rowson, J. (2020). How to Think about the Meta-Crisis without Getting Too Excited. Emerge: Society. https://www.whatisemerging.com/opinions/how-to-think-about-the-meta-crisis-without-getting-too-excited

Stein, Zachary (2022). Education is the Metacrises. Perspecta. January 27. https://systems-souls-society.com/education-is-the-metacrisis/

The World Bank, UNESCO, and UNICEF. (2021). The State of the Global Education Crisis: A Path to Recovery. Washington, DC: The World Bank. Paris: UNESCO. New York: UNICEF.

Turner, J. (2024). 9 Future of Work trends for 2024. Gartner. January 3. https://www.gartner.com/en/articles/9-future-of-work-trends-for-2024