Suomessa lastensuojelun tilanne on herättänyt kasvavaa huolta, sillä lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle on yleistynyt hälyttävällä tahdilla. Yleisimpiä kodin ulkopuolelle sijoittamisen syitä voivat olla lapsen tai vanhemman väkivaltaisuus, päihdeongelmat, rikollisuus tai mielenterveyden haasteet. Sijoituksen avulla pyritään varmistamaan lapsen turvallinen kehitys ja kasvu. (Sinko, Pitkänen, Hoikkala, Pollari ja Martiskainen, 2016, 7.) Vuonna 2023 kodin ulkopuolelle oli sijoitettu kaikkiaan 17 299 lasta (Forsell ja Kuoppala, 2024, 3). Ei siis ihme, että sijaishuoltopaikoista alkaa olla huutava pula.

Perhehoidolla kodinomaista ja inhimillistä hoitoa

Perhehoito on ensisijainen sijaishuollon muoto, jonka tarkoituksena on tarjota lapselle tai nuorelle hoitoa ja kasvatusta kodin ulkopuolella. Perhehoitoa tarjotaan usein sijaisperheessä, joka on niin sanotusti tavallinen perhe, joka hyväksytty sijaisperheeksi sosiaalilautakunnan toimesta. Sijaisperheiltä ei vaadita erityistä ammatillista osaamista, mutta sijaisperheiden tulee käydä Pride-sijaisperhevalmennus ennen sijaisperheeksi hyväksymistä. Perhehoidon tavoitteena on tarjota lapselle kodinomainen ympäristö, läheiset ihmissuhteet sekä edistää hänen turvallisuuttaan ja sosiaalista kehitystään. Perhehoito pyrkii tarjoamaan lapselle pysyvät ja vakaat ihmissuhteet ja ajatuksena onkin, että sijoitettu lapsi on sijaisperheessä yksi perheenjäsenistä. (Eriksson ja Säles, 2021, 8.)

Vuonna 2023 Suomessa perhehoitoon oli sijoitettu hieman reilu 5 100 lasta, joka on noin 54% pitkäaikaisesti kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista (Forsell ja Kuoppala, 2024, 8). Vaikka perhehoidon tavoitteena on tarjota pitkäaikaista tukea ja vakautta, todellisuus on usein toisenlainen. Sijoitukset eivät aina kestä, vaikka lapsen tarve sijaishuollolle jatkuisi. Osa lapsista joutuu kokemaan useita sijaishuoltopaikan muutoksia. (Janhunen, 2011, 6-7)

Perhehoito paineen alla

Sijoitusten katkeamisia tapahtuu kaikissa ikäryhmissä. Näistä suurin osa ensimmäisten vuosien aikana, yleensä sijaisvanhempien aloitteesta. Sijoitusten purkautuminen on vakava ongelma, joka johtuu monista tekijöistä, kuten lapsen ongelmista ja palvelujärjestelmän puutteista. Hallitsematon käytös tai psyykkisen voinnin heikkeneminen sekä riittämätön tuki voivat johtaa sijoituksen purkautumiseen ja lapsen jatkuvaan sijaishuoltopaikkojen vaihtumiseen. Tämä epävakaus lisää lasten haavoittuvuutta ja vaikeuttaa heidän sopeutumistaan ja hyvinvointiaan. Useimmat sijoitusten purkautumiset olisi voitu välttää, jos sijaisperheet olisivat saaneet asianmukaista tukea ja ohjausta. (Janhunen, 2011, 9-10; Valkonen ja Janhunen, 2016, 17.)

Monet sijaisperheet aloittavat tehtävänsä motivoituneina ja hyvin valmistautuneina, mutta traumatisoituneen lapsen hoitaminen osoittautuu usein yllättävän vaikeaksi. Tutkimuksissa nousee esiin, että sijaisvanhemmat hakevat aktiivisesti tukea, mutta he jäävät usein yksin lasten oireilun kanssa. Tämä lisää riskiä sijaisvanhempien uupumiselle ja voi johtaa siihen, että he luopuvat tehtävästään. (Sinkkonen, 2015, 149–150.) Monet sijaisperheet kokevat, ettei heidän asiantuntemustaan arvosteta ja he kamppailevatkin riittämättömän tuen, koulutuksen ja resurssien kanssa (Rintamäki ja Parviainen 2020). Tämä tilanne heijastuu kielteisesti koko perheen hyvinvointiin ja lisää lasten haavoittuvuutta.

Vuosittain satoja sijaisperheitä luopuu tehtävästään. Sijoituksen katkeaminen on lapselle uusi traumaattinen kokemus. Lapsi saattaa kokea itsensä syylliseksi ja hylätyksi, mikä altistaa hänet emotionaalisille ja käyttäytymisongelmille. Myös sijaisvanhemmat tuntevat usein syyllisyyttä ja epäonnistumista. (Valkonen ja Janhunen, 2016, 14–15.)

Resurssien puute ja eriävät näkemykset

Sijoitettujen lasten ja nuorten vaikea oireilu on lisääntynyt jatkuvasti ja lähes kaikki heistä tarvitsevat erityistä tukea. He ovat usein kokeneet traumaattisia kokemuksia ja kärsivät monista mielenterveyden häiriöistä, kuten ADHD, käytös- ja uhmakkuushäiriöistä sekä masennus ja ahdistus oireista. Lastenpsykiatria on avainasemassa sijoitettujen lasten mielenterveyden tukemisessa. (Heino ja Säles, 2017, 61–62.) Täytyy kuitenkin muistaa, ettei lastenpsykiatrinen hoitokontakti tai tiiviskään terapia pysty ainoana korjaamaan kiintymyssuhdetta vaan korjaavat kokemukset ja kiintymyssuhteen eheytyminen tapahtuu arjessa sijaisperheen tarjoaman tuen ja hoivan myötä. Tämän vuoksi sijaisperheille tulisi mahdollistaa riittävästi tukea ja ymmärrystä lapsen kasvatustehtävässä.

Yksi keskeinen ongelma on, että lastensuojelun ja lastenpsykiatrian resurssit ovat niukat ja niiden näkemykset sekä toimintatavat eroavat toisistaan. Lastensuojelu keskittyy usein fyysisen turvallisuuden ja välittömän hyvinvoinnin varmistamiseen, kun taas lapsen psyykkinen hyvinvointi jää vähemmälle huomiolle. Puolestaan lastenpsykiatrisen hoitokontaktin saaminen on osoittautunut usein turhaan haastavaksi. (Sinko, ym. 2016, 25–26.) Tämä johtaa tilanteisiin, joissa tukitoimia ei osata kohdentaa oikein. Esimerkiksi, kun lapsen psyykkinen oireilu pahenee, tarjotaan usein tukiperhettä sijaisvanhempien hengähdystauoksi, mikä voi traumatisoituneelle lapselle viestiä uudelleen hylkäämisestä. (Tukiperhe on tukipalvelu, missä sijaislapset ovat toisen perheen luona sovitusti esimerkiksi viikonloppuisin tai sovittaessa pidempään (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2023). Tukiperhe voi antaa sijaisvanhemmille kaivattua hengähdystaukoa, mutta lapsen palatessa takaisin, oireilu saattaa pahentua entisestään. Tästä syntyy negatiivinen ketju, jossa sijaisvanhemmat kokevat perheen haasteiden johtuvan lapsesta ja tämä voi heikentää heidän kykyään kiintyä lapseen. Lastenpsykiatrian näkökulmasta lapsen psyykkisten oireiden lisääntyessä lapsi tarvitsee tiiviimmin aikuista, johon kiintyä. Lapsen psyykkisen voinnin tukemiseksi oikea tuki olisikin lisätä yhdessäoloa ja keskittyä näkemään positiiviset ja toimivat asiat lapsen ja sijaisperheen arjessa. Lastensuojelun tarjoamat tuketoimet voisi enemmänkin tällaisessa tilanteessa olla kodinhoidollinen tuki tai taloudellinen tuki sijaisvanhemman kotiin jäämiseksi, jotta sijaisvanhemmalla olisi aikaa ja resursseja olla läsnä ja tukea oireilevaa lasta.

Kiintymyssuhteen rakentaminen on pitkä prosessi, joka vaatii sijaisvanhemmilta kärsivällisyyttä ja empaattisuutta. Lapselle on annettava aikaa ja tilaa rakentaa luottamussuhde sijaisvanhempiin, mikä vaatii johdonmukaisuutta, rakkautta ja ymmärrystä. (Heino ja Säles, 2017, 61–62.)

Tähän prosessiin tarvitaan riittävää tukea ja lastenpsykiatrista hoitokontaktia.

Tarve paremmalle yhteistyölle

Riittävän tuen toteutumiseksi tarvitaan vahvaa yhteistyötä lastensuojelun ja lastenpsykiatrian välillä. Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian tulisi keskustella paremmin ja ymmärtää toistensa näkemyksiä enemmän. (Heino, Forsell, Eriksson, Känkänen, Santalahti, ja Tapiola, 2018, 5–6.) Sijaisperheet tarvitsevat avoimen ja kannustavan ilmapiirin, jossa he voivat ilmaista huolensa ja tarpeensa lapsen hoidossa. Lastensuojelun on oltava valmis kuulemaan ja reagoimaan näihin huoliin asianmukaisesti. Yhdistämällä lastensuojelun, lastenpsykiatrian ja sijaisvanhempien asiantuntemukset voidaan luoda lapselle turvallinen kasvuympäristö ja tukea hänen psyykkistä hyvinvointiaan. Luvut eivät ole vain numeroita, vaan ne kertovat jokaisen lapsen tarinan.

Kirjoittaja:

Susanna Kuosmanen

Sairaanhoitaja

Mielenterveys- ja päihdetyön kehittäjä (YAMK) -opiskelija, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Forsell, M ja Kuoppala, T, 2024. Lastensuojelu 2023 Joka kuudennesta teinistä tehtiin lastensuojeluilmoitus vuonna 2023. Tilastoraportti 19/2024 2.5.2024 https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/148992/Lastensuojelu_2023.pdf?sequence=1&isAllowed=yViitattu 27.7.2024.

Eriksson, P ja Säles, E. 2021. Lastensuojelun perhehoidon järjestäminen. Suositukset perhehoidon toimintaohjeiden sisällöiksi. Työpaperi 6/2021. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/141024/URN_ISBN_978-952-343-627-5.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 8.5.2024

Heino, T, Forsell, M, Eriksson, P, Känkänen, P, Santalahti, P ja Tapiola, M, 2018. Lastensuojelun, lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian yhteiset asiakkaat– yhteinen vastuu. 50/2018 Päätöksen tueksi. Terveyden- ja hyvinvointilaitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137068/THL_PT_50_2018_verkkoon.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 9.5.2024

Heino, T, ja Säles E. 2017. Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito. Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132434/URN_ISBN_978-952-302-857-9.pdf?sequence=1 Viitattu 5.5.2024.

Janhunen, T, 2011. Perhehoitoliitto, 2011. Pysyvyyden turvaaminen perhehoidossa. Käsikirja sijoitusten purkautumisen ehkäisemiseksi. Perhehoitoliitto, 2011. https://perhehoitoliitto.fi/wp-content/uploads/2024/06/Pysyvyyden_turvaaminen_perhehoidossa.pdf Viitattu 9.5.2024.

Rintamäki, S ja Parviainen, T, 2020. Lastensuojelun perhehoitajan vaativa hoivatehtävä : arjen haasteet ja tuen tarpeet sijoitusten katkeamisten taustalla. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/69685# Viitattu 5.8.2024.

Sinko, Päivi; Pitkänen, Miia; Hoikkala, Susanna; Pollari, Kirsi ja Martiskainen, Taina 2016. Rajapinnoilla. Lapsen erityisten tarpeiden huomioiminen sijaishuoltopaikan vallinnassa. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto. https://www.lskl.fi/wp-content/uploads/Rajapinnoilla1.pdf. Viitattu 8.5.2024.

Sinkkonen, J, 2015. Mitä tulisi ottaa huomioon lasta sijoitettaessa. Teoksessa J. Sinkkonen, & K. Tervonen-Arnkil, Lapsi uusissa oloissa (s. 148–168). Duodecim.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2023. Tukihenkilöt ja -perheet. https://thl.fi/aiheet/lapset-nuoret-ja-perheet/sotepalvelut/sosiaalipalvelut/tukihenkilot-ja-perheet Viitattu 5.8.2024.

Valkonen, L ja Janhunen , T, 2016. Tutkimustietoa perhehoidon kehittämiseksi. Katsaus kansainvälisiin tutkimuksiin 2010-2016. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131580/URN_ISBN_978-952-302-789-3.pdf?sequence=1 Viitattu 8.5.2024.