Savonia-artikkeli: Kohti myötätuntoisempaa tulevaisuutta – Kansallinen Trauma ja dissosiaatio -tietoisuuspäivä 12.12.
This work is licensed under CC BY-SA 4.0
Tänään 12.12.2024 vietetään ensimmäistä kertaa Trauma ja dissosiaatio -tietoisuuspäivää Suomessa. Suomen trauma – ja dissosiaatioyhdistys on lanseerannut päivän lisätäkseen tietoisuutta traumoista ja dissosiaatiosta. Ensimmäisenä Trauma ja dissosiaatio päivänä Suomen trauma- dissosiaatioyhdistys järjestää “Trauma ja dissosiaatio – Lupa näkyä” -seminaarin. Seminaarissa tuodaan esille miten traumaattiset kokemukset vaikuttavat mieleen ja kehoon ja kuinka traumat ja dissosiaatio voivat näkyä arjessa tai ihmissuhteissa. Päivä toimii eräänlaisena herätyksenä myös työyhteisöille: miten voisimme tukea toisiamme ja suhtautua paitsi itseemme myös toisiimme myötätuntoisesti haastavien kokemusten edessä?
Traumatietoisuus osaksi työkulttuuria
Traumatietoisuus on pitkään jäänyt työelämässä vaille ansaitsemaansa huomiota. Useimmat meistä kohtaavat elämässään haavoittavia kokemuksia ja lähes kaikki meistä kohtaavat työssään ihmisiä, joihin haavoittavat kokemukset ovat jättäneet jälkensä. Saatamme kummastella työkaverin tai asiakkaan tilanteeseen nähden voimakasta reaktiota tai poikkeuksellista käytöstä ymmärtämättä syvemmin haavoittavia kokemuksia ja niiden vaikutusta vuorovaikutukseen, työkykyyn tai yksilön hyvinvointiin.
Savoniassa Työ ja mielen hyvinvointi – Mieliteko 2.0 hankkeessa on koulutettu tänä syksynä yritysten työntekijöitä ja esihenkilöitä traumojen ja niiden vaikutusten tunnistamiseksi sekä myötätuntoisemman ja turvallisemman työkulttuurin luomiseksi. Ymmärryksen lisääminen traumoista ja traumojen vaikutuksista ei tue ainoastaan yksilöitä itseään, vaan luo myös pohjaa inhimillisemmälle ja kestävämmälle työkulttuurille.
Miten työpaikat voivat olla edistämässä traumatietoisempaa työkulttuuria?
Vastuu traumatietoisemman työkulttuurin luomisesta koskettaa kaikkia työyhteisön jäseniä. Traumatietoisuutta lisääviä keinoja ovat esimerkiksi tiedon lisääminen haavoittavista kokemuksista ja niiden vaikutuksista, luottamuksellisen ilmapiirin vahvistaminen, avoin vuorovaikutus sekä turvallisen työilmapiirin vahvistaminen. Turvallisuus työpaikalla ei tarkoita vain fyysistä turvallisuutta, vaan myös muita turvan ulottuvuuksia kuten sosiaalista ja psykologista turvallisuutta. Turvaa vahvistamalla työntekijä voi tuntea, ettei hän tule tuomituksi, vaikka haavoittavat kokemukset vaikuttaisivat hänen toimintaansa joissain tilanteissa.
Myös esihenkilöillä on merkittävä rooli traumatietoisemman työkulttuurin luomisessa. Esihenkilöt voivat edistää avoimen keskustelukulttuurin syntymistä, jossa myös vaikeista aiheista, kuten jaksamisesta ja mielenterveydestä voidaan puhua ilman häpeää ja syyllisyyttä. Esihenkilöt voivat osaltaan tehdä toimia myös turvallisemman ja myötätuntoisemman työkulttuurin edistämiseksi. Työyhteisöissä, joissa koetaan turvaa ja ymmärretään toisia, resilienssi vahvistuu ja sillä on edellytyksiä selvitä tulevista haasteista.
Tänään luodaan pohjaa huomisen työkulttuurille
Traumatietoisuus ei tarkoita haavoittavien kokemusten korostamista tai vaikeissa tunteissa vellomista, vaan myötätuntoista, turvallista, toivoa herättävää kohtaamista itseä ja muita kohtaan. Kun jokainen työyhteisön jäsen tuntee olevansa turvassa ja hyväksytty, työyhteisön ja työntekijöiden hyvinvointi lisääntyy. Muutos alkaa tietoisuudesta – ja juuri sitä ensimmäinen Trauma ja dissosiaatio -tietoisuuspäivä pyrkii edistämään. Traumatietoisuutta työyhteisöissä lisätään Savonian Työ ja mielen hyvinvointi – Mieliteko 2.0 hankkeen koulutuksissa. Lisätietoa aiheesta ja koulutuksista löydät hakkeen verkkosivuilta Työ ja mielen hyvinvointi Mieliteko 2.0
Mitä sinä kannat mukanasi?
Artikkelin otsikkokuva on toteutettu ChatGPT:n avulla.
Kirjoittajat:
Milka Kumpu, TKI-asiantuntija, sosiaalialan asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu
Hanna Seppänen, Lehtori, traumatietoisen lähestymistavan asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu
Mari Tuppurainen, Lehtori, työhyvinvoinnin ja työkyvyn asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu