Kahden viime vuoden aikana on korkeakouluissa puhuttu opiskeluhyvinvoinnista enemmän kuin koskaan. Korona siirsi opetuksen verkkoon ja korkeakouluopiskelijat pois kampuksilta. Osa opiskelijoista on koko ajan esittänyt toiveita lähiopiskelusta, osalle etäopiskelu on tullut kuin tilauksena omaan elämäntilanteeseen.

Keväällä korkeakoulut ovat lisänneet lähiopiskelua huomatakseen, että osa opiskelijoista ei haluakaan tulla enää kampuksille ja osa pohtii opintojen jatkamista. Samaan aikaan opiskelijaryhmät heterogeenistuvat, kun jatkuva oppiminen ja osaamisen tunnustaminen avaavat korkeakoulujen ovia entistäkin joustavammille koulutuspoluille.

Keskusteluun on noussut pedagogisen hyvinvoinnin käsite. Pedagogiikka eli opettajan toiminta ja hänen tekemänsä oppimis- ja opetusmenetelmä ja -ympäristövalinnat ovat keskeisiä opiskeluhyvinvointia rakentavia tekijöitä. Opettajan ja opiskelijoiden eri tavoin tapahtuvat kohtaamiset ovat sitä arkea, jossa oppiminen, pedagogiikka ja hyvinvointi kietoutuvat yhteen.

Ammattikorkeakouluilla on takanaan 30 vuoden kehittämistaival, ja eri koulutusaloilla jo sitä ennen yli satavuotisiakin historioita. Miten opiskeluhyvinvointi on rakentunut yhteisöllisyydestä ja pedagogisista ratkaisuista Savonian 30-vuotisen matkan aikana?

1990-luvulla lähiopiskelua oli paljon

Kun ammattikorkeakoulut syntyivät 1990-luvulla, koulutusyksiköt olivat hallinnollisesti yhdessä mutta toiminnallisesti vielä erillään. Toimintakulttuureissa oli vuosikymmenten aikana muokkaantuneita käytänteitä, arvoja ja perinteitä. Mukana oli taustaltaan jopa sisäoppilaitostyyppisiä opistoja.

Opiskelu oli pääsääntöisesti päätoimista: kun sai opiskelupaikan, se otettiin ilman muuta vastaan ja sitten opiskeltiin. Lähiopiskelua oli nykypäivänä tarkastellen paljon, joten opettajat tunsivat opiskelijat hyvin. Opiskeluryhmä oli stabiili ja tiivis ja yhteishenki vahvaa. Luokanvalvojien ohjaava tehtävä oli pitkälti nimensä mukaisesti valvova, he kirjasivat poissaoloja ja tiedottivat ryhmiään ajankohtaisista tapahtumista ja tehtävistä.

Kukin koulutusala opiskeli omalla kampuksellaan ja opiskelukulttuuriin kuului vahva sitoutuminen. Yhteisö oli homogeeninen, oman alan tuttu ja turvallinen. Rahoitus tuli ammattikorkeakoululle opiskelijamäärien mukaan. Opiskelijat yleensä valmistuivat tutkintoon, joten se oli ihan toimiva mittari laadulle ja tehokkuudelle.

Vähitellen alettiin kiinnittää huomiota eri alojen toiminnan yhdenmukaistamiseen. Opetussuunnitelmiin määriteltiin yhteinen korkeakouluopiskeluun johdattava opintojakso. Myös opiskelijoiden ohjaamiseen alettiin kiinnittää enemmän huomiota; yksiköihin nimettiin opinto-ohjaajia, järjestettiin ensimmäiset opettajatuutorikoulutukset ja laadittiin yhteinen ohjauksen suunnitelma. Kunkin alan opiskelijayhdistykset huolehtivat edelleen omia opiskelijoita koskevasta toiminnasta, vaikka yhteinen opiskelijakunta toimi jo ylätasolla.

2000-luku rakensi monialaisuuden ja verkkopedagogiikan

Uudelle vuosituhannelle käännyttäessä ammattikorkeakoulu monialaisena yhteisönä alkoi muotoutua. Ponnisteltiin yhtenäisyyden kehittämiseksi, ja ammattikorkeakouluyksiköitä yhdistettiin ministeriön ohjauksessa. Alkoi syntyä monialaisia kampuksia – yhteisöjä, joissa aiemmat toimintakulttuurit törmäsivät ja muodostui uudenlaisia käytäntöjä.

Eri yksiköiden toimintojen yhtenäistämiseksi kuvattiin prosesseja, mm. opiskelijaohjauksen prosessi ja HOPS-prosessi. Prosesseille määriteltiin minimitasot, jotka vähintään piti varmistaa. Opiskelijalta alettiin odottaa itseohjautuvuutta ja omien ammatillisten tavoitteiden asettamista. Yksikköjen opinto-ohjaajilta edellytettiin kouluttautumista tehtävään. Opettaja- ja opiskelijatuutoritoiminta vakiintuivat. Samaan aikaan opinto- ja uraohjauksen menettelyjä kehitettiin valtakunnallisestikin OPED-hankkeessa.

Opetusministeriö kohdensi rahoitusta korkeakouluille valitsemalla koulutuksen laatuyksiköitä. Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu sai laatuyksikkörahoitusta kolme kertaa, joista ensimmäisen sosionomien ammatillisen kasvun ryhmille. Ammatillisen kasvun ryhmät oli opiskelijoiden ohjauksen muoto, jossa hyödynnettiin pienryhmäohjausta ja reflektoivaa itsearviointia.

Iso askel kohti monimuotoistuvaa opiskelua oli Moodle-verkko-oppimisympäristön käyttöönotto. Verkkoympäristö mahdollisti monimuotopedagogiikan sekä etäohjauksen ja -opiskelun kehittymisen. Verkkovälitteiseen toimivaan opiskelijaohjaukseen oli vielä kuitenkin matkaa. Myös opiskelijoiden kyky hyödyntää verkkoa oppimisessa vaihteli suuresti, ja kävi ilmi, että verkko-opiskelussa on sekä opiskelijaa helpottavia että kuormittavia tekijöitä.

Bolognan prosessi toi mukanaan osaamisperusteisen opetussuunnitelman ja osaamisen hyväksilukemisen. Huomiota alettiin kiinnittää opintojen yksilölliseen etenemiseen ja työelämäyhteyksiin. Tämä kehitys alkoi selvästi muuttaa opiskeluryhmien muotoa ja merkitystä.

2010-luku toi tehokkuutta vaativan rahoitusmallin

Opetus- ja kulttuuriministeriö muutti korkeakoulujen rahoituksen tulosperustaiseksi. Rahoitus alkoi riippua suoritettujen tutkintojen määrästä ja siitä, että opiskelijoiden opinnot etenivät sujuvasti. Korkeakoulut alkoivat panostaa opiskelijoiden ohjaamiseen ja prosessien toimivuuteen ihan uudella painokkuudella, niin Savoniakin.

Verkkoympäristöjen hyödyntäminen oli jo kaikkien opiskelijoiden ja opettajien arkea. Opettajien digipedagogisiin taitoihin ja myös opiskelijoiden kykyyn toimia erilaisissa sähköisissä ympäristöissä kiinnitettiin huomiota. Savoniassa kehitettiin DigiAvain-aineisto perehdyttämään opiskelijat sähköisiin välineisiin ja ympäristöihin. Monimuotoryhmiä alkoi tulla lisää päivätoteutusten rinnalle ja ylemmät amk-tutkinnot vakiintuivat kaikille aloille.

Osaamisen hyväksilukemisen ansiosta opiskelijaryhmiin tuli liikehdintää ja vaihtelua, kun opintojen henkilökohtaistaminen mahdollisti ns. kiihdytyskaistat, poissaolojaksot ja tutkinnon profiloinnin valintojen perusteella. EuroStudent-tutkimuksissa todettiin, että suomalaiset korkeakouluopiskelijat ovat keskimäärin eurooppalaisia opiskelijoita vanhempia ja käyvät töissä sitä mukaan myös enemmän. Opiskelun sovittaminen työn ja usein myös perheen aikapalapeliin oli arkea yhä useammalle. Hyvinvointi ei ollut kiinni pelkästään siitä, miten hyvin opinnot on suunniteltu, vaan opiskeluun linkittyi koko muu elämä.

Savonia valitsi vuoden 2015 auditointiin valinnaiseksi kohteeksi opiskelijaohjauksen. Alettiin puhua ohjauksen kokonaisvaltaisuudesta, jossa opiskelija on keskiössä ja ohjaus kuuluu koko korkeakouluhenkilöstön tehtäviin. Samaan aikaan opiskeluhyvinvointi tuli käsiteenä ohjaamisen rinnalle, ja perustettiin kampuskohtaiset opiskeluhyvinvointiryhmät. Korkeakoulukohtaiset opintopsykologit tai korkeakoulukuraattorit aloittivat työnsä. Ohjausta koordinoitiin sisäisellä toiminnanohjauksella entistä tiukemmin. Opiskelijakunnan rooli vertaisohjauksen yhteistyökumppanina vahvistui.

2020-luvun korona monipaikkaisti opiskelun – lopullisestiko?

Tämä vuosikymmen alkoi pandemialla, mikä vauhditti opiskeluyhteisössä ja pedagogiikassa tapahtunutta kehitystä. Opiskeluhyvinvointi nousi otsikoihin, kun lähes kaikesta lähiopiskelusta luovuttiin. Opiskelu ja kampus irtaantuivat aiemmin itsestään selvästä linkityksestään ja digiympäristöt nousivat keskeisiksi oppimis- ja kohtaamispaikoiksi.

Yhteisöllisyys ja opiskeluhyvinvointi eivät voineet enää rakentua ryhmissä ja kampusympäristössä. Vaikka opettajat olivat hyödyntäneet verkkoympäristöjä jo pitkään, muutoksen kokonaisvaltaisuus ja nopeus pakottivat heidät muuttamaan opetusmenetelmiä ilman etukäteissuunnittelu, joten pedagogisissa ratkaisuissa ei välttämättä ehditty ottaa huomioon opiskelijanäkökulmaa.

Koronan alkamisesta on nyt reilut kaksi vuotta ja sen aiheuttamat ilmiöt havaittavissa. Eniten korona muutti niiden opiskelijoiden arkea, jotka olivat valinneet opiskelumuodokseen päiväopinnot. Koronan syytä tai ei, kevään 2022 yhteishaussa monimuotototeutusten suosio kasvoi.

Tarvitsemme yhteisöä ja yhteistyötä voidaksemme hyvin. Kun opiskelu kampuksilla on vähentynyt, yhteisöllisyys ja hyvinvointi rakentuvat opettajan suunnittelemissa verkossa tapahtuvissa kohtaamisissa. Niitä haastavat kuitenkin opiskelun aikaan ja paikkaan sitomattomuus ja oppijoiden erilaiset taustamotivaatiot. Opiskelija, joka täydentää työelämässä tarvittava osaamistaan, ja tutkinto-opiskelija kohtaavat samassa verkkoympäristössä. Kumpikin tuo oppimistapahtumaan omat tavoitteensa ja opiskelee elämäntilanteensa ehdoilla. 

Tässä tilanteessa tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja yhteisöön kuulumisen tunteen ylläpitämiseksi. Opettajalta vaaditaan myös uudenlaista tarkkasilmäisyyttä havaita oppijoiden tarpeita ja kykyä hyödyntää erilaisuutta. Opiskelijayhteisö on hyvinvoinnin näkökulmasta pirstaleisempi ja ameebamaisempi kuin koskaan. Opettajan on hyvä oivaltaa, että hänen ratkaisunsa ovat keskeisiä pedagogisen hyvinvoinnin tekijöitä ja ne koskevat jokaista opiskelijaa.

Kirjoittajat:
Marja Kopeli, koulutusasiantuntija, jatkuva oppiminen
Pirjo Venhovaara, ohjausasiantuntija, korkeakoulupalvelut
Suotuisa-hanke
Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonian 30-vuotisjuhlavuoden artikkelisarjassa käydään läpi Savonia-ammattikorkeakoulun historiaa ja visioidaan tulevaa.

Juhla-artikkelit julkaistaan kerran kuukaudessa. Historia-artikkeleita julkaistaan kuusi ja niissä edetään kohti nykyhetkeä kaksi vuotta kerrallaan. Tulevaisuus-artikkeleita julkaistaan niin ikään kuusi.