Pyhäinpäivänä isäni haudalla sytyttäessäni kynttilää muistelin hänen viimeisiä elinpäiviään. Siitä on kahdeksan vuotta, mutta edelleenkin yhdessä eletyt viimeiset hetket piirtyivät mieleeni, kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. Isäni oli 80-vuotias, suhteellisen terve, hyväkuntoinen, hirvenmetsästysseuran aktiivinen veteraani ja äitini omaishoitaja.

Menetin rakkaan isäni kolmessa viikossa yllättävän akuutin sairastumisen ja leikkauksen jälkeisen komplikaation seurauksena. Tuo kolmen viikon matka hänen vuoteenvierellänsä, oman surun, menettämisen pelon ja epätoivon keskellä oleva tunnekirjo oli syvä. Kaikki kohtaamiset, niin lääkäreiden kanssa käydyt keskustelut ja sairaanhoitajien tekemät hoitotoimet tai tekemättä jättämiset ja ennen kaikkea vuorovaikutukseen liittyvät tilanteet, verbaalinen ja nonverbaalinen viestintä ovat vahvasti tallentuneet muistiini.

Valitettavasi kaikilla terveydenhuollon ammattilaisilla ei näyttänyt olevan ammattieettistä osaamista inhimillisestä saattohoidosta. Olen kuitenkin kiitollinen niille muutamille sairaanhoitajille, jotka huolehtivat isäni kovista kivuista, lohduttivat ja rohkenivat kohdata myös minun suruni. Heitä, palliatiivisen- ja saattohoidon osaajia tarvitsemme kaikkialle terveydenhuollon kentälle. Niin erikoissairaanhoidon- ja terveyskeskusten vuodeosastoille sekä erityisesti koti- ja kotisairaanhoitoon.

Meillä jokaisella tulisi olla ennakkoon laadittu hoitotahto eli millaista hoitoa toivoo itselleen elämän loppuvaiheessa. Omat tarpeet ja toiveet ohjaavat palliatiivisen hoidon suunnittelua ja toteutusta. Hoitotahto auttaa myös läheisiä toimimaan toiveiden mukaan, jos he joutuvat tekemään päätöksiä potilaan puolesta. Hoitohenkilökunnan täytyy kunnioittaa toiveita hoidosta, hyvästä elämästä ja arvokkaasta kuolemasta. (https://thl.fi/.) Hoitotahtoa ei tule ajatelleeksi silloin kun elämässä on kaikki hyvin tai omaisten kohdalla vaikean asian käsittelyä on helpompi siirtää kuin ottaa puheeksi.

Kohti parempaa ja inhimillisempää palliatiivista- ja saattohoitoa

WHO:n (World Health Organization 2009) määritelmän mukaan palliatiivisella eli oireita lievittävällä hoidolla tarkoitetaan parantumattomasti sairaan potilaan ja hänen läheistensä aktiivista kokonaisvaltaista hoitoa silloin, kun kuolemaan johtava tai henkeä uhkaava sairaus aiheuttaa potilaalle ja hänen läheisilleen kärsimystä ja heikentää elämänlaatua. Jokaisella ihmisellä on oikeus saada hyvää palliatiivista hoitoa iästä, asuinpaikasta tai diagnoosista riippumatta.

Palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa keskeistä on kärsimystä aiheuttavien oireiden, kuten kivun ja muiden oireiden hallinta sekä psykososiaalisiin ja eksistentialistisiin sekä hengellisiin tarpeisiin vastaaminen ja läheisten tukeminen. (Saarto & Finne-Soveri 2019a). Saattohoito on osa palliatiivista hoitoa ja saattohoitopäätös tehdään, kun kuoleman odotetaan tapahtuvan lähipäivien tai -viikkojen aikana. Tämä tarkoittaa samalla hoitolupausta järjestää kuolevan potilaan oireenmukainen hoito ja tarvittava tuki potilaalle ja läheisille. (Saarto & Finne-Soveri 2019b.)

Euroopan neuvoston suositukset edellyttivät jo vuonna 2003, että palliatiivisen hoidon palveluja tulee olla tarjolla sairaaloissa, saattohoitokodeissa ja kodeissa. Valtakunnallisesti tarkasteltuna Suomessa 15-vuotta sitten ilmeni monelta taholta huoli saattohoidon laadun vaihtelusta ja epätasa-arvosta sekä puutteita ammattihenkilöstön saattohoidon osaamisessa, mikä johti kansalaisaloitteeseen ja keskusteluun eduskunnassa. Vuonna 2010 ilmestyi Sosiaali- ja terveysministeriön laatima Saattohoitosuositus – Hyvä saattohoito Suomessa.

Viimevuosina saattohoidon kehittämisen rinnalle on noussut merkityksellisesti palliatiivisen hoidon ja terveysalan henkilöstön osaamisen kehittäminen. Palliatiivista hoitoa ei ole sisältynyt riittävästi terveyden- ja sosiaalihuollon ammattihenkilöiden perusopetuksen ja jatkokoulutuksen opetussuunnitelmiin. Lisäksi sairaanhoitajien peruskoulutuksessa palliatiivisen hoidon opetuksen määrä on vaihdellut ammattikorkeakoulusta toiseen, eikä valtakunnallista suositusta opetusohjelmasta ole ollut. Myös täydennyskoulutuksen tarjonta on ollut satunnaista. (Saarto & Finne-Soveri 2019a.)

Tähän haasteeseen on vastattu opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamalla EduPal -Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen kehittämisen hankkeella (2018–2021). Hankkeen yhtenä tehtävänä on ollut laatia palliatiivisen hoidon asiantuntija – erikoistumiskoulutuksen (30 op) opetussuunnitelma. Erikoistumiskoulutus toteutuu nykyään 18 ammattikorkeakoulussa tämän yhtenäisen opetussuunnitelman pohjalta eri puolilla Suomea.

Toinen merkittävä hankkeen saavutus on ollut tuoda palliatiivisen hoidon kliininen asiantuntijuus osaksi ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. YAMK- tutkintoon johtavan koulutuksen syventävät alakohtaiset opinnot (30 op) toteutetaan verkostoyhteistyössä 7 eri ammattikorkeakoulun kanssa joka toinen vuosi.

Savonia-ammattikorkeakoulu on ollut vahvasti mukana alusta saakka niin Edupal –hankkeessa kuin eri ammattikorkeakoulujen verkostoyhteistyössä toteuttamassa näitä molempia koulutuksia. Palliatiivisen hoidon asiantuntijuus erikoistumiskoulutus on parhaillaan menossa ja seuraava kliininen asiantuntija, laajavastuisen palliatiivisen hoitotyön YAMK-koulutus alkaa syksyllä 2025.

Viimeisen viiden vuoden aikana koulutukseen liittyvää kehittämistyötä on tehty paljon mutta kehitettävää on edelleenkin. Tohmolan, Suikkalan, Lehdon & Hökän (2023) selvityksen mukaan palliatiivisen hoidon osaamistarpeissa seuraavan kymmenen vuoden aikana korostuvat moninaistuva ja monikulttuurinen palliatiivinen hoito. Laadukkaan palliatiivisen hoidon varmistamiseksi tarvitaan myös moniammatillista koulutusta ja palveluketjuosaamista. Myös yhteistyötä tulisi tehdä enenevässä määrin seurakuntien ja vapaaehtois- ja potilasjärjestöjen kanssa. Lisäksi ihmis- ja perhelähtöisen palliatiivisen hoidon kehittäminen tarvitsee jatkossa potilaiden ja läheisten kokemuspohjaista tutkimustietoa.

Kirjoittaja:

Marja-Anneli Hynynen, lehtori, kliininen asiantuntija palliatiivinen hoitotyö YAMK tutkintovastaava. Savonia-ammattikorkeakoulu, Master School

marja-anneli.hynynen@savonia.fi

Lähteet:

EduPal – Koulutusta kehittämällä parempaa palliatiivista hoitoa. 2021. Toim. Hökkä M., Lehto J., Heinonen S. & Suikkala A. Kajaanin ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä B 125/2021. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7219-78-2. Viitattu 11.11.2024.

Hyvä saattohoito Suomessa. 2010. Asiantuntijakuulemiseen perustuvat saattohoitosuositukset. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2010:6.

Saarto T., Finne-Soveri H. ja asiantuntijatyöryhmät. 2019a. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tila Suomessa. Alueellinen kartoitus ja suositusehdotukset laadun ja saatavuuden parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön muistioita ja raportteja 2019:14. Sosiaali- ja terveysministeriö. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4041-3. Viitattu 11.11.2024.

Saarto T.,Finne-Soveri H. ja asiantuntijatyöryhmä. 2019b. Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa: Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:68. Sosiaali- ja terveysministeriö. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4126-7. Viitattu 11.11.2024.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Hoitotahto – THL. https://thl.fi/. Viitattu 11.11.2024.

Tohmola A, Suikkala A, Lehto J & Hökkä M. 2023. Palliatiivisen hoidon osaamistarpeet tulevan kymmenen vuoden aikana. Tutkiva Hoitotyö 21(1), 12-19.

World Health Organisation. 2009. Definition of Palliative Care. http://www.who.int/cancer/pallia-tive/definition/en/. Viitattu 11.11.2024