
Savonia-artikkeli: Globaalit haasteet, paikalliset ratkaisut: Opintomatka Málagan sykkeeseen
This work is licensed under CC BY-SA 4.0
Kolmannen vuoden sosionomiopiskelijaryhmä osallistui viikon mittaiselle intensiiviviikolle Málagan yliopistossa. Opiskelijoita opintomatkalle osallistui 21 kahden opettajan kanssa. Opintomatkan suunnittelu aloitettiin keväällä 2024 ja se toteutui marraskuussa 2024. Opintomatka oli osa Palveluohjauksen asiantuntijuus ja ammatillisuus -opintojaksoa ja se toteutettiin yhteistyössä Malagan yliopiston kanssa. Yhteistyökumppanina ja houstinamme Malagassa toimi María Luisa Gómez Jiménez, joka hoiti sosiaalialan kansainvälisiä asioita.

Kuva 1: Opiskelijaryhmä ja opettajat sekä Malagan yliopistosta että Savonia-ammattikorkeakoulusta
Ryhmämme kokoontui syksyn aikana muutamia kertoja suunnittelemaan intensiiviviikkoon liittyviä käytännön asioita. Oppilaille jaettiin vastuualueita kuten majoituksen etsiminen, aktiviteettien suunnittelu ja siirtymät. Lentojen löytäminen näin suurelle ryhmälle todettiin haastavaksi, joten jaoimme ryhmämme pienempiin matkustusryhmiin. Näin jokainen ryhmä pystyi vertailemaan ja valitsemaan juuri heille sopivimmat lennot. Luokallamme oli myös useita henkilöitä, joilla ei ollut aikaisempaa kokemusta lentämisestä. Tästä syystä jokaisessa matkustusryhmässä oli myös vähintään yksi kokeneempi reissaaja, joka pystyi jakamaan omia kokemuksiaan ja neuvojaan liittyen lentämiseen ja matkustamiseen.
Opintomatkan ja konferenssin toteutus
Aloittaessamme opintomatkan suunnittelun pidimme äänestyksen, mihin maahan haluaisimme opintomatkalle suunnata. Kohteeksi valikoitui Espanja sen ilmaston ja yhteistyöyliopiston vuoksi. Malagan yliopisto lähti mukaan projektiin ja he suunnittelivat meille vaikuttavan ja monipuolisen opintokokonaisuuden.
Kansainvälisen konferenssi käsitteli kestävää kehitystä sekä varautumista tuleviin ja menossa oleviin muutoksiin maailmassa. Teemoina olivat ilmastonmuutos, terveellinen asuminen, älykaupungit, tekoäly ja digitaalinen eriarvoisuus globaalista näkökulmasta. Aiheista kertoivat professorit Malagan yliopistosta mutta myös muualta Espanjasta, Yhdysvalloista, Portugalista, Meksikosta, Italiasta, Argentiinasta, Perusta ja Sveitsistä. Ohjelma oli rakennettu joka päivä kahteen sessioon, jossa oli 2 – 4 teemaan liittyvää alusta. Hämmästelimme laadukasta ohjelmaa. Opiskelimme yliopistolla viitenä päivänä viikosta nelisen tuntia päivässä. Lisäksi opiskelijat pitivät kuudessa ryhmässä englanninkieliset esitykset viikolla käsitellyistä aiheista.

Kuva 2: Konferenssin avaus
Opintomatkallamme pääsimme myös tutustumaan Tia Raunion työhön Fuengirolassa, jossa Raunio työskentelee sosiaalikuraattorina Merimieskirkossa. Raunio kertoi omasta työstään ja haasteista, joita suomalaiset kohtaavat Espanjassa. Hän kertoi myös yhteistyökumppaneista ja Merimieskirkon toiminnasta sekä historiasta. Raunio kertoi, että harjoittelupaikkana Fuengirolan seurakunta on erittäin suosittu. Halukkaita harjoittelijoita olisi enemmän, mitä he kykenevät ottamaan.
Opintomatkaan sisältyi erilaisia aktiviteetteja, kuten tutustumista kulttuuriin sekä nähtävyyksiin. Kävimme Pablo Picasson taidemuseossa, jossa saimme tutustua hänen taiteeseensa ja elämäänsä. Pablo Picasso on kotoisin Málagasta ja málagalaiset ovat tästä yksityiskohdasta erityisen ylpeitä. Muita aktiviteetteja olivat pelimuseo OXO sekä 1050–1060-luvuilla rakennettu Alcazaban linnoitus. Isoa roolia matkallamme näytteli myös vanhaan kaupunkiin tutustuminen, erilaisten kahviloiden, ravintoloiden, kauppojen ja ostoskeskusten kiertely, sekä upeasta lämpimästä ilmasta nauttiminen.

Kuva 3. Yhteinen ateria viimeisenä iltana
Yhteinen päämäärä: Ideoiden moninaisuus rakentamassa tulevaisuutta
Tekoäly on yleistymässä vauhdilla, ja sen vaikutukset näkyvät yhä laajemmin arjessamme. Keskusteluissa nousivat esiin tekoälyn tarjoamat merkittävät hyödyt, mutta myös siihen liittyvät riskit, jotka vaativat tarkkaa harkintaa. Lisäksi pohdimme ilmastonmuutoksen haasteita ja keinoja, joilla asuntokantaa voidaan mukauttaa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, kuten äärisäihin ja energiatehokkuuden tarpeeseen. Näiden aiheiden käsittely korostaa teknologian ja ympäristön välisen tasapainon tärkeyttä tulevaisuudessa. Lisäksi syvennyimme terveelliseen asumiseen, joka nivoutuu vahvasti ilmastonmuutokseen, sillä ilmastonmuutos vaikuttaa niin asumisolosuhteisiin kuin ihmisten fyysiseen ja henkiseen terveyteen. Myös heikentyneillä asumisolosuhteilla on vahva yhteys ihmisten terveyteen. Keskustelua käytiin, kuinka käsiteltävien aiheiden haasteita pystyttäisiin ratkaisemaan, niin yksilö, yhteisö, kuin yhteiskunta tasolla. Meille esiteltiin myös, kuinka teknologia ja uudet laiteinnovaatiot voivat tukea, esimerkiksi ikäihmisten kotona asumista.
Pohdimme myös mahdollista kansaneläkkeen maksamisen lakkauttamista ulkomailla asuville suomalaisille. Sosiaalikuraattori Raunio kertoi, että Espanjassa asuu runsaasti suomalaisia, erityisesti eläkeläisiä. Kansaneläkkeen ulkomaille maksamisen päättyminen vaikuttaisi suoraan osaan Espanjassa asuviin suomalaisiin. Lakkautus voisi aiheuttaa runsasta paluumuuttoa Suomeen, mikä näkyisi erilaisten palveluiden tarpeen kasvuna. Pohdimme asiaa myös eettisestä näkökulmasta. Onko pitkän työuran Suomessa tehneellä oikeus valita asuinpaikkansa tämän vaikuttamatta eläkkeeseen? Toisaalta runsaan turismin takia, asumisen kustannukset Malagassa ovat nousseet, eikä kaikilla paikallisilla ole mahdollisuuksia asua heille optimaalisimmalla alueella.
Saimme syvällistä tietoa ja käytännön esimerkkejä sosiaaliohjauksen, teknologian ja kestävän kehityksen yhdistämisestä, mikä vahvisti ammatillista identiteettiämme, sekä ymmärrystämme kansainvälisistä sosiaalityön kysymyksistä. Luennoilla saimme seurata moniammatillista työskentelyä parhaimmillaan. Keskustelua käytiin monista eri näkökulmista, ilmapiiri oli kuitenkin turvallinen ja toisia kunnioittava. Kaikki jakoivat yhteisen päämäärän, vaikka ideat ja keinot päämäärän saavuttamiseen olivat erilaisia.
Peilasimme lopuksi oppimista sosiaalialan kompetensseihin. Palvelujärjestelmäosaamisesta saatiin valmiuksia jäsentää hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen liittyviä alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä haasteita sekä niiden vaikutuksia sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kriittisen ja osallisuutta edistävän yhteiskuntaosaamisen osalta saatiin valmiuksia analysoida eriarvoisuutta, huono-osaisuutta sekä hyvinvointia tuottavia rakenteita ja prosesseja. Työyhteisö-, johtamis- ja yrittäjyysosaamisen osalta opittiin tunnistamaan alueellisten ja kansainvälisten verkostojen mahdollisuuksia.

Kuva 4: Konferenssiviikon monipuolinen ohjelma (International Congress: Legal Status of Smart Cities)
Kokonaisuudessaan opintomatka konferensseineen oli monipuolinen ja opettava. Oli tärkeää, että opiskelijat saivat itse osallistua suunnitteluun ja toteutukseen. Nekin opettivat paljon. Mukana olleen opiskelijaryhmän kanssa toteutettiin jo ensimmäisenä lukukautena kahden päivän opintomatka Ouluun. Senkin opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat ohjatusti jo itse. Yhdessä rakensimme projektiorganisaation, jossa kullakin ryhmällä oli oma vastuualueensa.
Malagan yliopisto suunnittelee vastaavanlaisen konferenssin järjestämistä Erasmus intensiivikurssina ensi syksynä. He toivovat, että voisimme olla tässä mukana. Nyt toteutettu konferenssi vakuutti meidät, että mahdollinen intensiivikurssi sopii monialaisille opiskelijoille niin amk perusopintoihin kuin ylempiinkin tutkintoihin.
Kirjoittajat:
Tanja Lunden, sosionomiopiskelija
Emmi Rusanen, sosionomiopiskelija
Kristiina Kukkonen, sosiaalialan lehtori
Hanna Ravi, sosiaalialan lehtori