Kuivitustyöhön on erilaisia menetelmiä ja tärkeää on löytää tilalle sopiva ratkaisu. Separoidun kuivajakeen laadun seuraaminen ja parsien oikea mitoitus tarjoavat hyvät lähtökohdat kuivajakeen kuivikekäytölle.

Separoinnissa rutiinit ovat tärkeitä. Suomessa tyypillisimpiä ja Lypsykarjojen vaihtoehtoiset kuivitusratkaisut -hankkeessa vastaan tulleita separaattoreita ovat Eko-Erotus, EYS, CRI-MAN, Visscher, GEA Xpress ja Moosbauer.

”Kun separaattoria ollaan hankkimassa, on hyvä perehtyä separaattorin toimintaperiaatteisiin ja huoltoon”, projektipäällikkö Maarit Kärki Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymästä sanoo.

Esimerkiksi Eko-Erotuksen separaattorin perushuoltoon kuuluvat tiivistekumien vaihto, seulan pesu ja rasvan lisäys rasvanippoihin. Tiivistekumien tehtävänä on säädellä syntyvän kuivajakeen kuiva-ainepitoisuutta. Tiivisteiden vaihtoväli riippuu siitä, kuinka paljon separaattoria käytetään. Vaihtoväli voi olla muutamista viikoista jopa kahteen kuukauteen. Sopiva vaihtoväli on tilakohtainen asia.

Seula puhdistetaan noin kerran kuussa pesemällä. Pesun tarpeeseen vaikuttavat lietteen laatu ja muun kiintoaineksen määrä lietteen joukossa. Mahdollisista erottelumaidoista voi muodostua maitokiveä, joka tukkii seulan reiät.

”Ollikkalan opetusmaatilalla umpiosastolta pääsee jonkin verran olkia kulkeutumaan lietteen sekaan, jolloin seula tukkeutuu”, Kärki toteaa.

EYS-separaattorissa huoltokohteisiin on listattu myös leikkuuruuvien säätö sekä moottorin öljynvaihto. CRI-MAN separaattorissa ei ole vaihdettavia tiivisteitä ja siihen voidaan asentaa myös automaattinen kuiva-ainepitoisuuden säätöjärjestelmä.

”Separaattorin toimintaa on seurattava. Mikäli kuivajakeen saanto hidastuu tai kuiva-ainepitoisuus muuttuu, separaattori tarvitsee huoltoa. Liian kosteaksi jäävä kuivajae aiheuttaa ongelmia utareterveydessä”, Kärki korostaa.

Tärkeää on löytää tilalle sellainen rutiini, että separaattorin teho pysyy tasaisena ja se tuottaa tasalaatuista kuivajaetta.

”Separoinnissa ei kuitenkaan kannata asettaa liian kovia vaatimuksia kuiva-ainepitoisuudelle, sillä laiterikkoja syntyy helposti, kun yritetään puristaa liian kuivaa jaetta”, Kärki huomauttaa.

Riittääkö kuivajae kuivitukseen?

Lietteen riittävyys kuivituskäyttöön on herättänyt keskustelua.

”Raakalietteen kuiva-aineesta tyypillisesti alle puolet ja massasta noin 10 prosenttia erottuu kuivajakeeseen. Jos raakaliete on laihaa, separoinnin saanto jää pienemmäksi”, Reetta Palva Työtehoseurasta kertoo.

Palva käyttää esimerkkinä lietettä, jonka kuiva-ainepitoisuus on 7,5 prosenttia. Jos erottelutehokkuus on 44 prosenttia, erottuu raakalietteen kuiva-aineesta 44 prosenttia kuivajakeeseen. Jos raakalietettä on 1 000 kiloa, kuivajakeen saanto on 94 kiloa (ka 35 %).

Laskennallisen arvion mukaan yksi lehmä tuottaa kuivajaetta 15–20 litraa päivässä. Laskelmassa oletetaan, että raakalietteen kuiva-ainepitoisuus on 7–8 prosenttia, jolloin lietettä syntyy nuorkarja huomioiden lehmää kohti vuodessa 30 kuutiota ja kuivajakeen tilavuuspaino on 400–500 kg/m3.

”Määrä ei ole kovin iso, mutta varmasti riittävä”, Palva arvioi.

Riittävyyteen vaikuttaa kuivikkeen käyttömäärä. Ruotsalaisessa tutkimuksessa kuiviketta käytettiin keskimäärin parsipedeillä 11 litraa ja syväparsissa 16 litraa päivässä.

”Näillä käyttömäärillä kuivajae riittäisi kuivituskäyttöön, mutta ylimääräistä ei ole mahdollista tuottaa”, Palva toteaa.

Hanna Nivala Kukkulan tilalta kertoo, että ruokinta vaikuttaa paljon kuivajakeen saantoon.

”Kun säilörehusato ruokinnassa vaihtui ja rehu ei ollut enää niin kortista, kuivikkeen saanto hidastui.”

Katse kuivitukseen navetan suunnitteluvaiheessa

”Nykypäivänä lehmille halutaan tarjota pehmeä peti ja kuiviketta käytetään runsaasti. Tutkimusten mukaan koneellisessa levityksessä kuivikkeen käyttömäärä on suurempi kuin käsin levitettäessä”, Palva kertoo.

Kuivituksella voidaan vaikuttaa merkittävästi eläinten terveyteen, hyvinvointiin ja puhtauteen. Välilliset vaikutukset ulottuvat myös eläinten hoitotyöhön ja kannattavuuteen. ”Kuivitustyön pitäisi olla sujuvaa, jotta se tulee hyvin tehtyä. Mikäli kuivitus on monimutkaista tai raskasta, vaatii suuria valmisteluja tai sitoo useita työntekijöitä, niin sitä ei tule riittävän usein tehtyä”, Palva pohtii.

Kuivitusmenetelmää ja käytänteitä tulee miettiä jo navetan suunnitteluvaiheessa. Tärkeitä pohdittavia asioita ovat käytettävä kuivike, käyttömäärä ja levitystapa. Navetan suorat linjat helpottavat koneellista kuivitusta.

”Sivuovista ja kynnyksistä kulkeminen sujuu, mutta sujuvampaa on, jos voidaan ajaa suoraan väistelemättä kulmia”, Palva huomauttaa.

Suunnitteluvaiheessa on mietittävä, missä kuivike ja kuivituskalusto säilytetään. Tärkeää on myös huomioida muunneltavuus ja varajärjestelmät.

”Mitä sitten, jos käytettyä kuiviketta ei olekaan saatavilla tai kalusto menee epäkuntoon”, Palva kysyy.

Kuivituksen monet keinot

Kuivituskauhat ovat yleistyneet ja niitä valmistetaan myös kotimaassa. Kauhalla kuiviketta saa levitettyä sujuvasti suuria määriä ja sivulle purkavalla kauhalla kuiviketta ei tarvitse kipata parsiin.

”Kauhat supistuvat pohjaa kohti ja herkästi holvautuvan kuivikkeen kanssa kauhaan tarvitaan tehokas sekoitin”, Palva kertoo.

Kuivituskauhalla voidaan kuivittaa useita eläintiloja.

”Eläimet on kuitenkin ajettava pois tieltä. On mietittävä etukäteen, mihin lehmät ajetaan, ja pystyykö yksi työntekijä hoitamaan kuivituksen”, Palva huomauttaa.

Eläimet on mahdollista ajaa esimerkiksi jaloittelutarhaan tai hoitaa kuivitus ruokinnan yhteydessä, jolloin suurin osa eläimistä on ruokintakäytävällä.

”Mahdolliset ritiläpalkit on mitoitettava siten, että ne kestävät koneen painon. Tämä on hyvä huomioida navetan rakennusvaiheessa”, Palva toteaa.

Kynnykset ja lantaraapat voivat aiheuttaa ongelmia reittien valinnassa. Reittisuunnittelussa on huomioitava myös, että puhtaat ja likaiset reitit eivät risteä sisällä tai ulkona.

”Kuivitukseen voidaan käyttää myös ajettavia kuivituskoneita, esimerkiksi eräänlaisia kolmipyöräisiä mopoja. Kone on näppärä, mutta kokemusten perusteella se ei toimi hyvin kuivajakeen kanssa. Uudet mallit voivat mahdollisesti toimia paremmin”, Palva pohtii.

Ajettavia kuivituskoneita on mahdollista saada itselastaavina ja niissä on parsiharja parsien puhdistamiseen. Kokemusten perusteella lehmät oppivat väistämään konetta hyvin.

Monella separoitua kuivajaetta käyttävällä tilalla on käytössä kiskokuivitin, joka on myös kotimainen tuote.

”Se jakaa kuiviketta ohuen kerroksen monta kertaa päivässä ja on siksi hyvä vaihtoehto kuivajakeelle. Kuivajakeen olisi hyvä hieman kuivahtaa parressa”, Palva kertoo.

Eläimiä ei tarvitse ajaa kiskokuivittimen tieltä pois ja kuivitin jakaa kuiviketta vain tyhjiin parsiin. Pintatunnustelijan voi asettaa haluamaansa korkeuteen, jolloin kuiviketta ei myöskään jaeta parsiin, joissa sitä on riittävästi. Kiskokuivitin on automatisoitavissa ja se voidaan yhdistää myös automaattiseen separointiin.

Kiskokuivitin vaatii kiskot ja riittävää kantavuutta rakenteilta. Asennuksessa on myös otettava huomioon valaisimet, viilennyspuhaltimet ja mahdollinen ruokintapöydän ylitys. Uutta navettaa suunnitellessa kannattaa huomioida, että kiskokuivittimella päästään kuivittamaan kattavasti kaikki parret. ”Esimerkiksi takakierron kuivittaminen käsin työllistää aika paljon”, Palva huomauttaa.

Parsien tasaus lisää makuuaikaa

Parsien puhtaanapito on koettu kuivajaetta käyttävillä tiloilla helpoksi, kun niskapuomi on säädetty sopivalle tasolle.

”Moni on myös sanonut, että sontakasa lähtee parresta helpommin, kun se on kuivikkeen päällä, eikä pääse tarttumaan parsipedin pintaan. Syväparret ovat usein koettu helpommiksi hoitaa”, Palva sanoo.

Syväparsissa kuivikkeen tasaus on tärkeää. Jos parsissa on vajausta, niskapuomin asema muuttuu, jolloin myös lehmän asento parressa voi muuttua. Kanadalaisessa tutkimuksessa on todettu, että lehmien makuuaika syväparsissa on pidempi, jos parsi on tasainen.

”Parret kannattaa siis pitää tasaisina ja täysinä”, Palva muistuttaa.

Parsien tasaus edistää myös kuivajakeen kuivahtamista parsissa. Kuivajaetta on hyvä levittää ohuina kerroksina, joten kuopan täyttäminen uudella kuivikkeella ei ole hyvä ratkaisu.

”Kuivajae siirtyy lehmien alta parrenerottimien väliin. Kasat kannattaa tasata, että jae ei alkaisi muhimaan”, Palva sanoo.

Parsien tasaus voidaan tehdä käsin tai koneellisesti. Koneellisen tasaamisen käytännöissä on vielä paljon kysymyksiä.

”Koneellinen tasaus on oma työvaiheensa, joka vaatii taas eläinten siirtoa. Tasaus olisi tehokasta tehdä kuivittamisen yhteydessä, mutta silloin jae ei ehdi kuivahtaa parressa ennen uutta kerrosta. Tasaaminen eri päivänä puolestaan lisää työmäärää”, Palva pohtii.

Parsilanoja on jonkin verran tiloilla käytössä sekä Suomessa että ulkomailla. Keskustelua on herättänyt myös lanan malli.

”Luke Maaningalla käytössä olevassa lanassa on piikit, jotka tasaamisen lisäksi möyhentävät kuivikepatjaa syvemmältä. Emme osaa vielä sanoa, onko se hyvä asia”, Palva sanoo.

Nivala kertoo, että heidän tilallaan tasain on kiinni kuivituskauhassa.

”Tasaus tehdään aina kuivituksen yhteydessä. Vaikka tasaamme ja kuivitamme kolme kertaa viikossa, dyynit tulevat aina parrenerottajien väliin. Kun tasaus tehdään usein, kasojen lämpiäminen ei muodostu ongelmaksi.”

Kukkulan tilalla kuivitustyö vaatii kaksi työntekijää.

”Toinen ajaa lehmät pois käytäviltä ja toinen kuivittaa. Lehmille tämä on muodostunut jo rutiiniksi. Kuivitustyöhön menee noin kaksi tuntia per kuivituskerta ja parsia on hieman yli 300”, Nivala kertoo.

”Suunnitelmissa on muuttaa syväparret puolisyviksi. Toiveena on, että voisimme jättää tasauksen pois ja siirtyä kahteen kuivituskertaan viikossa toiminnan tehostamiseksi. Tällä hetkellä kuivitus vie paljon työvoimaa ja -aikaa”, Nivala arvioi.

Ruotsissa eriävä käytänteitä

Tanskalaisen haastattelututkimuksen mukaan syväparsia on tärkeää tasata usein. Vanhaa kuiviketta ei kuitenkaan saisi kaivaa syvältä pinnalle, sillä kosteus tarjoaa hyvät kasvuolosuhteet bakteereille. Utareterveyden ylläpitämiseksi viljelijät pitivät tärkeänä, että kuivajae kuivuu parsissa ja kostuneet kuivikkeet poistetaan.

Ruotsissa toteutetussa tutkimuksessa osalla kuivajaetta käyttävistä tiloista kuivajaetta vietiin kerralla suuri määrä parsien etuosaan, josta sitä levitettiin parteen puhdistuksen yhteydessä.

”Tätä ei meillä Suomessa suositella, sillä ajatellaan, että kuivajae alkaa lämpiämään kasassa”, Palva huomauttaa. Kuivajaetta ja puupohjaista kuiviketta käyttävien tilojen eläinten terveydessä ei tutkimuksessa kuitenkaan havaittu eroja.

Ruotsissa viljelijät arvioivat kuivajakeen olevan raskaampaa käsitellä kuin puupohjaisten kuivikkeiden.

”Suomessa monella tilalla tasaus hoidetaan kuitenkin lantakolalla. Olemme pohtineet, onko kuivikkeen levitystavalla vaikutusta kasaantumiseen. Kiskokuivitin tiputtaa kuiviketta ohuen kerroksen parren keskelle, mutta sivulle purkavalla kauhalla kuiviketta levitetään myös parrenerottimien alle. Edistääkö kuivituskauhalla kuivittaminen kasautumista”, Palva miettii.

Panosta parsien mitoitukseen

Kuivajae soveltuu hyvin parsipedeille ja syväparsiin. Lypsykarjojen vaihtoehtoiset kuivitusratkaisut -hankkeessa haastatelluilla tiloilla syväparsien syvyys on ollut 20–25 senttimetriä. Takakynnyksen reuna voi olla pyöristetty tai parteen päin viistottu.

”Viime aikoina käyttöönotetuissa pihatoissa on ollut paljon puolisyviä parsia, joiden pohjalla on 10 senttimetriä paksu patja ja päälle tulee 10 senttimetriä kuiviketta”, Kärki kertoo.

Parsien mitoituksen lähtökohtana ovat lehmien rotu ja koko.

”Parhaaseen lopputulokseen päästään, jos karja on tasakokoinen. Eri kokoisten ja rotuisten eläinten kanssa joudutaan tekemään kompromisseja, mistä on hyvä olla tietoinen. Rakenteiden säädettävyys on tärkeää ja erityisesti se, että niitä säädetään tarvittaessa”, Kärki toteaa.

Ennen rakennusta tai perusparannusta on päätettävä parsien leveys ja pituus sekä parrenerottajien, niskapuomin ja rintaesteen muoto, korkeus ja paikka. Tavoitteena on, että lehmä makaa parressa mahdollisimman suorassa ja makuulle meno sekä ylös nousu on helppoa. Suunnittelussa voi käyttää apuna oppaita parsien mitoitukseen, mutta lopullinen hienosäätö tehdään oman eläinaineksen mukaan.

”Välillä olisi hyvä seurata lehmiä pidempään ja pyrkiä havainnoimaan mahdollisia korjaustarpeita parsien säädöissä. Tavoitteena on, että lehmän liikkuminen on helppoa, mutta sonta ja virtsa menevät lantakäytävän puolelle”, Kärki sanoo.

Sopiva parren mitta vaikuttaa merkittävästi parsien hoitoon ja lehmien puhtauteen.

Turve ja kuivajae eivät sovi saman parteen

Syväparsien käyttöönottoon ja täyttöön on useita vaihtoehtoja. Ajatuksena on, että kuivitus jatkuisi täytön jälkeen ongelmitta utareterveyden ja bakteerien osalta. Oman tilan lietteestä separoitu kuivajae on hyvä vaihtoehto, mikäli tilalla on ennestään lietejärjestelmä ja liete on separointiin soveltuvaa. Esteeksi voi muodostua esimerkiksi se, jos erottelumaidot ja pesuvedet ovat menneet aiemmin lietteen joukkoon.

”Parsien pohjalle voi tiivistää myös hevosen lantaa tai oman tilan kuivalantaa. Näissä voi kuitenkin ilmetä saatavuusongelmia, mikäli täytettäviä parsia on paljon”, Kärki toteaa.

Muita vaihtoehtoja ovat olkisilppu, olkikuivikerouhe ja kutteri.

”Parsien täyttöön tarvitaan materiaalia aika paljon, joten saatavuus on hyvä huomioida näissäkin. Puupohjaisten materiaalien soveltuvuudesta käytettäväksi kuivajakeen kanssa ei myöskään ole varmaa tietoa”, Kärki huomauttaa.

Turpeella perustetut ja myöhemmin kuivajakeella kuivitetut parret ovat tilojen kokemusten perusteella aiheuttaneet merkittäviä ongelmia utareterveydessä. Turpeen ja kuivajakeen yhdistelmä näyttäisi tarjoavan bakteereille hyvän kasvualustan.

”Meillä on sellainen ajatus, että turvetta ja separoitua kuivajaetta ei saisi missään vaiheessa sekoittaa keskenään. Vaikuttavat tekijät eivät ole selvillä. Mahdollista voi olla pH:n muutokset ja sitä kautta turpeen antiseptisten ominaisuuksien katoaminen”, Kärki arvioi.

Ollikkalan opetusmaatilan uudessa navetassa syväparret otettiin käyttöön olkirouheella.

”Rouhe oli helppokäyttöistä ja lehmät tykkäsivät siitä”, karjamestari Milla Tuovinen Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymästä kertoo.

Käytössä täytyy huomioida rouheen turpoaminen lietekuilussa. Lietteen sekoitus on erityisen tärkeää, jotta kuivike ei pääse kertymään kuiluihin.

”Noin 2–3 kuukauden kuluttua aloimme separoimaan lietettä kuivikkeeksi. Kuivajae jaettiin suoraan olkirouheen päälle. Meni noin 4–5 kuukautta, että separaattori toimi täydellä teholla ja pystyimme jättämään olkirouheen käytön kokonaan pois. Utareterveydessä ei ollut muutoksen aikaan ongelmia”, Tuovinen kertoo.

”Olkirouhe on melko kallista, mutta esimerkiksi turpeen käytöstä koituvat ongelmat voivat aiheuttaa moninkertaisia kustannuksia”, Kärki huomauttaa.

Kuivikeseparoinnin ABC -webinaarisarjan toisessa osassa käsiteltiin erilaisia separaattoreita, kuivituksen työmenetelmä ja parsien mitoitusta.

Lypsykarjojen vaihtoehtoiset kuivitusratkaisut -hanke on EU-osarahoitteinen Pohjois-Savon liiton rahoittama hanke.

Lisätietoja hankkeesta: Lypsykarjojen vaihtoehtoiset kuivitusratkaisut

Kirjoittaja:

Essi Kauppila, tki-asiantuntija

Savonia-ammattikorkeakoulu

essi.kauppila@savonia.fi